paukkuarka koira

Älä piittaa koirastasi lainkaan, jos se pelkää. Älä edes katso sitä silmiin tai puhu sille mitään, vaikka se tulisi kerjäämään sinulta turvaa. Näytä omalla olemuksellasi, ettei paukuista tarvitse piitata. Lohduttaminen ja rapsuttaminen ovat koiralle varoittamista, joka kasvattaa koirasta entistä aremman.

Siedätä turvallisessa kotiympäristössä. Lainaat kirjastosta jonkun sotaelokuvan tai ääniefektejä levyn. Otat koiralle paljon makupaloja, alatte sohvalle rennosti ja otat kaukosäätimen käteen. Laitat paukahdukset kuulumaan stereoista hyvin hijaa ja syöttelet koiralle samalla makupaloja, jutelet mukavia ja rapsuttelet. Kovenna stereoita askel kerrallaan. Kun koira alkaa osoittamaan rauhattomia eleitä äänestä, ihan samaan tapaan edelleen syöttelet, juttelet ja rapsuttelet, etkä muuta omaa käytöstäsi mitenkään, mutta seuraavalla paukahduksella laitatkin stereoita jo hiljemmälle. Eli sama homma ääni alas, pikkuhiljaa paukahdukset menevät askel kerrallaan kauemmaksi, eli koira kykenee harjoitelun lopuksi vielä täysin rentoutumaan, viimeinen ääni on yhtä kova kuin oli ensimmäinen, eli todella hiljainen...

Seuraavana päivänä uusiksi, pääset varmasti vähän kovempaan kuin edellisenä päivänä, mutta silti muistat aina purkaa harjoittelun hiljentämällä pikkuhiljaa.

Kun onnistuu jo hyvin, eli sisällä kuulostaa kuin haulikolla vieressä ammuttaisiin ja koira pystyy keskittymään jutteluusi, silityksiin ja makupaloihinsa, siirryt kotipihalle ja laitat levyn auton stereoihin... Oma valintasi, haluatko siirtää myös sohvan sinne...

Koko harjoittelun ajan: koirasi ei saa päästä panikoitumaan missään vaiheessa, eli niin pienellä äänen koventamisilla etenet varovasti. Jos ahnehdit liikaa ja koira menee paniikkiin, se harjoitus ja oppiminen oli siinä, menet koiran kanssa lenkille, poltat itse hermosauhut, noidut itseäsi ja pääset asiasta yli. Seuraavana päivänä taas pätkän viisaamapana...

Kiitokset vinkeistä. En ihan ymmärrä tuota että ei saa piitata koirasta kun se läähättää ja sitä pelottaa hirveästi, olenko siis mennyt ihan metsään kun tuo ryske alkaa (esim uusi vuosi) kun olen tehnyt itsestäni kiinnostavan, hauskan ja luonut sillä koiralle vahvemman tunnetilan jolloin nuo paukut on jäänyt taka alalle?
Leikittänyt ja innostanut koiraa, puhunut rohkaisevalla sävyllä ja harjoittanut tokoa ihan sisä tiloissa mitä pientä nyt voi tehdä.
Koirani on helposti ruoalla innostettavissa ja kun nuita koirien salami tankoja on taskussa niin se ei nää tai kuule enää mitään muuta kuin minut.
Jotenkin tuo paukku arkuus pitäisi kuitenkin kouluttaa pois ja tehdä siitä helpompaa koiralle koska jokainen ihminen nyt ymmärtää että en voi tanssia säkkijärvenpolkkaa nakit sieraimissa koko metsästyskautta tai uudenvuoden aattoa.

pitää kokeilla tuota kaiutin juttua, kiitos tosi paljon vinkistä :)

Asutko ap jossain irakissa vai afganistanissa? Missä noin paukkuu, että paukkeesta tulee ongelma?.

