Aivan ihana blögikirjoitus aivan ihanasta ja hoikasta Johannasta

Fantastinen kirjoitus! Repeilin, kun kuvittelin tuota titaanien taistelun kulkua.
Pointsit "Laardipallerolle" tämän linkin noukkimisesta tänne! Jälleen kerran.

Kiitos" Laardipallero"! Upeaa näädintää..

Noi kaikki kirjoitukset mitä tuolta luin on aivan helmiä!! Nauroin ääneen monessa kohtaa :DD

Lisää aivan ihanaa tekstiä aivan ihanasta Johannasta (niin ja kauniista ja hoikasta tietenkin).

http://laupis.blogspot.fi/2012/08/sankar-jylhan-ylaston.html

Sankar jylhän ylästön
Vantaalla, tuolla puukkojunkkarien tutkimattomilla lakeuksilla, kuuluu hirveitä tapahtuneen.

Ei, en puhu nyt IFK:n lauantaisesta maalivahtipelistä.

Rakkaan äitinsä syntymäpäiville ja harvinaisen rikasta sulhoaan Urbania tapaamaan menossa ollut kaunis Johanna Tukiainen kuuluu lennoltaan myöhästyneen, joten paikallinen laupias samarialainen kuuluu pelastaneen kauniin Johannan kotiinsa kuleksimasta. Hyviäkin ihmisiä on vielä olemassa pahassa maailmassamme, puhtaita sydämiä likaisessa todellisuudessamme.

Tämän jälkeen uljas prinssi kuuluu järjestäneen kauniin Johannan kunniaksi huikeat pidot joille ei tästä maasta ihan heti löydy vertoa.

Ilon ollessa ylimmillään joutui kuvankaunis mallikaunotar Johanna Tukiainen äkkiä ja täysin arvaamatta julman ja raa'an hyökkäyksen kohteeksi. Kaunis Johanna, tuo suloinen Herran karitsa, oli tapansa mukaan ollut koko illan tosi mukava kaikkia kohtaan ja koko iloisen seurueen arvostama ja rakastama, kun äkkiarvaamatta eräs seurueen raivotar kohdisti mielisairaan vihansa kauniiseen Johannaan.

Seurasi raivopäistä raapimista, törkeää puremista, brutaalia lyömistä. Mike Tysonkin olisi ollut kateellinen.

Mutta Jumalalle kiitos illan sankarillinen isäntämme oli hereillä tilanteeseen!

Silmittömän väkivallan alkaessa ei sankarimme epäröinyt hetkeäkään. Henkensä uhalla hän rynni väliin kuin raivo härkä ja taltutti pahantekijän, riskeistä piittaamatta, terveydelleen aatostakaan suomatta. Saatuaan ilkeän vandaalin kuriin sankarimme jatkoi kauniin Johannan hengen suojelemista soittamalla virkavallan paikalle. Sanomattakin on selvä että matalaotsainen ja ruma väkivallantekijä vietti yönsä putkassa.

Kaunis Johanna oli jälleen turvassa!

Mistä raivottaren väkivalta kumpusi? Siihen emme kenties koskaan saa täydellisen tyhjentävää vastausta. Oliko kyseessä kateus? Oliko amatööripugilisti kaunainen ihanalle Johannalle tämän kauneudesta, varakkuudesta, solakkuudesta vaiko lahjakkuudesta? Kenties kaikista yhdessä?

Varmaa on kuitenkin se että erityisen törkeäksi tapauksen teki se että se tapahtui yksityiskodin suojasatamassa, kodin pyhyyttä loukattiin äärimmäisellä piittaamattomuudella ja kaikki kristityt arvot poljettiin mutaan. Ihmisen koti jos mikä on hänelle pyhä ja loukkaamaton. Kuten aviovuodekin.

Toinen rikosta pahentava asianhaara oli se että pelkkä sumeilematon väkivalta ei vandaalille riittänyt. Ei. Omaisuuteenkin piti ahnaasti kajota. Aurinkolaseja ja vaatteita varastettiin hullun kiilto silmissä, kännyköitä tuhottiin ilman kakkakattiloita. Jopa lemmikkieläimiä jätettiin heitteille!

Mutta mikä olisikaan ollut traagisen illan surullinen saldo ilman sankarimme ripeää, määrätietoista ja miehekästä käytöstä, mikä olisi ollut se inhimillisen kärsimyksen määrä jonka läpimätä törkimys olisi kauniille Johannalle ja kaikille häntä rakastaville ihailijoille aiheuttanut? Sitä ei tohdi edes ajatella.

Kuka vielä sanoo että ritarillisuus on kuollut ja että herrasmiehiä ei enää ole?

En ainakaan minä.

(Post scriptum. Sankarillemme on esitetty hengenpelastusmitalia. Asia lienee pelkkä muodollisuus.)

Ennen maalla sanottiin hampaattoman hölinäksi tuommoista puhetta mitä tupsu kutiainen suoltaa ja todettiin siihen perään että ihan sama kumpi pää se pulputtaa... Näitä kylähulluja on aina ollut nyt vaan se media on nostanut nämä cinderellat tapetille ja saadaanhan me kaikki aina makoisat naurut.. Tuo aloitus kirjoitus oli hulvaton ,pääsi ankara naurun hohotus ja pelkäsin hetken naapurien alkavan koputella... Eihän me mitään telkkuakaan enää tarvita kun seurataan mitä hauskaa nämä ränsistyneet,koin syömät herkut taas keksiikään....

Laupiksen kirjoitukset ovat hulvattomia. Kiitos!

Tämä vantaalaisessa yksityisasunnossa tapahtunut episodi on jälleen osoitus siitä, että Johanna Tukiainen ei osaa käyttäytyä yhteiskuntakelpoisella tavalla.
Hän valehtelee, selittelee ja kiertelee kirjoituksissaan ja sanomisissaan. Hän on kierreruuviakin kierompi ihminen.

Jos olisimme vain hänen kertomustensa varassa noista tappeluista ja kahakoista, yms., olisimme todella pimennossa ja yhtä syvällä suossa kuin mitä venäläiset olivat Neuvostoliitossa.

Laardipallerolla tulee kohta hiki ;)))))

Ja Laupis jatkaa:

"... Jälleen maamme tiedotusvälineet yrittävät väkisin luoda kauniista ja suloisesta Johanna Tukiaisesta kuvaa väkivaltaisena sekopäänä vaikka totuus on täysin päinvastainen. Minne hyvänsä kaunis ja hellä Johanna Tukiainen menee, siellä aina HÄN kohtaa väkivaltaisia sekopäitä. HÄN eikä kukaan toinen. Ja silti aina kaunista ja enkelimäistä Johannaa syyllistetään!..."

Eino Leino on palannut Lahnana. Sitä sanansäilän säkenöintiä.

Eino Leino osuvasti:

"Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, ei turhaan tartun ma hetkehen kiinni;
riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.

Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni."

* Elegia, v. 1908

-- jatkuu Leinon Elegia --

" Tiedän ma: rauha on mullassa suotu.
Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu.

Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
Nainen olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mun mieleni murheella maksoin."

* Elegia, v. 1908

-- jatkuu Leinon Elegia --

"Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.

Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?
Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?

Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan.
Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin."

* Elegia, v. 1908

Julle on laardipallero