kertokaahan vanhemmat ja viisaammat mitä ovat liitoskivut? olen nyt rv. 22 3, missä vaiheessa raskautta alkaa em. kivut yleensä tuntua?
Kiitti jo etukäteen!
Kiitti jo etukäteen!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Liitoskivuilla tarkoitetaan niitä kipuja, jotka aiheutuvat siitä, että raskausajan hormonaaliset muutokset saavat aikaan nivelsiteissä ja luiden liitoskohdissa löyhtymistä. Tämä on tarkoituksellista varsinkin lantion alueella, jotta vauva aikanaan pääsee syntymään hyvin. Vauvanhan on mahduttava kulkemaan äidin lantion läpi. Kohdun kasvaessa ja painaessa lantiota, voi löystyvät liitoskohdat kipuilla. Tämä on normaalia ja yleensä tuntuu eniten raskauden loppukolmanneksessa.
Minulla alkoivat liitoskivut ensimmäistä lasta odottaessani vähän 20. viikon jälkeen. Sairaslomalle jäin koko raskauden loppuajaksi jo 24. viikolla, koska en pystynyt kunnolla kävelemään. Sängyssä kääntyminen kesti useita minuutteja ja kolahdus vain kuului häpyliitoksesta, kun jalkojani liikutin. Kipua oli vielä joitakin viikkoja synnytyksen jälkeen. Seuraavissa raskauksissa ei ollut yhtä kivulias olo.