Olen 19-vuotias mies ja luulen että olen seksiaddikti. Ajattelen ja haluan seksiä jatkuvasti (jos tuntiin ei paneta niin ihme). Haluan seksiä niin paljon että kun en sitä saa silloin kun panettaa pahastikin tulee minulle todella huono olo ja masennun sekä olen muutenkin pahalla tuulella, eli käytännössä voin pahoin päivittäin ja olen erittäin pahalla päällä ilman sen kummempaa syytä. Pahinta tässä on se että kun olen puutteessa millään muulla ei ole juurikaan väliä ja mikään ei kiinnosta. Ja puutteessa olen koko ajan, vaikka flaksi kävisi seuraavana päivänä jo alkaa pää hajoamaan kun himottaa liikaa.
Toisaalta seksiaddiktion tunnusmerkit eivät suurelta osin osu minuun yhtään, en katsele pornoa, en runkkaa alituisesti enkä harrasta yhdenillan juttuja saati petä. En katsele pornoa siitä syystä koska pyrin välttämään kaikkea mikä saattaisi kiihottaa koska en kestä panetusta ja sitä seuraavaa pahaa oloa. En runkkaa paljoa koska se ei auta, tosin joskus on vain pakko tyhjentää pussit jos edes vähän auttaisi mutta kun ei auta. Olen erittäin uskollinen ja pettäminen ei tule mieleenkään vaikka seksin puute jatkuvasti vaivaa.
Monilla on ongelmia olla viikko saamatta ja tämä minua eniten askarruttaa. Harrastan seksiä noin kerran kuussa tyttöystäväni kanssa vaikka itselleni kerta päivässäkään riittäisi. Onko tässä kyse addiktiosta vai vain pelkästä vähästä seksistä kiinni. Ja mikä avuksi sillä seksin määrään ei näkyvissä muutosta mutta jos en saa useammin tai ongelma ei parannu pelkään mitä tapahtuu sillä en hallitse kaikkia tekojani ja tämä vain pahenee päivä päivältä
Seksiaddiktio vaivaa koko elämää
1
459
Vastaukset
- avau
Vanha ketju, mutta nyt on vaan pakko saada sydäntä kevyemmäksi. Minulla on joskus ollut todella paha seksiaddiktio, kuten aloittajallakin. Olen kumminkin alkanut tämän vuoden puolella parantumaan siitä, mutta sen myötä olen vasta päässyt todellisten ongelmien kippuun, mitkä ovat aiheuttaneet addiktioni.
Olen ymmärtänyt, että rakkaudettomuus ja rakkauden kaipuu ovat olleet suurimmat syyni yrittää saada itseseni tuntemaan nautintoa, jotta voisin kokea edes jotakin siitä mitä rakastavaisten välille kuuluu.
En vain tiedä enää miten jatkaa paranemista. Vuoden on riittänyt itkua siitä, kun en vain saa rakkautta, eikä se riitä, että rakastan vain itseäni. Taidan todella tarvita jonkun toisen näyttämään minulle, että minä voin olla jollekkin "se oikea" ja saada rakkautta takaisin joltakin. Minulla on niin paljon tunteita ja hellyyttä annettavana. Tiedän, että jos olisin todella kaunis niin olisin mitä ilmeisemmin alkanut jo vuosia sitten huoraksi, mutta olen kumminkin neitsyt nainen ja haluan menettää neitsyyteni jollekkin joka rakastaa minua. Ensinmäisen suudelmani kun meni sellaiselle miehelle joka ei ikinä tuntenut minua kohtaan mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?762802Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,282537Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville472291Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122044Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1101539- 1671393
- 521062
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa271055IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih15846Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110824