Kuntavaaliennuste 2012

Kepu voittaa ja saa yksinkertaisen enemmistön. Muut puolueet ovat taas kerran muutaman edustajan karua B-ryhmää.
49708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

"Minkä se hyvvää" -puolue on taas voimissaan.

Äänestä

Olen kyllä todella erimieltä sinunkanssa .
On todella outoa jos ei äänestäjät tee jotai tuollaiselle toiminnalle mitä keskusta tekee isonD:n ja diakonin kanssa!!!!!!!
Ainakin kerron totuuksia mitä kepu ja Tihinen tekee kunnassamme.
On kyllä "Totuus ja viisaus" todella ylimielinen äänestäjiä kohtaan että toivon todella että näet vaalienjälkeen miten harhaan osuit...

Äänestä
  • Noku ei ne tee. Kepulla on nii palio kannatusta, ettei muitten puolueitten ehokkaat pysty millään kerräämään ääniä, että etes yhteesä enemmistön saisivat. Emminä aio kepua äänestää, ihajjotakuta muuta, mutta ku meitä on nii vähä.

    Äänestä

Ei vaan minä haluan, että kaikki tämä tyytymättömyys muuntuu voimalliseksi toiminnaksi. Että mahdollisimman moni, joka on tyytymätön toimintaan äänestää sen mukaisesti. Aloitus oli vain ennustus ja pelko, mikäli emme muuta tee kuin murjotamme keskenämme.

Kepulla tuntuu monen mielessä olevan kiveenhakattu asema niin, että muita ei uskalleta edes ajatella äänestettävän. Että muissa puolueissa ei olisi kyvykkäitä ehdokkaita. No mitäs ajatusten tonavia nämä Riekit ja Oinas-Panumat ovat olleet? Pelkkiä takapirujen nostamia keulakuvia, tyhmiä kuin saappaat ja mukavia kuin lehmänm-lkut.

Kyllä minä muutosta kaipaan. Sen eteen pitää tehdä vain pirusti työtä.

Äänestä
  • Kun sinulla kerta on noin varaa arvostella, niin luulisi sinun tuntevan nämä ihmiset hyvinkin? Epäilen hieman tunnetko. Oletkos itse sitten niin paljon parempi? Jos olet, asetu ehdolle!

    Äänestä

  • tatatata kirjoitti:

    Kun sinulla kerta on noin varaa arvostella, niin luulisi sinun tuntevan nämä ihmiset hyvinkin? Epäilen hieman tunnetko. Oletkos itse sitten niin paljon parempi? Jos olet, asetu ehdolle!

    Etpähäntä ole ymmärtänyt oikein mikä on demokratian tarkoitus. Joka on kunnan virkamies on veronmaksajien palvelija ja veronmaksajilla on oikeus arvostella hänen toimintaansa. Vaikka olisi kuinka korkealla asteikossa. Veronmaksajat ovat hänen palkkansa maksajia joten meillä on oikeus arvostella.

    Kuten äänestäjillä on oikeus arvostella valittuja päättäjiä. He ovat luvanneet hoitaa äänestäjien asioita ja jos eivät sitä tee arvostelua tulee varmasti. Kaikilla on varaa arvostella meidän päättäjiämme ilman, että tuntee heitä henkilökohtaisesti. Ei sitä demokratiassa vaadita.

    Ja ei, en aio missään olosuhteissa ryhtyä ehdokkaaksi. Eivät nuo asiat niin paljon kiinnosta. Kunhan joutessani louskutan leukojani. Jos joku lähtisi minunkin asiaani ajamaan. Mutta epäilen kyllä.

    Äänestä

  • Totuus ja.... kirjoitti:

    Etpähäntä ole ymmärtänyt oikein mikä on demokratian tarkoitus. Joka on kunnan virkamies on veronmaksajien palvelija ja veronmaksajilla on oikeus arvostella hänen toimintaansa. Vaikka olisi kuinka korkealla asteikossa. Veronmaksajat ovat hänen palkkansa maksajia joten meillä on oikeus arvostella.

    Kuten äänestäjillä on oikeus arvostella valittuja päättäjiä. He ovat luvanneet hoitaa äänestäjien asioita ja jos eivät sitä tee arvostelua tulee varmasti. Kaikilla on varaa arvostella meidän päättäjiämme ilman, että tuntee heitä henkilökohtaisesti. Ei sitä demokratiassa vaadita.

    Ja ei, en aio missään olosuhteissa ryhtyä ehdokkaaksi. Eivät nuo asiat niin paljon kiinnosta. Kunhan joutessani louskutan leukojani. Jos joku lähtisi minunkin asiaani ajamaan. Mutta epäilen kyllä.

    Korjausta edelliseen. Pudasjärven kunnan virkamiesten palkkoja ei juuri makseta pudasjärveläisten veroilla vaan valtionavulla. Sen vuoksi paikallisten virkamiesten arvostelu on teidän kannalta yhtä tyhjän kanssa.
    Tehkää töitä ja maksakaa veroja niin sen jälkeen voitte arvostella.

    Ei ole ihme kun ihmiset eivät ole kiinnostuneet yhteisten asioiden hoitamisesta kuten aiemmin. Sylkykuppina ja äänestäjäkarjan ilmaisena terapeuttina väsyy raskaankin sarjan kunnallispoliitikko ennen pitkää. Joutavat leukojen louskuttajat pitäisi päästää tämän palstan moderaattoreiksi ;)

    Äänestä

  • Asiat kuntoon kirjoitti:

    Korjausta edelliseen. Pudasjärven kunnan virkamiesten palkkoja ei juuri makseta pudasjärveläisten veroilla vaan valtionavulla. Sen vuoksi paikallisten virkamiesten arvostelu on teidän kannalta yhtä tyhjän kanssa.
    Tehkää töitä ja maksakaa veroja niin sen jälkeen voitte arvostella.

    Ei ole ihme kun ihmiset eivät ole kiinnostuneet yhteisten asioiden hoitamisesta kuten aiemmin. Sylkykuppina ja äänestäjäkarjan ilmaisena terapeuttina väsyy raskaankin sarjan kunnallispoliitikko ennen pitkää. Joutavat leukojen louskuttajat pitäisi päästää tämän palstan moderaattoreiksi ;)

    Ja senkö takia te luulette voivanne siellä norsunluutorneissanne voivanne tehdä ihan mitä haluatte? Kyllä Pudasjärvellä maksetaan veroja ihan siinä missä muuallakin mutta kun te kunnantalon vouhkat olette ajaneet täältä kaikkein aktiivisimman ja veronmaksukykyisimmän porukan muualle. Ja sitten vielä kehtaatte vouhkata kaiken maailman hankkeilla, joihin iso osa rahoista tulee muualta mutta myös veronmaksajat niihin pistävät roposiaan.

    Pudasjärvi vetelee kuntana viimeisiään ja siitä on ihan turha kuntalaisia syyttää. Te raskaan sarjan umpitollot olette kunnan ajaneet tähän jamaan. Tällä hetkellä mennään terminaalivaiheessa. Parin vuoden sisällä tätä kuntaa ei enää ole. Kiitos D:lle häntyreineen. Olette onnistuneet.

    Äänestä

Ymmärsin väärin tuo aloituksen, mutta kääritäänpäs hihat ja aletaan töihin, jotta saadaan muutosta aikaan. Nykymeno ei käy. Näytetään vaaleissa kepulle, että se ei ole suurin puolue Pudasjärvellä. Ajetaan kepun kannatus niin alas, että ne eivät pysty sanelemaan enää päätöksiä. Emme tarvitse iosaD:tä emmekä diakonia.