"pumpum------ " sekoittaa nyt kaksi asiaa nimittäin laumanjohtajuuden ja koulutuksen. Myös laumanjohtaja kouluttaa koiraansa positiivisin menetelmin. Pelko ei vaan ole koulutuskysymys, vaan siedättää pitää. niinkuin " ... " tuossa ylempänä selosti.
Ihmisen laumanjohtajuus nimenomaan tuo koiralle turvaa ja varmuutta, kun voi luottaa, että ihminen päättää, mitä asioita kannattaa pelätä. Ja kertoo sen koiralle käyttäytymällä rauhallisesti ja jättää reagoimatta asioihin, jota koira pelkää. Näin ainakin meillä hoidetaan tilanteet, eivätkä koirat ole mitään pelkoja kehitelleet.
Nakkien kanssa heiluminen viestittää levottomuutta ja huolestuneisuutta, eikä varmasti auta pelkoon. Veikkaan että vaan pahentaa. Koira pelkää ja ihminen aloittaa jonkun järjettömän hösellyksen. Ei anna kovin järkevää ja luotettavaa kuvaa.

Meillä on myös ääniarka koira. Arkuus tuli traumasta, eli minuun kohdistettiin väkivaltaa ja jouduin pakenemaan koirani kanssa lukittuun tilaan.
Silloin koira ensimmäisen kerran pelästyi niin että alkoi täristä ja läähättää. Tilanne meni ohi ja pelon aiheuttanut henkilö poistui kuviosta. Ymmärrän koiran pelon hyvin koska itsekin olin todella peloissani tuolloin ja koira tietysti reagoi käytökseeni.
Sen jälkeen seuraavana uutena vuotena alkoi taas tärinä ja läähätys. Koira jähmettyi paikalleen, eikä ottanut mitään kontaktia.
Yritin käyttäytyä ihan normaalisti, en ollut huomavinani pauketta, joka kuului todella hiljaa, asumme maalla. Koira kuitenkin panikoi monta tuntia paukkeen loppumisen jälkeenkin ja seuraavina päivinäkin oli apea ja haluton.
Pikkuhiljaa rauhoittui kuitenkin ja palasi normaaliin tilaan. Tuli kesä ja ensimmäinen ukkonen. Sama käytös alkoi taas. Jopa pelkkä sateen ropina saa sen nykyään paniikkiin. Ja tämä paniikki iskee todella nopeasti, kesken jonkin mukavan tekemisen koira luhistuu täysin.
On kokeiltu "Hui kauhistukset", paukkeet cd:ltä, sotaelokuvat...niistä ei mene paniikkiin.
Uskon että esim. ukkoseen liittyy hajut, ilmanpaineet ja jotkut muut tekijät jotka koira yhdistää pelkoonsa. Niinpä cd:t eivät auta.
Omaa käytöstä olen pitänyt rauhallisena ja toiminut normaalisti, ei vaikutusta.
Pyysin eläinlääkäriltä apua ja hän sanoi ettei lääkitystä anna, se ei kuulemma poista tuunetilaa, estää vain koiraa toimimasta. Ainoana vaihtoehtona esitti koiran lopetusta. Se on vasta kolmevuotias.
Aika kovin sanoin el suorastaan haukkui minua eläinrääkkääjäksi jos en koiraani lopeta.
Olin ongelmakoiran kouluttajankin kanssa juttusilla ja hänkin kallistui lopetuksen puolelle.
Kun mietin mielessäni onko eläimen elämä mielekästä vai ei, pitää ottaa huomioon tuo pelko, mutta myös se että koira kirmailee metsässä ja nauttii olostaan silloin kun pelon aiheuttajia ei ole.
Miten voin tehdä tälläisen raskaan päätöksen kun en todellakaan tiedä kuinka suuresti tuo pelko haittaa koiran elämää. Se ei osaa sanoa minulle että haluan kuolla/elää...
Mitä teen, uskonko eläilääkäriä ja kouluttajaa? Olenko itsekäs jos en koiraa lopeta?
Olen neuvoton...kertokaa joku ajatuksia jotka voisivat tilannetta selkiyttää.

