Olin aloittanut kymmeniä kirjanalkuja. Kaikenlaisia yrityksiä tehdä jotakin erityistä ja hienoa. Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä sekä epävakaista persoonallisuushäiriötä, ahdistuneisuushäiriötä sekä pakko-oireista häiriötä. Aloittelin useammankin kirjan sairaudestani. Yritin hauskaa, mustaa huumoria, tuskaa, runoja. Mutta kun ei lähtenyt lentoon kirja.
Yritin kirjoittaa hengellisiä aforismeja. Yritin aloittaa hartauskirjaa.
Aloitin nykyromaanin, jossa mies ja nainen kohtaavat grillijuhlilla ja sitten rakastuvat, myöhemmin he alkoivat aavistella, että ovat edellisessäkin elämässä olleet rakastavaisia. Ei ottanut tuulta alleen.
Yritin kaikkea hienoa, erikoista, uutta. Sitten tuli synkkä masennuskausi. En kestänyt todellisuutta, jossa elin. Upposin fantasiamaailmaan. Olen koulustani lintsannut, en tiedä mitään maantiedosta tai historiasta. Oon ihan tavallinen duunari.
Upposin omaan maailmaani. Elin siinä maailmassa kuukauden päivät, aina kuin pystyin. Kävin töissä ja hoidin asiani. Mutta pääni sisällä elin toista elämää.
Sitten ajattelin, että kun tässä olen kuukauden päivät elänyt toisessa maailmassa, miksi en alkaisi kirjoittaa siitä. En osaa kirjoittaa hienosti enkä erikoisesti. Yritän kuvailla vain tarkasti, mitä pääni sisällä näen. Kun en osannut maantietoa, piirsin itsekeksimäni kartan ja maailman.
Hyväksyin, ettei tarvi yrittää mitään. Ei tarvi olla erikoinen, jos ei oo. Kirjottaa vaan, mitä osaa ja mitä näkee. Saatan kirjoittaa koko päivän. Syödä vain välillä. Olen saanut kirjani henkilöistä valtavasti lohdutusta ja sisältöä yksinäiseen elämääni.
Pahassa depiskaudessa haaveilin itsemurhasta. Mutta sit mietin, että kirjotan ensin kirjan loppuun ettei jää kesken. Ja kirjoittamisen edetessä masennus poistui.
Ehkä ketään ei kiinnosta mun kirja. Mutta kai sen ees kustantaja lukee. Jo yksikin lukija on kuitenkin lukija. Ja tarinan ihmiset elää, vaikka sitten vain minun päässäni.
Kirjoittaminen on antanut mun elämälleni tarkoituksen. Halusin vain kertoa tämän.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Vau! Kuulostaa siltä, että olet löytänyt jotain todella ainutlaatuista. Jatka samaan malliin! Kirjaasi odotellessa.:)