Äänestä

Syyskuun ensimmäisen viikon jälkeen aloitan virallisen kepun mollaamisen ja niiden henkisesti köyhien ihmisten manipuloimisen, jotka haluavat alistaa mielipiteensä epävarmuuden ryhmäkurin alle, Perussuomalaisiin toivoisin ilmottautuvan mukaan rohkeita naisia ja nuoria, miehiä tietenkään unohtamatta, jos ei julkisuus ja työpaikan menettäminen ei pelota, ottakaa yhteyttä, meillä ei kuvia kumarreta.

Äänestä
  • Monesko kausi se Tykkyläisellä alkaa? Ja mitä oot saanu aikaan? Jos tuon uhoenergian olis laittanut vaikka yhteisten asioitten hoitoon, niin Pudis olis paljon parempi paikka. Ei se ainoa motiivi tehdä politiikka voi olla julkisuus ja kokouspalkkiot. Persujen rivit rakoilee jo nyt kun yksinvaltias suunnittelee kaikki, vaikka valintakaan ei ole varma. Samanlailla luottamushenkilönä olet vastuussa nykysestä tilanteesta kuin muutkin. Uusia ajatuksia Pudiksella tarvitaan, eikä vanhan toistamista. Nykyiset päättäjät ovat pattitilanteessa ja jos ei uusia kasvoja tule, niin on aivan turha odottaa mitään muutoksia. Usko nyt että politiikka ei ole sun juttu. Voihan sitä harrastaa muutakin. Vaikka mikroautoilua.

    Äänestä

  • Kukahan olisi sellainen sopiva Perussuomalainen ehdokas jota voisin äänestää ja joka ajaisi myös Pudasjärveläisten syrjäkylien asioita ?

    Itse olet toveri Tykkyläinen aina sanonut ajavasi vain Kurenalustalaisten asioita , Kurenalustalaiset rouvathan on kuulemma sinut edustajakseen valinnet joten voitolla lojaali vain heille ,

    Sivukyläläiset ovat mielestsi toisarvoisia ?

    Äänestä

  • Ämmi korvesta kirjoitti:

    Kukahan olisi sellainen sopiva Perussuomalainen ehdokas jota voisin äänestää ja joka ajaisi myös Pudasjärveläisten syrjäkylien asioita ?

    Itse olet toveri Tykkyläinen aina sanonut ajavasi vain Kurenalustalaisten asioita , Kurenalustalaiset rouvathan on kuulemma sinut edustajakseen valinnet joten voitolla lojaali vain heille ,

    Sivukyläläiset ovat mielestsi toisarvoisia ?

    Kyllä se Kurenalla on tulevaisuudessa elämä. Ihmiset asuvat pitäjässä niin hajallaan että kalliiksihan se tulee kunnalla ylläpitää semmosta. Keskustassa on kaupat ja apteekki ja muut tarvittavat paikat.

    Äänestä

  • Töttöröö Tykkyläinen. Aloitit äänestäjien pettämisen sitten jo ennen vaaleja. Onneksi et maininnut vuotta.

    Äänestä

  • sama virsi kirjoitti:

    Töttöröö Tykkyläinen. Aloitit äänestäjien pettämisen sitten jo ennen vaaleja. Onneksi et maininnut vuotta.

    Kerroppa lisää

    Äänestä

  • Tykkyläinen, nyt menee jo syyskuun viimeinen viikko!!Milloin aloitat kepun mollaamisen. Eipä ole juuri oppositiokaverille kommentteja kunnalispolitiikasta herunut. Tuliko susta ja metsurista jossain välissä sydänystäviä?

    Äänestä

  • mitä lupasit kirjoitti:

    Tykkyläinen, nyt menee jo syyskuun viimeinen viikko!!Milloin aloitat kepun mollaamisen. Eipä ole juuri oppositiokaverille kommentteja kunnalispolitiikasta herunut. Tuliko susta ja metsurista jossain välissä sydänystäviä?

