Aukee liikenteelle ens kuun lopulla
ohitustie
hernemäen destia
14548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
No entä sitten. Montako vuotta se taas myöhästyikään? 2 tai 3 muistaakseni
ja kauhea parku pikkuhiljaa loppunut että ohitustie pilaa vähintään maiseman mutta käykääpä katsomassa miltä uusi maisema näyttää. Ei se maisema tainnutkaan pilaantua. Siellä on muuten ollut ahkeria urakoitsijoita töissä jos ette ole huomanneet.
Koululahden maisemat siistiytyivät huomattavasti.
Joko Kaarlonkadun alikulun pyörätuoliluiska on saatu valmiiksi?
Pyörätuoliluiskan rakentamisen esteenä oli kiinteistön rajat. Kenen tontille se olisi yltänyt?
Yleensä tavoitteet saavutetaan pakkolunastuksin, miksei nyt?
ei aukee viellä tänä vuonna
Eihän siihen ympyräänkään päässyt ajamaan eilen illalla, vaikka itukassa jo sitä mainostettiin?
sillä tiellä nyt on? Yks talvi sinne tai tänne ei meinaa mitään. Nyt kun toinen silta on pystyssä, on paljastunut ettei toista tarvittukaan vaan senkin olisi voinut tehdä suoraan Laitaatsalmeen. Olisi varmaan valmis jo.
niin just just niin
Savonlinnan änkyräviherpiipertäjät yrittivät olla kehityksen jarruna, mutta onneksi järjelliset voittivat emeritukset ym.
sekä jatkossa änkyräviherpipertäjät voisivat pitää turpansa kiinni kaikessa mikä liittyy kaupungin kehittämiseen. Emeritukset näyttivät taas kerran sen etteivät ymmärrä mistään hevon vattua. Pelkään vaan pahoin että seuraava valituskierre alkaa Casinon tornin rakentamisesta mikäli asia alkaa etenemään käytännön tasolle.
se varmaan, tämä emeriitusrohvessori valaisee meitä tietämättömiä taas asiantuntemuksellaan, liikennerohvessori kun on. Se varmaan tuo ilmaliikenne nyt ympäristövaikuttuu ( töyhtöhyppiäisten ja vihertirrien syysmuutto ). Kulkee just tuosta kohtaa taivasta ( tai kulki, jonkun muistin mukaan vuonna 1656 ), mihin se torni olisi tulossa.
Ja vieläköhänse sininsentalon lääkärisrouva valittaa.. Sai vaihtokaupassa hienon uimalaiturin, sen lahonneen pyykkilaiturin tilalle. Nyt vain kyltti siihen että vain Savonlinnam uimaseuran seniori saapi käyttää tuota laituria.
Olisi kyllä hyvä kuulla noilta viisailta, mitkä olisi olleet ne ympäristön vaikutukset. Koululahti hieman kapeni, ei varmaan kovin paljon kuitenkaan vedenvirtaamaan vaikuttanut. Se Koululahden päässä oleva kanava. Sen kautta ei kummoisia vesimääriä kulje, edes nyt kun Saimaan pinta ennätyskorkealla. Minun mielestä, ympäristövaikutukset olivat isoja; maisemat parani potenssiin sata. Ja tulee kaupunkilaisille verraton lenkkeily & pyöräilyväylä, rakkaan kaupunkimme kupeeseen.. Mutta, ainahan niitä toisinperinajattelijoita riittää.. Niinkuin sekin lörtsynsyöjä, joka valitteli kun menee lörtsynsyöntimaisemat "turha tie" MOT-ohhelmassa parin vuoden takaa.
se lörtsyn syöjä kävi kerran virossa ja sai nyrkistä heheheheheh
sitäkin valitteli kerran lehdessä,mutta ei kertonut miksi lyötiin ja sinisentalon
väri todella oksettava purkuun tai uus väri pintaa ja se yks emeriittus ei pysty edes
kommentoimaan...
ohitustien mallia ( valittajille... )
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1288518536866.html
Tie on hieno ja tarpeellinen.
Aioat mitkä ovat epäonnistuneita ovat kaiteet. Siis ne betonikaiteet jotka estävät henkilöautolla ajavalta järvinäkymät. Voi olla että tämä on liikenneturvallisuutta mutta harmittaa.
Toinen moka on läntinen ympyrä joka on aivan liian pieni. Ruuhka-aikaan siihen ei pääse vaikka ympyrässä ajava olisikin poistumassa. Rekalla ainakaan ei ehdi ja silloin tulee turhaa ruuhkaa. Myös ensilumet näytti autoilojoidenajoreitit jotka kulki kivetyksillä.