raskausmasennustako?

Odotan ensimmäistä toivottua ja kauan kaivattua lasta. Rakastan häntä jo nyt enemmän kuin mitään muuta elämässäni. Oma mieli on vaan kovin synkkä - pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, itkettää, itkettää ja ja vielä kerran itkettää. Olen todella yksinäinen ja tuntuu että olen menettänyt kaiken sosiaalisen elämän. Ajattelen, ettei ketään kiinnosta minä tai minun asiani, joten vetäydyin sisäänpäin. En pysty kertomaan enää itsestäni edes arkisia asioita kenellekään. Puran omaa pahaa oloani miehelleni ilkeilemällä ja pelkään, ettei hänkään jaksa enää kohta minua. Kaipaisin mieheltäni enemmän tukea jota en juurikaan ole saanut, mutta en osaa pyytää tätä. Mielessä on jatkuvasti itsetuhoiset ajatukset, mutta tiedän etten tee itselleni mitään koska haluan suojella lastani ja toivon hänelle vain parasta. Odotan vain että joku huomaisi hätäni. Ei ole ketään kenelle osaisin avautua. Neuvolassa en saa suutani auki, koska minusta tuntuu että siellä tavoitellaan täydellisyyttä ja leimaannun huonoksi äidiksi. Mitä minä teen..?