    Minun ei tarvitsekkaan mollata keskustalaisia, he tekivät sen itse, kun katsoo heidän ehdokkaitaan....no paikallisosaton puheenjohtaja on hieno ihminen ja jätti onneksi ehdokkuutensa väliin.

    Äänestä

Kaikki kokemus näillä eri nettifoorumeilla politiikasta mouhkaamisessa osoittaa, ettei teistä ole mihinkään tässä asiassa. Keskusta tulee jatkamaan valtuuston suurimpana ryhmänä Pudasjärvellä.
Jos teitä on täällä kymmenen räpättämässä tyhjää vuosikaudet saamatta aikaseksi muuta kuin lätinää vanhoista kunnan jutuista, saamatta aikaseksi edes yhtäkään kehittävää ajatusta kunnan tulevaisuudesta, on tämä tyhjien tynnyrien täyttä kolinaa.

Sama lätinä jatkuu vaalien jälkeen. Samanlaista kuten muidenki kuntien keskustelupalstoilla. Käykääpä vaikka katsomassa.

Äänestä
  • Pudasjärven kunnan viimeinen valtuusto valitaan 2012. Sen jälkeen tämä valtakunnan persaukisin ja tyhmimpien johtajien kaatopaikka liitetään johonkin toiseen kuntaan missä lestikset ja kepu menettävät valtansa. Tervemenoa, en jää suremaan.

    Äänestä

  • Lueppas tämä teksti, perussuomalaisten uudesta kannatusluvusta. Hyvältä näyttää. Pelottaako, että menetätä paikkasi valtuustossa/hallituksessa. Tällä menolla voi muuten käydä niin. Keskusta on Pudasjärvelläkin historiaa niinkuin on myös valtakunnallisesti.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/201208250023458_uu.shtml

    Äänestä

Luuletko ihan tosissasi, että vain ne kymmenen lätisijää täällä ovat sitä mieltä, että vituralleen on vedetty ja komeasti? Kunhan käydään läpi se, mitä ennen viime vaaleja 2008 luvattiin ja miten on esimerkiksi ryhmien välistä yhteistyötä toteutettu niin voi olla, että monella poliitikolla pettää muisti.

Häpeällisintä edelleen on se, että valtuustosta on tullut munaton kumileimasin sen myötä kun nuijittiin tasapainotussopimus pöytään. Sen jälkeen on keskustelu tapettu eikä kellään ole mistään mielipidettä. Kuka lähtee ehdokkaaksi tuollaiseen sakkiin, jolla ei ole omaa mielipidettä vaan johtoryhmä konsultteineen vie kuin pässiä narussa?

Ja ihmettelen minä, että jos tämä foorumi on niin merkityksetön kuin halpa johtaja yrittää esittää niin täälläkin pitää yrittää se vähäkin keskustelu vaientaa. Eikö se ole ihan sama mitä täällä lätistään ja sinäkin voisit käyttää aikasi johonkin "tärkeään"? Vai alkaako pelko vaivata? Koplan tekoset kyllä kaivetaan esille vaaleissa ihan varmasti.

Äänestä
  • "Kunhan käydään... miten on toteutettu" -vaihe tapahtuu yleensä aina ennen sen selvittelyä, miksi ei itse aio todellisuudessa tehdä mitään asian selvittämiseksi. Tämä aikomus käydä läpi tarkoittaa myös, etten itse aio selvittää mitään/selvittäminen kuuluu toisille ihmisille/olen asioita ottanut jo esille netin monessa yhteydessä/en ole kiinnostunut ajan käyttämisestä siihen, kun mielenkiintoista on lässyttää täällä soopaaa vuodesta toiseen/muita selityksiä.
    Yleensä kun pitää alkaa käytännön toimiin loppuu näiltä henkilöiltä into toimia.

    Täksi "vähäksi keskusteluksi" ei voida luonnehtia tätä joutavaa mölinää. Eihän tässä ole mitään aitoa dialogia, yksinäisten ihmisten katkeria purkauksia pelkästään.

    Äänestä

  • Joka kehtaa politiikan kähmintää, p-skanjauhantaa ja joutavanpäiväistä itsensä tärkeänä pitämistä kutsua asioiden hoidoksi niin tervemenoa vain sinne pälättämään ja vetämään kättä lippaan, että " herra puheenjohtaja, herra puheenjohtaja". Kun olisi edes yksi aatteelleen uskollinen oikea poliitikko, mutta kun kaikki ovat kelvottomiksi käyneet.

    Te ette aja enää kuntalaisten etua vaan siellä on selvästi konsulttien pisneshuuma ottanut ylivallan. Valtuustoa ei näissä olosuhteissa tarvita mihinkään. Valtuusto ei enää edusta kuntalaisia vaan on siunaamassa teidän päättäjien älyttömimmätkin hirsijormat kunhan niistä vain niistä joillakin hämärillä laskelmilla voidaan näyttää joku penni tienattavan. Taitaa vain käydä niin, että nämä pisnisenkelit vievät rahat ja veronmaksajat maksavat viimeisenkin latin jos takkiin tulee.

    Minä en lähde vaaleihin tuollaista p-skaa siunaamaan enkä kehumaan kuinka siunauksellista politiikkaa meillä harjoitetaan kuten eräs löysäpäinen valtuutettu meni lässyttämään.

    Äänestä

Pudasjärven kaupungin päättäjäissä sallitaan nykyään vain yksi mielipide ja sillä mennään. Mielipidehän on isonD:n. Jos hänen mielipide ja kehittämiset ei käy, saat lähteä. Konsultitkin haetaan sen mukaan mitä isoD haluaa.

Pudasjärvellä ei anneta muille mitään mahdollisuuksia, täällä keskustelu palstalla onneksi on sananvapaus, sitä ette voi meiltä viedä pois.

Sosiaalinen mediahan on tänäpäivänä hyvin tärkeä viestintä mahdollisuus ja sitä käytetään paljon. Taitaa johtajaa pelottaa.

Äänestä

Minä äänestän sitä puoluetta, joka uskottavasti ja tositarkoituksella lupaa tuoda avoimuuden ja demokratian Pudasjärveläiseen politiikkaan. Sekä lupaa lopettaa tuon tolkuttoman rahalla vouhkaamisen ja haluaa laittaa perusasiat kuntoon.

Paikallisen työvoiman halveksiminen on lopetettava ja pudasjärveläisille järjestettävä työtä eikä tuoda muualta "tekeviä käsiä". Nämä eivät kuitenkaan ole muuta kuin kunnan keino ansaita muutama penni hädänalaisilla. Lähtevät heti parempiin paikkoihin kunhan saavat otetta suomalaisesta yhteiskunnasta.

Tässä aluksi muutama vaatimus puolueille. Keskustaa en kuitenkaan äänestä vaikka maksaisitte. Teidän ylimielinen ja todella halpa toiminta ei tyylipisteitä ansaitse.

Äänestä

Niin minäkin äänestän, vaikka tuolla toisella palstalla ehdokas ei arvostakaan meidän ääniä, jotka kirjoittelemme täällä. Hän varmaan luulee saavansa niin paljon ääniä, että meidän kirjoittajien äänillä ei ole enää merkitystä. Ylimielistä.En äänestä keskustaa, en luota siihen enää.

Äänestä

Tuli taas historia mieleen. Antoihan Hitlerkin Saksassa hyvinvointia ja työtä kansalle kunnes pani hurlumhein päälle. Kansa tykkäsi siihen asti kovasti vaikka natsit veivät kaikilta muilta sanomisen oikeuden. Tai sanoa sai, muttei sillä ollut mitään merkitystä.

Kyllä, vertaan Pudasjärven kunnan johtamista natsien järjestelmään. Siellä on sellaista visinäärisyyttä, että hirvittää. Kuten oli suurella valtakunnanjohtajallakin. Ja kun katastrofi tulee niin koko kunta häviää alta. Ja muut tulevat ja järjestelevät meidän asiat.

Äänestä

Ei se täällä netissä meuhkaamalla kehitys etene mihinkään suuntaan. Kun tarvitsette terapeuttia, yhteiskunta osallistuu kustannuksiin. Ainoa minkä siihen tarvitsette pohjaksi, on diagnoosi. Suorasti ja rehellisesti myönnätte valittajat itsellene että jotakin täytyy olla vialla. Siten pääsee säännölliseen hoitoon maksutta. Parin vuoden päästä nämäkin kirjoituksenne tuntuvat perin kummallisilta, kun elämänne hymyilee eri tavalla ja suu käy mutruun ihmisiä tavatessa.

Äänestä
  • ai siekkii halluut vilikasta vaikket gynekologi ookkaan? kaikkien alojen asiantuntija oot. Täs jutus nyt tsykiatrikki.....
    Herrää molo, oot kunnan virkamies. Elä haaveile vaan syö puuros poika, Kaarina oottaa.

    Äänestä

  • niin iloi seksi kirjoitti:

    ai siekkii halluut vilikasta vaikket gynekologi ookkaan? kaikkien alojen asiantuntija oot. Täs jutus nyt tsykiatrikki.....
    Herrää molo, oot kunnan virkamies. Elä haaveile vaan syö puuros poika, Kaarina oottaa.

    Olen kyllä täysin samaa mieltä, että meissä meuhkaajissa on vialla ja paljon. Kun ei vain mene kaaliin se k-setus, että nämä kunnan johdon pelleilyt maailmoja syleilevien "hankkeiden" kanssa olisivat meille siunaukseksi. Te näette vain asian ruusuisen ja positiivisen puolen ja olette valmiit passittamaan hullujenhuoneelle ne, jotka uskaltavat ihan maalaisjärjellä ja elämänkokemukseen perustuen niitä kritisoivat.

    Oletteko edes uskaltaneet miettiä, että entä jos mistään ei tulekaan mitään? Lentokentästä ei muodostunutkaan sellaista turistisatamaa kuin muutama vuosi sitten vouhkattiin. Syötteen tekojärvestä ei tullutkaan virkistyskeskusta vaan haiseva lutakko. Koulujen sisäilmakorjaukset ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen susiksi. Karhukunnas.... ja mitä vielä. Unohtamatta väestkäyrän karmeaa kapeutta juuri veroa maksavan aktiiviväestön kohdalla.

    Että millä lihaksilla tässä nyt sitten kongolaisten ja kiinalaisten avulla tästä käpykylästä rakennetaan menestystarina? Varmaan Kälkäjä tietää siihen vastauksen kun katsoo peiliin.

    Äänestä

Tosiasiahan on, että Pudasjärven taloudellinen liikkumavara on nolla. Jos ei rahaa tulisi ulkomaalaisista, valtionavuista ja eu:sta erilaisiin pelleilyihin nimeltä "hankkeet" niin tämä kunta olisi ollut selvitystilassa jo aikaa sitten. Täällä päättäjät kuvittelevat, että ne hanat ovat aina auki. Liike-elämä ei lähde mihinkään mukaan ellei siinä ole yhteiskunnan rahaa tai ainakin takuita. Omia varpaita ei lähdetä kastelemaan.

Ja kenellä tässä lopullinen vastuu on? Kyllä se veronmaksajien syliin kaikki kaatuu. Sellasta me tässä poikain kaa kaljotellessa mietittiin ja ajateltiin vähän meuhkata.

Äänestä

Sinulle "päivä iloiseksi" aloittappa se kunnollinen keskustelu. Samaa olen perään kuluttanut nimimerkille "hallinto suoraksi". Mutta ei kuulu mitään. Kirjoituksesi mukaan me täällä meuhkaamme, ja emme ota kantaa asiaan milläänlailla, syyllistätte meitä ja vielä nimittelette että päässämme on jokin vika.
Pitääpä lähteä lääkäriin ja ottaa todistus ja toimiin "päivä iloiseksi".

Projektit maksaa kunnallekin aina, vaikka kuinka eu avustaa. Kun projekti loppuu, haluaisin tietää moniko projetki jatkuu eu:n tai valtion avun jälkeen. Ei taida yksikään. Sovelletaanko projektissa tehtyjä asioita porjektin päätyttyä siten, että ne tuottaa jotakin tai muuttaa jotakin menettelytapaa.

Me meuhkaajat ja työssäkäyvät kaljottelijat maksamme sitten kaiken.

Täällä on samanlainen kopla kuin Kärsämäellä.

Äänestä

Tarkoitat varmaan että yksinkertaisista enemmistö Pudasjärvelle, silloihan ei tule mitään muutosta, kun paikat on jo täytetty aiemmilla vaaleilla.

Äänestä

Kepu voittaa vaalit ja saa yksinkertaisten enemmistön, jotta neljän koplalla saa vauhti vain kiihtyä. Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Äänestä

selvästi .Kepulit rypee tunkiossaan.

Äänestä

Eikö muilla, eli siis pienpuolueilla ole yhteenlaskettuna suunnilleen saman verran ehdokkaita? Vaaliliiton toteutuessa lähtötilanne on fifty-fifty. Pienpuolueiden edustajia voi päästä valtuustoon yhtä vähillä äänillä kuin muutamat kepulaiset viimeksi.

Äänestä
  • Olen kuullut että vasemmistoliitto tekee vaaliliiton keskustan kanssa vaalien jälkeen, joten keskusta saa ainakin yhden pienpuolueen omien lisäksi. Onhan Tihinen ollut jo tämän vaalikauden kepujen takana.

    Äänestä

  • se siitä kirjoitti:

    Olen kuullut että vasemmistoliitto tekee vaaliliiton keskustan kanssa vaalien jälkeen, joten keskusta saa ainakin yhden pienpuolueen omien lisäksi. Onhan Tihinen ollut jo tämän vaalikauden kepujen takana.

    Tihisellä ei taida olla enää mahdollista uusia paikkaa,vasemmiston listalla.

    Äänestä

Eikö oo kukkaa miettiny miten typerää on Tihisen yrittäjänä keikkua vasemmiston listoilla ehokkaana? Se ukko on kiero ku korkkiruuvi, nuoleskellee kunnanjohtajan prsettä ja mitä muuta nuoleekaan ja on ku euroopan omistaja kylillä kulukiessaan. Tosi vastemmielinen jo naamastaanki.

Äänestä
  • Kyllä ihminen on valmis rahasta vaikka h-oraksi.

    Äänestä

KESKUSTA VOITTAA JA SAA PUHEENJOHTAJUUDET, SEKÄ PISTÄÄ TYHJÄNPUHUJAT KURIIN JA HOMMIIN:

Kaikille töitä.

Koulutetaan ympäristönhoitajiksi niin saamme bioenergiaan raaka-ainetta ja voimme säästää öljynostossa.

Äänestä

Voitte olla eri mieltä. Minä olen oikeassa.

Äänestä
  • Että kepu voittaa.

    Äänestä

Vaalien jälkeen tiedämme, kuka voittaa ja kuka häviää. Kaikkien jotka vastustavat nykymenoa, pitäisi käydä äänestämässä ja harkita tarkkaan ketä äänestää.
Itse olen kyllästynyt keskustan politiikkaan. Heidän vaaliteemanakin on, että

MAAHANMUUTTAJAT ON MEIDÄN VOIMAVARA.

En ole maahanmuuttajia vastaan, mutta kohtuus kaikessa.
Ensin omille töitä, omien kuntalaisten asiat kuntoon niin sosiaali kuin terveyspuolella, kuin sivistystoimessa ja kulttuurissa. Kiinteistöt terveelliseksi kaikille ja tehdä yrittäminen mahdolliseksi, eikä niin kuin nyt tehdään, että omat ajetaan pois. Kun kilpailutetaan oikein, omatkin yritykset pärjää siinä ja tämä tulee kunnalle edullisemmaksi. Veromarkkoja me tarvitsemme, miten muuten kaikki rahoitetaan.
Kunnan ei kannata lähteä bisnekseen mukaan, sitä ei siellä osata, vaikka niin luulevat.
Tämäkin uusi kiinteistöbisnes, turpiin tulee ja on jo tullutkin.
Maahanmuuttajat vievät meidän rahat, ja lähtevät pois.

Järki mukaan näihin hommiin, niin kyllä Pudasjärvi pärjää.

HUOM! TYKKYLÄINEN
Missähän on Perussuomalaisten ehdokkaiden listat, ei ollut Iijokiseudussa eikä Pudasjärvi lehdessä. vai eikö he teitä sinne kelpuuttaneet????

Kunpa nämä nykypäättäjät olisivat edes sen verran viisaita, että eivät lähtisi toteuttamaan tätä Kempleen mallia.

Äänestä
  • Näinpä. Kunnalla on varaa halveksia ihmisiä, jotka ovat ehkä pitkänkin työuran paikkakunnalla tehneet veronmaksajina ja nyt heitä potkitaan maahanmuuttajien monoilla naamaan mennen tullen. Kunnan politiikka on se, että rauhanyhdistyksen kautta nämä mamut kierrätetään saamaan kaikenmaailman tukia, että yrittäjät heidät työllistäisivät. Kyllä sellaisessa menossa tavallista palkkatyötä hakeva on aika heikoilla.

    Minäkään en ole mamuvastainen. Vastustan vain tätä kunnan härskiä politiikkaa käydä ihmiskauppaa ja ajaa täältä kaikki työhaluinen ja -kykyinen väestö muualle. Onko niin, että kunnalle on kannattavampi bisnes heittää veronmaksajat pihalle ja tienata enemmän näillä maahanmuuttajilla? Aika jyrkkää meininkiä?

    Minä en enää luota kehenkään poliitikkoon oli hän sitten mistä puolueesta tahansa, varsinkin jos keskusta jyrää edelleen vaalien jälkeen. Ja siltä näyttää että niin käy.

    Äänestä

Siksipä meidän pitää käydä äänestämässä ja äänestää muuta kuin keskustaa, jotta saataisiin keskustan valta pois.
Jos keskustan valta saataisiin pois, niin sitten ainakin tiedämme tekevätkö muutkin puolueet samanlaista politiikkaa.

Jos tekevät, en enää äänestä ketään.

Äänestä
  • Eihän puolueessa ole vikaa vaan sen edustajissa jotka nuolevat vain yhtä p.....ttä.Otetaan selvää kuka ajaa meidän kaikkien äänestäjien asiaa ja ottaa johdon käsiinsä.Pettymys kohdistuu MONEN PUOLUEEN NAPAMIEHIIN vasemmalta oikealle.Yritetään tehdä hyviä valintoja että voisimme täällä asua ja elää rauhallisin mielin sovussa.

    Äänestä

Kepulla on vahva kenttä, jotka eivät voi äänestää muuta kun omia ,Se on ry:ssä kyllä aivo pesty,että se siitä.Ei tule muutosta päätös valtaan.Että yksimielinenpäätös.

Äänestä

Näinhän siinä kävi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuus ja viisaus kirjoitti:

Kepu voittaa ja saa yksinkertaisen enemmistön. Muut puolueet ovat taas kerran muutaman edustajan karua B-ryhmää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu