Kerron itsestäni

Kerron paremminkin sairauksista, joita olen kokenut. Lapsena sairastin aivokalvontulehduksen tavallisten lasten sairauksien lisäksi. Nuorena aikuisena umpisuoli puhkesi, koska lääkärit seurasivat liian pitkään tilaani. Sain vatsakalvon tulehduksen ja koin kamalat kivut. Onneksi antipiootit sulattivat ja selättivät tulehduksen ja pääsin kivusta.
Lapsestani kerron sen verran, että hän sairastui syöpäkasvaimeen.
Munuaiskivet kulkivat virtsajohtimeni läpi ja jouduin kärsimään kamalaa kipua. Miehenikin sairasti tuossa rytäkässä ja joutui leikattavaksi. Tuota sairastelua kesti monta vuotta ja pelkoa siitä, paraneeko lapsemme. Oli varmaan liian raskasta minulle, sillä menetin yhtäkkiä kaiken toivoni ja sairastuin masennukseen. Se oli pahin sairaus. Vaikka nuo edellä kertomanikin olivat pahoja ja kivuliaita, eivät ne ollee paljon mitään siihen syvään ahdistukseen ja masennukseen verrattuna.

Tapahtui ihme. Sain tulla täysin terveeksi. Jumala kuuli hätähuutoni ja paransi minut. Tämä kaikki on totta ja minulla olisi paljon kerrottavaa, mutta kerron nyt tämän verran. Älkää lannistuko. Älkää luulko, että jotakin niin pahaa ja voimakasta on olemassa, että Jumalakaan ei voi auttaa. Jumala voi auttaa aina.
6164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei ollut tarkoitusta laittaa kahteen kertaan, mutta jotenkin tuo pääsi tapahtumaan. Jospa ylläpito poistaisi toisen. Kiitos.

Äänestä

Vaikka olenkin sairastanut paljon ja joutunut kärsimään rakkaitteni puolestakin paljon, en ole ollut huonompi, enkä parempi ihminen kuin kuka tahansa normaali ihminen. Se miksi jouduin kokemaan paljon pahoja ja raskaita asioita on Jumalan salaisuus. Itse ajattelen niiden kasvattaneen minua ihmisyyteen ja ymmärrykseen. Toivottavasti:)

Äänestä

Olipa hienoa lukea. Kyllä tuollainen iloisen lopun saanut todistus olisi voinut olla vaikka kahteen kertaan. Kyllä vaikeuksillakin on oma tarkoitus ja ei kannata luovuttaa. Paras apu tulee sittenkin Jumalalta. Olen itse kokenut samaa.

Äänestä
  • Kiitos Keissa. Paras apu tulee Jumalalta. Itse olen jopa sitä mieltä, että ihmiset eivät sairastuisi synkkyyteen, jos heille olisi annettu mahdollisuus tutustua Jumalaan. Se mahdollisuus on monilta viety. Nykyään sitä mahdollisuutta viedään enemmän ja enemmän ja siksi varsinkin nuoriso kärsii ja sairastaa. Mihin he tässä horjuvassa maailmassa turvansa laittavat, kun heillä ei ole Jumalaa?
    1980-luvulla alkoi erityinen kamppailu Jumalan tuntemista vastaan. Pyrittiin siihen, että enää ei koulussakaan saa puhua Hänestä. Siitä alkoi suuret vaikeudet. Nuoret ihmiset ja jopa aivan lapset alkoivat kärsimään peloista, pakkomielteistä, ahdistuksista ja kaikesta siitä, mitä tyhjiö voi ihmiseen tuoda. Heillä ei ollut enää henkistä elämää, vaan sen sijalle syntyi tyhjiö, johon kerääntyi kaikenlaista pahaa.

    Lääke sairastuneille on se, että he saavat tulla tuntemaan Jumalan ja saavat hengellisenpuolen heräämään toimintaan. Hengellinen puoli on yhtä tärkeä, kuin on fyysikka/ruumis ja sielu/psyykke. Fyysikan tarpeet ihmiset osaavat täyttää jopa liiankin hyvin ja sielu syö ruokaa jos mitä, vaikka televisiosta, tai ihmisten jos millaisista päätelmistä ja puheista, mutta hengellinen puoli ei herää, jos se ei saa Jumalan Sanaa.

    Itse olen saanut olla kohta kolme vuosikymmentä täysin terve ja tasapainoinen. Hengellinen puoli ei ole minussa saanut täytettä sielulta, vaan on saanut herätä kuulemaan Jumalan Sanaa. Se paransi minut ja toi turvan.

    Äänestä

Kunpa tämän ymmärtäisivät. Evoluutio ym. moraalin mureneminen on vienyt ihmisen toivottomuuteen ja elämäntarkoituksettomuuteen. Vahvat ja ja nuoret vopivat porskutella ja paeta touhuamiseen ja menestykseen jopa mammonaan, mutta entäs sitten kun elämä alkaakin takkuilla? Ei löydykkään enää voimia ja syitä ponnistella ja aletaan miettiä itsemurhaa.

Äänestä
  • Voimme vain todeta, että isien synnit periytyvät polvelta polvelle. Siellä, missä isä ei usko, eikä siedä uskoa on usein masennusta ja kaaosta. Lapset saattavat olla kaiken ns. hyvän keskellä surullisia, sillä heiltähän PUUTTUU paljon. Heiltä puuttuu Jumalan tunteminen ja sen kautta tarkoituksen löytäminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tavallinen nainen kirjoitti:

Kerron paremminkin sairauksista, joita olen kokenut. Lapsena sairastin aivokalvontulehduksen tavallisten lasten sairauksien lisäksi. Nuorena aikuisena umpisuoli puhkesi, koska lääkärit seurasivat liian pitkään tilaani. Sain vatsakalvon tulehduksen ja koin kamalat kivut. Onneksi antipiootit sulattivat ja selättivät tulehduksen ja pääsin kivusta.
Lapsestani kerron sen verran, että hän sairastui syöpäkasvaimeen.
Munuaiskivet kulkivat virtsajohtimeni läpi ja jouduin kärsimään kamalaa kipua. Miehenikin sairasti tuossa rytäkässä ja joutui leikattavaksi. Tuota sairastelua kesti monta vuotta ja pelkoa siitä, paraneeko lapsemme. Oli varmaan liian raskasta minulle, sillä menetin yhtäkkiä kaiken toivoni ja sairastuin masennukseen. Se oli pahin sairaus. Vaikka nuo edellä kertomanikin olivat pahoja ja kivuliaita, eivät ne ollee paljon mitään siihen syvään ahdistukseen ja masennukseen verrattuna.

Tapahtui ihme. Sain tulla täysin terveeksi. Jumala kuuli hätähuutoni ja paransi minut. Tämä kaikki on totta ja minulla olisi paljon kerrottavaa, mutta kerron nyt tämän verran. Älkää lannistuko. Älkää luulko, että jotakin niin pahaa ja voimakasta on olemassa, että Jumalakaan ei voi auttaa. Jumala voi auttaa aina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu