Hallitus pakottaa,

Halltus voi määrätä pyhäjärven pysymään selänteessä.
uutisoi keskipohjanmaa lehti.
19193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Pyhäjärvi on toteuttanut Paras-lain vaatimukset liittymällä Selänteeseen. Siten eroaminen olisi vastoin lakia.

Äänestä

Pyhäjärvi on aikanaan ihan itse todennut, että sote-palveluiden hoitamiseen tarvitaan yhteistyötä. Valtuuston päätöksellä tuo yhteistyö on toteutettu Selänteen kautta.

Pyhäjärvelle/Pyhäsalmeen on pesiytynyt päätöksentekoon kummallinen soutamisen ja huopaamisen perinne. Nyt jälkeenpäin on valtuuston päättänyt, että palvelut voidaankin toteuttaa eroamalla Selänteestä tai toisen kerran on päätetty pysyä Selänteessä.

On se hyvä, että näille kehtiyksen suunnan menettäneille kunnallisille päättäjille näytetään Helsingistä, miten asiat tulee hoitaa lain ja järjen mukaan.

Äänestä
  • Tässäkö on se itsenäisyys.

    Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se tekee hankintapäätöksen ympäristöterveydenhuollon, ympäristönsuojelun, maa-aineslain, rakennusvalvonnan ja korjausneuvonnan sekä eläinlääkintähuollon palvelujen ostamisesta Peruspalvelukuntayhtymä Selänteeltä Pyhäjärven kaupungin käyttöosuutta vastaavalla hinnalla siten, että hankintasopimus tehdään enintään kolmeksi vuodeksi ajalle 1.1.2013 - 31.12.2015.

    En tiedä m itä päätettiin esittää, mutta jos näin tehdään niin johan on ihme, mitä varten Selänteestä pitäisi erota, hohhoijaa. Mitähän talousarviossa on jouduttu varaamaan sote-kuluihin, eipä niitäkään kuluja näy missään

    Äänestä

  • Koko SELÄNTEEN PPY voidaan yhtä hyvin liittää OULASKANGAS vetoiseen PPY HELMEEN ja KALLIOON.

    Äänestä

Hoh-hoijaa.
Meilläpä on Kuntien välinen sopimus, jossa on pykälä ja mahdollisuus erota.
Mitä jankutatte. Työpaikat säilyy, palkka juoksee ja palvelut pelaavat.
Miksi te olette huolissanne ja kiivastelette noiden muutaman naisen (yksi mies) matkakorvauksien menetyksistä ja korkeitten palkkojen muuttumisesta kohtuuliisiksi ja tehtäviä vastaaviksi. Johtajia johtajien päälle. on linjajohtajaa, on hallintojohtajaa,on talousjohtajaa on kuntayhtymäjohtajaa on johtava se ja se.
Entä työntekijät. Heille paluu entiseen on palkankorotusta jo sinänsä, kun bensan kulutus vähenee. He kun eivät saa niitä yhtymän matkakulukorvauksia kilometreistä.

Äänestä
  • Niin ja sitäpaitsi näitä kilometrikorvauksiahan ollaan jo leikkaamassa, viimeistään 2014. Tämä tipauttaa korvauksen yli 15000 km ajavilla 45:stä 25:een snt/km. Vaikutus on varmaan satasissa per kuukausi per nuppi.

    Äänestä

Hallitus _voi_ pakottaa eli ei tarkoita sitä, että automaattisesti pakottaa, eli turha provosoida. Käyttäisit aikasi johonkin yhteisön kannalta hyödyllisempään.

Äänestä
  • Jos olen oikein ymmärtänyt tämän palstan tarkoituksen niin tänne on kaikilla huom. kaikilla oikeus sanoa oma mielipiteensä eikä vain jonkun niksnakkelin. Emme ole kaupunginhallituksen sensuurin piirissä.

