Taloyhtiön palkkio vähennetään vastikkeesta?

(Laitan viestini vielä tällekin osastolle)

Minut on valittu taloyhtiömme isönnöitsijäksi ja siitä on määrätty palkkio. Osaako kukaan sanoa, voisiko hallitus myöntää palkkion alentamalla meidän asunnon osalta yhtiövastiketta?

Soitin verovirastoon, mutta siellä oltiin iaka pihalla ja lupasivat palata asiaan seur. päivänä. Sieltä soitettiinkin, mutta vastaus oli tietenkin ei. Se ei kuitenkaan kuulostanut kovin asiantuntevalta vastaukselta. Olen kuullut, että monessa taloyhtiössä isännöitsijän toimea hoitava osakas saa ilmaisen autotallipaikan, eli ei kai tämä tällaisesta eroa?!?

Niinpä kysyn palstalta, onko tämä laillista ja miten toimitaan? Taloyhtiömme on
pieni eikä meillä ole tilintarkastusvelvollisuutta, mutta hallitus haluaa tietenkin vakuutuksen että kaikki menee lain kirjaimen mukaan.
Kiito jo etukäteen kommenteista!
131955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Käsittääkseni noin ei voi menetellä, koska se palkkio on veronalaista tuloa, joten jos se vähennettäisiin vastikkeesta, niin verot jäisivät maksamatta.

Lisäksi as oy laki velvoittaa kohtelemaan kaikkia osakkaita tasapuolisesti, eikä vastiketta voida alentaa sillä perusteella, että tekee jotain palveluksia yhtiölle.

Äänestä

Ei missään nimessä ole sallittua. Tämähän on selvää veronkiertoa, johan nyt järkikin sen sanoo. Isännöitsijän palkkio on veronalaista tuloa.

Äänestä

Kulukorvaukset voi periä verottomana: km-korvaukset, puhelinkulut, konttorikuluja, laitteiden käytöstä korvausta eli kutakuinkin kaikki ne kustannukset, joita aiheutuu toimen hoitamisesta.

Varsinaisista palkoista yhtiö joutuu maksamaan oman osansa palkan sivukuluista ja käytännössä hoiteleen myös sinun osasi tuloveron tilittämisen.

Sitten on se vaihtoehto, että perustat toiminimen, jolloin laskutat taloyhtiötä yrityksenä ja hoidat itse lakisääteiset velvoitteet. Jos ja kun liikevaihto on vähäistä, silloin voi hakea vapautusta alv:stä.

Vastikkeilla ei kannata alkaa kikkaileen. Helpompi kuin kaikki maksaa maksunsa yhtiölle yhtiöjärjestyksen ja yhtiökokouksen päätösten mukaisesti ja yhtiö sitten makselee niitä takasinpäin.

Äänestä

Vastikkeista ei voi mitään vähentää vaan jokainen maksaa yhtiöjärjestyksen mukaisesti, sen sijaan tiedän yhtiöitä joissa hallituksen jäsenet saavat autopaikan ilmaiseksi kun muuta palkkiota ei makseta.

Palkkion maksaminen tapahtuu kuten aiemmissa viesteissä on selostettu ja voit omassa verotuksessasi tehdä työhuonevähennyksen.

Äänestä
  • "voit omassa verotuksessasi tehdä työhuonevähennyksen. "

    No ei varmasti voi. Pienen yhtiön isännöinti ei kyllä täytä alla olevia kriteerejä:

    "Vähennyksen saaminen edellyttää, että työnantaja ei ole järjestänyt työhuonetta taikka työhön tai tehtävään liittyy huomattavasti kotityötä. Myös ne, jotka ovat käyttäneet asunnon yhteydessä olevaa työhuonetta huomattavien sivutulojen hankkimiseen, ovat oikeutettuja työhuonevähennykseen."

    http://portal.vero.fi/public/?contentid=16889&nodeid=9210#Työhuonevähennys

    Äänestä

  • Se "ilmainen" autopaikka on veronalaista tuloa siinä kuin muutkin luontaisedut. Eli veronkiertoa sekin on.

    Äänestä

Mistään vastikkeista ei voi antaa alennusta muuta kuin silloin, kun asunnon käyttö on jollakin tavalla estynyt yhtiöstä johtuen. Myös autopaikkamaksujen suhteen osakeenomistajien tulee olla tasa-arvoisia.

Äänestä

Kyllä on pukki kaalimaan vartijana tai miten sen nyt sanoisi, että kun isännöitsijän tulisi valvoa laillisuuden toteutumista yhtiön asioissa niin kirjanpidossa kuin korjauksissa ja kun tuleva isännöitsijä huutelee täällä kirjanpidon laillisuuden perään, on hyvää tulossa moneksi vuodeksi eteenpäin! Kannattaa heti alkajaiseksi isännöitsijän mennä kunnan kansalaisopistoon suorittamaan asoy:n hallinnon peruskurssit tai sitten lukea asoy:n taloutta käsitteleviä kirjasia, jotta perusasiat osuisivat paikalleen. Isännöitsijän palkkiot ja kokouspalkkiot ovat isännöitsijän palkkaa, josta isännöitsijälle kertyy eläkettä ja muuta hyvää ja siitä maksetaan sotumaksut ja verot . Jos palkka maksetaan esim. ilmaisena autopaikkana, on se veronkiertoa ja rikos. Sitä paitsi yhtiön kaikki menot viedään kirjanpidon kautta - siis ei laiteta hattua keväällä kiertämään jonkun grillin hankkimista varten ja grilli ei sitten tule yhtiön omaisuudeksi. Sama koskee isännöitsijän palkkiota - sitä ei voi maksaa pimeästi joulurahan muodossa.

Äänestä
  • Muutaman asunnon isännöintiä hoitaa ihan hyvin maallikko ja ko. kaverista plussana täytyy mainita se, että ottaa selvää asioista. Kouluttautuminen ei ole koskaan pahasta, siinä olemme samaa mieltä kuten myös, että rahaliikenne on kaikinpuolin fiksumpaa ja tasapuolisempaa kierrätää yhtiön kirjanpidon kautta.

    Jos isännöitsijä perii työstään varsinaisen palkkion, silloin se kannattaa hoidella lakien ja asetusten mukaan kirjanpidon kautta, mutta jos is:lle riittää kulujen kattaminen, silloin kulukorvaus on ihan ok.

    Äänestä

  • Ex............... kirjoitti:

    Muutaman asunnon isännöintiä hoitaa ihan hyvin maallikko ja ko. kaverista plussana täytyy mainita se, että ottaa selvää asioista. Kouluttautuminen ei ole koskaan pahasta, siinä olemme samaa mieltä kuten myös, että rahaliikenne on kaikinpuolin fiksumpaa ja tasapuolisempaa kierrätää yhtiön kirjanpidon kautta.

    Jos isännöitsijä perii työstään varsinaisen palkkion, silloin se kannattaa hoidella lakien ja asetusten mukaan kirjanpidon kautta, mutta jos is:lle riittää kulujen kattaminen, silloin kulukorvaus on ihan ok.

    Kuluistakin pitää olla tositteet!

    Äänestä

  • legou4h9q3ölerk kirjoitti:

    Kuluistakin pitää olla tositteet!

    Se jolle kuluja syntyy ja joka niitä on aikeissa periä, tekee vapaamuotoisen laskelman kertyneistä kuluista, siinä se. Jos nyt jostain kuluerästä on esittää erillinen kuitti, niin kopio siitä liitteeksi.

    Äänestä

  • Ex............... kirjoitti:

    Se jolle kuluja syntyy ja joka niitä on aikeissa periä, tekee vapaamuotoisen laskelman kertyneistä kuluista, siinä se. Jos nyt jostain kuluerästä on esittää erillinen kuitti, niin kopio siitä liitteeksi.

    Ei noin.

    Kaikista taloyhtiön kuluista pitää löytyä kuitti.

    Mitään "vapaamuotoista laskelmaa" ei kirjanpitoon voi viedä.

    Vaikka aloittajan tapauksessa ei tilintarkastusvelvollisuutta olekaan, niin kirjanpitovelvollisuus on, eikä taloyhtiön kirjanpitoon voi viedä mitään "vapaamuotoisia" selvityksiä kuluista. Ja taloyhtiön on jätettävä myös veroilmoitus, eikä verottaja hyväksy mitä tahansa lappusta.

    Äänestä

  • Väärin... kirjoitti:

    Näin se vaan menee. Laskelma viedään kirjanpitoon ja sen mukaan maksetaan. Ei esim. satunnaisista ajoista (se jolle kuluja syntyy) saa mistään eriteltyjä kuitteja kuten ei myöskään puheluista tai kopiokuluista eli ne joko kirjataan laskelmaan reaaliajassa ja/tai arvioidaan (luottamus/sopimuskysymys). Jos sitten verottaja haluaa asian selvittää, se on taas toinen juttu mutta tuskinpa verottaja lähtee selvitteleen muutaman satasen tai edes parin tonnin kulukorvauksia ilman erityistä epäilyä veronkierrosta.

    Taloyhtiö voi sopia myös könttäkorvauksia vaikkapa puhelukustannuksista esim. 1/3 kaikista puhelukustannuksista ja tällöin tietysti toimitetaan laskuista kopiot yhtiölle jonka mukaan korvaus maksetaan. Yhtiö voi maksaa myös kaikki puhelukustannukset, mutta silloin siitä menee veroa verotusarvon mukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

PenaP. kirjoitti:

(Laitan viestini vielä tällekin osastolle)

Minut on valittu taloyhtiömme isönnöitsijäksi ja siitä on määrätty palkkio. Osaako kukaan sanoa, voisiko hallitus myöntää palkkion alentamalla meidän asunnon osalta yhtiövastiketta?

Soitin verovirastoon, mutta siellä oltiin iaka pihalla ja lupasivat palata asiaan seur. päivänä. Sieltä soitettiinkin, mutta vastaus oli tietenkin ei. Se ei kuitenkaan kuulostanut kovin asiantuntevalta vastaukselta. Olen kuullut, että monessa taloyhtiössä isännöitsijän toimea hoitava osakas saa ilmaisen autotallipaikan, eli ei kai tämä tällaisesta eroa?!?

Niinpä kysyn palstalta, onko tämä laillista ja miten toimitaan? Taloyhtiömme on
pieni eikä meillä ole tilintarkastusvelvollisuutta, mutta hallitus haluaa tietenkin vakuutuksen että kaikki menee lain kirjaimen mukaan.
Kiito jo etukäteen kommenteista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu