Koulun aloittava tyttöni on niin ujo ja arka, että ei koskaan ole vastannut puhelimeen. Sen verran sinne sentään puhuu, että isän ollessa reisussa, toivottaa hyvät yöt hälle. Nyt on kesä aikana ollut usein puhetta, että koskahan alkaisit vastata puhelimeen, mutta eipä vaan.
Viimeksi tänään sanoin, että menen ulos ja soitan kännykällä kotinumeroon, että vastaa sitten näin ja näin. Mutta eipä vaan vastannut, vaikka olin luvannut pienen palkkionkin vastaamisesta. Seuraavaksiko kiristyslinjalle?
Pikkuveljensä kyllä vastaa ja soittaa kavereillekin kunhan laitan numeron. Minusta koululainen saisi jo käyttää puhelinta, että voisi sitten olla yksin joskus vähän aikaa kotonakin. Tyttö kyllä haluaisi olla yksin kotona. Olisiko kellään ideoita?
Viimeksi tänään sanoin, että menen ulos ja soitan kännykällä kotinumeroon, että vastaa sitten näin ja näin. Mutta eipä vaan vastannut, vaikka olin luvannut pienen palkkionkin vastaamisesta. Seuraavaksiko kiristyslinjalle?
Pikkuveljensä kyllä vastaa ja soittaa kavereillekin kunhan laitan numeron. Minusta koululainen saisi jo käyttää puhelinta, että voisi sitten olla yksin joskus vähän aikaa kotonakin. Tyttö kyllä haluaisi olla yksin kotona. Olisiko kellään ideoita?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Käsittääkseni hyvin monilla ekaluokkalaisilla on tänä päivänä oma kännykkä.
Koulussa tyttäresi saa varmasti uusia ystäviä, joilla monella on kännykkä ja sitä kautta hän oppii tämän kännykkäkulttuurin ja puhelimessa puhumisen. Tuo kiristyslinja ei varmasti tuo hyvää lopputulosta.
Tosin tuon kännykän käytön oppimisen jälkeen voi edessä olla kännykän osto ja huimat puhelinlaskut.
Itse soitin puhelimella ensimmäisen kerran ekalla luokalla kaverilleni. Ai että jännitti, mutta innostuin siitä niin paljon, että soitin heti seuraavana päivänä uudestaan vaikkei mitään asiaa ollutkaan. Niihin aikoihin rupesin vastaamaankin, kun saattoi olla kaveri jolla oli asiaa minulle. Älä ainakaan rupea kiristämään, ettei tule mitään traumaa. :)
...niin en ollut edes ekalla vaan tokalla. Ja hyvä puhelimenkäyttäjä on tullutkin, ainakin jos laskua katsoo...x)
että näinkin käy kun kerroit. Tyttö on kyllä ujo muutenkin, ei uskalla hakea naapurin tyttöäkään yksin ulos. Mutta sitten hän välillä yllättää esim. kun pitää esiintyä joulujuhlassa, se sujuu hyvin. Tuo puhelinkammo saattaa olla vähän "perinnöllistäkin", itse olin myös aika iso ennenkuin uskalsin sitä käyttää, ja vieläkin vähän inhottaa oudolle ihmiselle soittaa. En vaan enää muista, miten sitten uskalsin ruveta vastaamaa.
Tuli mieleen, että voisitte yhdessä harjoitella samassa huoneessa siten että sinä soitat kännykällä lankapuhelimeen. Harjoituksen kautta, sitten voisit selittää että ei siinä vastaamisessa ole sen kummempaa, jonka jälkeen lapsesi voisi kertoa oman fiiliksensä vastaamisesta.
Harjoituksen voi uusia, jos lapsesi niin haluaa. Sopivan tilanteen tullen voit ehdottaa lapsellesi tätä harjoitusta ikään kuin vaivihkaa ettei tilanne tunnu lapsesta kovin "järjestetyltä". On tärkeä ettei tilanteessa painosteta että nyt pitää vastata.
...tuota samasta huoneesta soittamista vielä.
Juu, aattelin vastata koska olin just tuollainen tuossa iässä, ja itseasiassa 19-vuotiaana en ole vieläkään oikeen uskaltautunut kotipuhelimeen vastata.. Niinkuin jo joku täällä totesi, niin kiristys ei ainakaan toimi, sitten sitä menee aivan lukkoon eikä koskaan enää uskalla tehä mitään. Sä voisit myös sanoa sille että jos ja kun se joskus uskaltaa vastata niin kukaan ei nosta siitä sen erityisempää meteliä, vaan on niinkuin se olis aina vastannu.. :> Mua ainakin inhotti/ärsytti että jos vahingossa jotakin uskalsin tehä ja siitä nousi meteli ja siitä taas nousi uusia juttuja mitä en uskaltanu/viittiny tehä.
Yks juttu mikä autto siihen että kerran uskalsin puhelimeen vastata oli että tiesin että ketään ei oo kotona kuuntelemassa, eli kukaan ei tienny.
Eli, jos oot aikonu yrittää soittaa sille harjoitukses että se uskaltais edes sulle vastata niin se voi auttaa jos oot jossain vähän kauempana, sanot vaikka että äidillä on asiaa tässä parin tunnin päästä, että jos haluaa tietää mitä asiaa niin vastaa j.n.e.. :>
Ajan kans vaan pikkuhiljaa ilman paineita, kyllä se siitä jos on lähteäkseen.. :)
Tuossa tulikin jo paljon muutakin hyvää ideaa..
Juu, aattelin vastata koska olin just tuollainen tuossa iässä, ja itseasiassa 19-vuotiaana en ole vieläkään oikeen uskaltautunut kotipuhelimeen vastata.. Niinkuin jo joku täällä totesi, niin kiristys ei ainakaan toimi, sitten sitä menee aivan lukkoon eikä koskaan enää uskalla tehä mitään. Sä voisit myös sanoa sille että jos ja kun se joskus uskaltaa vastata niin kukaan ei nosta siitä sen erityisempää meteliä, vaan on niinkuin se olis aina vastannu.. :> Mua ainakin inhotti/ärsytti että jos vahingossa jotakin uskalsin tehä ja siitä nousi meteli ja siitä taas nousi uusia juttuja mitä en uskaltanu/viittiny tehä.
Yks juttu mikä autto siihen että kerran uskalsin puhelimeen vastata oli että tiesin että ketään ei oo kotona kuuntelemassa, eli kukaan ei tienny.
Eli, jos oot aikonu yrittää soittaa sille harjoitukses että se uskaltais edes sulle vastata niin se voi auttaa jos oot jossain vähän kauempana, sanot vaikka että äidillä on asiaa tässä parin tunnin päästä, että jos haluaa tietää mitä asiaa niin vastaa j.n.e.. :>
Ajan kans vaan pikkuhiljaa ilman paineita, kyllä se siitä jos on lähteäkseen.. :)
Tuossa tulikin jo paljon muutakin hyvää ideaa..
Tais vähän kone seota kun kaks kertaa mun viestin pisti tuonne.. :X
Ei ketään voi pakottaa sosiaaliseksi! Vanhempien kuuluu hyväksyä lapsen ujous. On tärkeää lapsen itsetunnon kehityksen kannalta. 7v lapsen ei tarvitse vastata puhelimeen jos hän ei halua/uskalla.