Ruokaa varastava koira

n25

Olen siis onnellinen kahden kääpiöpinserin omistaja. Koirat ovat iältään 6-, ja 9-vuotiaat. Leikattuja uroksia molemmat.

Ongelmana onkin siis äijien ruokailu. Nuorimmaiseni on aina ollut huono syömään, ihan pennusta asti. On myös todella alistuva luonteeltaan, koskaan ei ole meillä ollut pomon paikasta taisteluita, vaikka uroksia ovat kumpikin. Nuorempi koira on rakenteeltaan hoikka, vanhempi taas tukeva. Vanhemmalla koiralla on myös sydämen vajaatoiminta, joka on lääkityksellä ja runsaalla liikunnalla pysytellyt hallinnassa. Painoa olisi vaan siis ymmärretysti pakko alkaa saada pois. Laihdutusyrityksiä on takana monia, mutta edelleen olisi pudotettavaa. Koiralla kun on tämä sydänvika, on minun ollut pakko jakaa pienen pienet annokset aamuun sekä iltaan.

Vanhempi koira on aivan mieletön akrobaatti, olemme harrastaneet agilityä (molempien kanssa) pennusta saakka, sillä olisi ollut ikävä jättää tuo taito ruostumaan. Kotona myös olen opettanut koirat etsimään milloin mitäkin esineitä, jotta tuon luontaisen hajuasitinsa avulla pysyvät virkeinä näin vanhemmallakin iällä. Vanhempi koira osaa siis aukailla kaappien ovia, mm jääkaapin oven. Kun kaapeista alkoi sapuskat haihtumaan, hankin lapsilukot kaikkialle.

Tilanne onkin nyt siis tämä: mieheni unohtelee laittaa näitä lapsilukkoja takaisin kiinni, ja koira valppaana hiippailee hetkessä kaapeille. Kesällä järjestin myös syntymäpäivät, joiden aikaan koira kävi popsimassa kaikki pöydällä vieraita odotelleet voileipä- ja mansikkakakut kekseineen päivineen. Tätä tapahtuu heti kun ruokaa jonnekkin unohtaa. Koira aivan varsin hyvin tietää tämän olevan kiellettyä, ja varastelu tapahtuu aina kun jonnekkin vain leivän puolikaskin unohtuu ilman huoneessa olevia ihmisiä. Varakauden jälkeen on varas piiloutunut jäljettömiin.

Olen tilanteen päällä ollessa huutanut koiralle, ja tämän on myös nuorempi, (erittäin tottelevainen) koirani kuullut. Tämä koira on vuorostaan ottanut koko syömisen kielletyksi asiaksi, eikä syö ollenkaan mikäli olen itse huoneessa, ja ellei myös toinen koira ole syömässä samassa huoneessa. No, tässä tilanteessa tietenkin tämä vanhempi koira syö ensin omat sapuskat, sitten kaverin. Mikäli olen syöttänyt eri huoneissa, ei nuorempi ole syönyt ollenkaan. On siis ollut päiväkausia täysin syömättä, niin että lopulta oksennellut sappinesteitä.

Mikä ihme neuvoksi tähän tilanteeseen??? Viimeaikoina olen itse syöttänyt lusikalla nuoremman koiran, mutta eihän moinen voi loputtomiin jatkua. Auttakaa joku koiraihminen!!

2

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinh

      No kait sinä jonkun keinon keksit, kun olet niin kova ollut kouluttelemaan, Nuorempi koirasi on pehmeä ja ottaa ilmiselvästi asiat hyvin raskaasti. Syötä sitä kädestä, ensin käsikädestä, sitten kädessä olevasta kupista ja lopuksi kupista niin, että istut siinä vieressä. Kehut koko ajan.

    • Ahmiva Kääkkä

      Meijän kääkällä sama juttu kun teijän vanhemmalla... Söis vaikka hevosen jos vaan ois tarjolla. Sentään ei oo saanu päähänsä vielä kaapeille rynnätä. Pöydiltä kyllä varastaa ruokaa, jos silmä vähänkin välttää..... Pohjaton vatsalaukku :-)

      'Näinh' kommentti varmaan voisi auttaa, kuullostaa aika järkevältä, pikkuhiljaa kippo onkin jo lattialla, myöhemmin syökin jo yksinään. Itsellä ei tota pulmaa ollut niin en osaa sanoa :-(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2338
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2233
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1554
    4. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1447
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1093
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      984
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      118
      963
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      893
    Aihe