Oi kuulen jotakin kiintoisaa!..... uuttukyyhky rapsuttaa itseään ja lähtee etelään, pimeys takanaan kohti aurinkoisia hiekkarantoja ja aurinkoa.
pur pur
kur kur
8164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuulostaa hauskalta, vapaalta ja lämpimältä.
Mjau mjou mrrr grrr hrrrrr miau shhhhh ja tämä kissa lähtee Turkkiin katsomaan kolleja
En minä ainakaan lähde mihinkään!!!!
http://kotomatrix.ru/images/lolz/2012/03/29/1151974.jpg
:)
Pitää yrittää ajatella välillä positiivisesti vaikkakin se on välillä todella vaikeaa. Joskus murheellista ja joskus valoa tunnelin päässä. Maha on ihan kippuralla.
Syksy on ihanaa aikaa, mutta surumielisyyden siihen tuovat juuri pois lähtevät linnut. Minun tulee niitä ikävä. Niiden laulua saa kuulla täällä vain maaliskuun lopulta kesäkuun loppuun.
Olen syvissä ikävän syövereissä vielä, mutta pieniä merkkejä toipumisesta on havaittavissa. Tänään ensimmäistä kertaa katselin tuntematonta miestä miettien, miksi kiinnitin huomiota juuri hänen silmänpilkkeeseensä.
Mutta kun kävelin pois, ikävä valtasi. Samalla sätin itseäni kun mietin, että hänen veroistaan ei tule.
Tuosta kohtaamisesta jäi olo, että ehkäpä voi kuitenkin joskus vielä tulla.
Tapaamistaan sykähdyttävistä Ihmisistä jää aina eriskummallinen jälki itseensä. Sellaista se on.
Päivä päivältä tuntuu paremmalta. Minä selviän tästä vielä!
Aattele, niillä linnuilla on omat ihmisensä siellä etelässä, mutta silti ne palaavat joka kevät katsomaan sinua. Joskus ne eivät palaa, jos kuolema on matkalla korjannut ne.