    Äänestä

  • johan on kumma kirjoitti:

    Jos olen oikein ymmärtänyt tämän palstan tarkoituksen niin tänne on kaikilla huom. kaikilla oikeus sanoa oma mielipiteensä eikä vain jonkun niksnakkelin. Emme ole kaupunginhallituksen sensuurin piirissä.

    Toki toki, mutta pysytään totuudessa, provosoimatta ja provosoitumatta.

    Äänestä

j. jussi on oikeassa. Tynkä mikä tynkä selänne on ja tulee olemaan. Kauaskatsoisuutta tarvitaan, Peräänkuulutettua näkemystä tulevaisuudesta. Kaikki muu on parran pärinää jakansanhuvia tai kiusaamista.

Äänestä

ja vaalit lähestyy ja persut alkaa nousta .

Äänestä
  • Persuista ei ole kantamaan vastuuta, ainoastaan soittamaan poskeaan. Soinikin on kuin sätkynukke jonka sisällä on puhegeneraattori. Huulet vain heiluu mutta mitään muuta ei tapahdu. Ei ollut Soinin porukoilla niin isoja munia, että olisivat voineet ottaa hallitusvastuun, mutta nyt on helppo räkyttää oppositiosta.

    Toisekseen tuolla persuissa on nykyään sellaista porukkaa, että en voi hyväksyä heidän ajatuksiaan enkä arvomaailmaansa. Ne hommafoorumin jannut saa mennä semmoiseen paikkaan missä aurinko ei paista.

    Äänestä

  • Persut suck kirjoitti:

    Persuista ei ole kantamaan vastuuta, ainoastaan soittamaan poskeaan. Soinikin on kuin sätkynukke jonka sisällä on puhegeneraattori. Huulet vain heiluu mutta mitään muuta ei tapahdu. Ei ollut Soinin porukoilla niin isoja munia, että olisivat voineet ottaa hallitusvastuun, mutta nyt on helppo räkyttää oppositiosta.

    Toisekseen tuolla persuissa on nykyään sellaista porukkaa, että en voi hyväksyä heidän ajatuksiaan enkä arvomaailmaansa. Ne hommafoorumin jannut saa mennä semmoiseen paikkaan missä aurinko ei paista.

    Oletpas suvaitsematon ihminen. Taidat olla rasisti kun kun luokittelet ihmiset hyväksyttäviin ja ei hyväksyttäviin?

    Äänestä

  • antirasisti kirjoitti:

    Oletpas suvaitsematon ihminen. Taidat olla rasisti kun kun luokittelet ihmiset hyväksyttäviin ja ei hyväksyttäviin?

    Totta, kyllä luokittelen ihmiset hyväksyttäviin ja ei hyväksyttäviin. Kaikki rosvot, skinit yms. pääsee tuonne ei hyväksyttävien puolelle ja onhan noita muitakin...

    Äänestä

  • Pesut suck kirjoitti:

    Totta, kyllä luokittelen ihmiset hyväksyttäviin ja ei hyväksyttäviin. Kaikki rosvot, skinit yms. pääsee tuonne ei hyväksyttävien puolelle ja onhan noita muitakin...

    Eli olet RASISTI ja harrastat vihapuheita !

    Äänestä

mikähän ero on määrämisellä ja pakottamisella jos lopputulus on sama?
niksnakkeli.

Äänestä

ei voida määrätä, eikä voida pakottaa.
Vaalit ovat joka 4:s vuosi. Laki se on Laajalallekin ja virkkuselle. Määräaikaisissa
viroissa istuvat. Ovat poliittisia broikeleita

Äänestä
  • Ylijohtaja on kylläkin eläkevirassa, jota vaalit eivät heiluttele.

    Äänestä

Onko Laajala eläkevirassa? Ei ole!!

Elä kehtoo, sano olevansa määräaikaisessa virassa, kun tapasin ja kättelin!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tomi kirjoitti:

Halltus voi määrätä pyhäjärven pysymään selänteessä.
uutisoi keskipohjanmaa lehti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu