En parane koskaan!

Sekin vielä, että ei mulla ole parisuhteet onnistuneet. Ja bulimiahan siihen on syynä. Ei siis ole miestä eikä lapsia. Ei omaa perhettä, josta nuorempana aina haaveilin.

Ei mulla ole mitään. Vain tämä tuska ja toivottomuus.

kunpa päsisimme tästä paskasta eroon. voimia sulle, Niinloppu

Oletko kokeillut osastohoitoa? Itse onnistuin pitkän räpistelyn jälkeen vihdoin parantumaan bulimisesta anoreksiastani HYKS:n syömishäiriöosastolla. Luulin, etten koskaan paranisi, mutta ajattelin silti yrittää, koska toinen vaihtoehto olisi ollut itsemurha. Nyt elämä on oikeasti sata kertaa parempaa.. Tsemppiä!!

Nyt olen sairastanut bulimiaa 25 vuotta.

Olen ollut ajoittaisia jaksoja psykiatrisella osastohoidossa. Siellä ei todellakaan ole minkäänlaista osaamista bulimian hoitoon. Lähinnä oon vaan lepäillyt siellä alati pahenevan masennuksen takia.

Olen jossain vaiheessa laitattanut hampaita jokaikisellä ylimääräisellä sentillä. Nyt on näkyvillä paikoilla jonkinlaiset hampaat.

Olen joutunut jäämään pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle. Elikä ketään ei enää edes kiinnosta, miten mulla menee. Minua nakellaan hoitajalta toiselle ja kaikki ovat vaan kyllästyneitä, kun mitään edistymistä ei tapahdu.

Yksin elelen edelleen. Aina vain yksinäisempänä.

Sairauksia on tullut lisää. Rytmihäiriöt ovat vahingoittaneet sydäntä. Mulle on varattuna aika tarkempiin tutkimuksiin, että nähdään kuinka pahoin sydän on vaurioitunut.

Vatsakivut ovat jokapäiväisiä. Koko kroppa turpoilee muodottomaksi, koska munuaiset eivät enää toimi kunnolla. Sappi on surkastunut.

En aloittanut oksentelua tahallisesti. Ja olin jo reilu parikymppinen, kun tämä alkoi. Koskaan en ole oksentamalla laihtunut. Nytkin on noin 30 kiloa ylipainoa.

Hoitohenkilökunnallekin olen joku luuseri, joka ei edes yritä mitään oman vointinsa parantamiseksi. He eivät tajua, kuinka kovasti yritän, en vain onnistu.

Kokkolan syömishäiriöklinikka on lopetettu. Helsinkiin on mahdotonta päästä. Täällä "ei missään" ei ole vetaistukiryhmiä. Enkä tiedä jaksaisinko edes mennä.

Bulimia on varastanut mun elämän. Tässä iässä kaikenlaiset mahdollisuudetkin vähenvät.

En usko enää itsekään, että parantuisin tai että saisin tätä sairautta mitenkään hallintaan.

Näin meni neljännensvuosisata. Aivan hukkaan. Häpeä ja yksinäisyys seurana.

En haluaisi kuolla, mutta en osaa elääkään. En jaksa tappaa itseäni millään nopeammalla keinolla. Tämä sairaus tappaa minut lopulta. Tuntuu kummalliselta ajatella sitä, mutta niin tässä käy.

Mun bulimiaa on vähätelty. Tottakai halusin itsekin alkuvuosina vähätellä ja kieltää koko asian.

Väittäisin, että anorektikot saavat paremmin apua ja heitä jollain sairaalla tavalla jopa ihaillaan.

Bulimikko ei oo mikään. Joku roska. Pahin mahdollinen luuseri, jonka pitäis vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja lopettaa pelleily ruuan kanssa.

Tämä on mielen sairaus. Ei tahdonalainen asia. Sitä vaan ei oikein kukaan halua ymmärtää.

Voimia kaikille kanssakulkijoille. Hakekaa apua! Kertokaa ammattiauttajille, mitä tämä on.

Mä sairastin yli 25 vuotta, mutta pikkuhiljaa paranemin alkaa olla ihan todellisuutta, älä luovuta! Ootko koittanu esim. joogas ja/tai mindfulnesia, mulla ne on terapian ja vertaistuen lisäksi ollu apuna ja on edelleen. Kaikkea hyvää sulle, voimia!

Älä vaan kokeile mitään joogaa tai mindfulnessia, todellakaan.
Jooga on demonien rukoilua ja samaa ällötystä on mindfulnessitkin.
Jooga on aina ei kristillistä.
Asennot ovat rukousasentoja, mutta eivät Jumalan.
Pysy kaukana niistä, suosittelen.

Itse kokeilisin hypnoosiakin bulimiaan kuin muidenkin riippuvuuksien hoitoon, jos on vara sellaiseen. Jos ei halua kertoa bulimiasta, voi hakea apua vaikka ylensyönnin ongelmaan, mutta tehokkaampaa, jos kertoo ongelman kokonaan, bulimiaan kun liittyy niin vahvasti se oksentaminenkin.

Jos ei ole taipumusta anoreksiaan eikä ole alipainoinen, voi kysyä lääkäriltä lääkettä, joka hillitsee ahmimista. Varsinkin ylipainoisena bulimikkona luulisi sitä saavan. Jos ei julkiselta jostain syystä saa, niin hakee yksityiseltä. On hyvä mainita bulimia, ei vain ylensyöntiä, varsinkin jos ei ole kovin ylipainoinen, eikä ylensyöntiä huomaa niin hyvin päälle päin.
Jos on vaikea saattaa asia Suomen terveydenhuollon tietoisuuteen, voi harkita ulkomailla asiointia, jos mahdollista.
En valitettavasti muista lääkkeen nimeä.