olen bulimikko. olen sairastanut jo useamman vuoden ja alan pikku hiljaa luovuttamaan. en jaksa enää taistella sitä vastaan. tällä menolla en välttämättä elä kolmikymppiseksi, mutta toisaalta olen nähnyt ja kokenut elämässäni huomattavasti enemmän jo nyt kuin monet tuntemani sen ikäiset. kävin kunnallisella psykiatrilla ja se oli ihan ok, yksityiseen ei ole varaa. terapia kuitenkin loppui minun osaltani liian lyhyeen, joten minun elämäni ei siitä parantunu. olen puhunut joillekkin hyville ystäville tilanteestani, mutta se ei ole asiaa parantanut. bulimian takia olen menettänyt muutaman mahtavan ihmissuhteen. kehoni alkaa olla lopussa ja lähettää varoitussignaaleja ja olen henkisesti väsynyt koko tilanteeseen. miksi siis en lopeta? miksi olen koukussa johonkin niin sairaaseen kuin painon tarkkailuun ja oksentamiseen? miksi en pääse irti vaikka haluaisin? en jaksa enää! haluaisin olla "normaali" ihminen!
väsyttää jo
pinja
1281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen myös bulimikko...tosin nyt on vuosi siitä kun menin lääkäriin ja melkein vuosi siitä kun viimeksi ahmin/työnsin sormet kurkkuun.Ehdin elää kakstoista vuotta syömihäiriökierteessä ja nyt pientä katkeruutta tuntien muistelen oksennuksen huuruisia vuosia.
Toivon, että et luovuta.Parantua voi.Oletko käynyt pelkästään
kunnallisella psykiatrilla?Minulle oli paljon apua ahmiskierteen katkaisemisessa lääkkeistä, ravitsemusteraupeutista ja täsmäsyömisestä.
Lihomisen pelko oli aluksi aivan hirveä vaikka tosiasiassa painoni laski kun ahmimiset jäi väliin.Olin myös varma, että olen aiheuttanut itselleni korvaatonta fyyistä vahinkoa mutta ihmisen fysiikka näyttää olevan lujaa tekoa kun en vieläkään ole lahonnut pystyyn.
Välillä vieläkin tulee pahoja päiviä...lähinnä ahdistaa mutta sitä oppii hallitsemaan.
Toivottavasti saat jostain voimia hankkia lisää apua ja pääset paranemisen alkuun.