alla tuliterä c5 citröen. ei lähteny eilen aamulla käyntiin, ei tullu sähköjä päälle olleskaan kun käänti avaimesta. on kyllä ihme homma. onko samoja vikoja kellään muulla.
citi
citi
5735
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eli kaveri sanoi, että oma C5 sammui muutaman kerran jopa maantieajosta. Tosin silloin laskettiin vaivat 'lastentaudeiksi' kun oli ekoja vitosia. En kyllä muista mitä huolto kertoi tehneensä kun hoitivat vaivan kuntoon.
Itse aikoinani sain 'pakasta' Focuksen joka ei suostunutkaan kotipihasta ensimmäiseen starttiin, eli huono tuuri voi kyllä käydä muillakin merkeillä.
Oma Picasso ei ole moista oireillut, eli mikään sitikan vihaaja en tosiaan ole ;)
Ja päätit sitten ensitöiksesi kirjoitella palstalle ja "ihmetellä" sitä vikaa täällä.
Oliskohan tuo maahantuojan huolto se oikea paikka.
no totta kai, ettei kukaan muu vaan osta samanlaista romua.
Sulla ei viikkorahat riitä kuin pienoismalliin. Sen ei kuulukaan käynnistyä.
Vie ihmeessä huoltoon.
Jätitkö parkit päälle.
C5 on tosiyvä auto hintaluokassaan.
Oli niitä vikoja alkuvuosina, mutta kaikki korjattu ( maahantuojan toimesta )
Ranskalainen työnlaatu on hieman hairahteleva, mutta siksi takuu on olemassa.