MInä itse onnistuin mielestäni oikein hyvin ja yllättävän nopeasti oman koirani kanssa (joka ei siis ollut jo syntymästään paukkuarka). Oman koirani paukkuarkuus, suoranainen paniikki, sai alkunsa omasta pelästymisestäni tietyssä tilanteessa, ja pikku hiljaa se paheni siten, että alkoi laajenemaan muihinkin asioihin, kuten ukkoseen, uuteenvuoteen ym.

Oikeastaan kaikki alkoi muuttumaan siitä, että ymmärsin sen, että koira ei reagoikkaan sillä lailla ääniin, vaan suurin pelkotilojen aiheuttaja olinkin minä itse. Eli se reagoi minun kauttani. Asia selvisi aika sattumalta, eli koira altistui paukkeelle kerran siten, että en ollut paikalla. Silloin paikalla ollut ihminen ei lähtenytkään reagoimaan samalla tavalla kuin itse, eikä hermostunut tippaakaan, koira huomasi, ettei tässä nyt sitten mitään kummallista ollutkaan, ja eipä sitten alkanutkaan panikoida. Tämä ihminen ei tiennyt koiran paukkuarkuudesta, eli ei ymmärtänyt säikähtää ;D

Aloitimme siis uudella lailla- Kun alkoi ukostamaan, minä painuin unille. En itsekkään pidä ukkosesta lainkaan. Mutta en varsinaisesti pelkääkään. Kerran sitten havaitsin, että koira halusi itse mennä terassille pahimman ukonilman aikaan, kävimme siellä hetken, annoin ruokaa, ja se jopa söi. Tämä oli merkki, että voimme siirtyä kotioloista seuraavaan ja stressaavamnpaan vaiheeseen, eli ampumaradalle.

KOirani on metsästyskoira, ja se rakastaa jäljestystä ja metsästysjuttuja. Aloitimme kauempaa ja katsoin ampumaradan ohjelmasta, että emme menneet sinne lainkaan, kun oli ne "pahimmat" ammunnat. Eka kerralla ihan lenkkeilimme, ja minulla oli ystävä seurana. höpöttelimme niitä näitä, ja koira pysyi pientä alkuhämmennystä lukuunottamatta melko positiivisella mielellä. Menimme parin päivön päästä uudelleen, tein pienen jäljen ja leikimme siivillä kauempana. Se sujui, joten seuraava kerta menimme hiukan lähemmäs- Enää en valinnut päiviä edes ammuntalajien mukaan. Koiraa ehdollistettiin siis sille ylihauskojen juttujen avulla paukkeeseen, ja tämän koulutuksen aikana kaikki metsästysharjoitteet keskitettiin noihin paukkupäiviin, eli tavallisilla lenkeillä emme tehneet mitään noita. Tavallaan siis halusin, että se yhdistää ne hommat nimenomaan paukkeeseen.

Muutama viikko säännöllistä ehdollistamista, niin pystyimme kulkemaan ihan ammuntojen vieressä, ja lopetin siihen, kun noin sadan metrin päässä koira kykeni laaukkaasti keskittymään työskentelyyn paukkeessa. Samana syksynä kävimme kokeissa, ja silloin laukaus sai koirassa vain lisääntyvän innokkuuden aikaiseksi. Vaikka itseäni kyllä hiukan jännittikin. Se jätti tunnetilani huomioimatta, joka antoi itselleni varmuuden siitä, että ongelma on nyt voitettu. Koira kävi sykysllä muutaman metsästysretkenkin.

Uuden vuoden paukkeessa olin vielä hiukan varovainen, mutta en tehnyt mitään erityisjärjestelyitä, varovainen siksi, että meillä oli nyt uusi pentu talossa, enkä halunnut sen saavan pienintäkään mallia vanhemmalta reagointiinsa. Ja kaikki meni hyvin.

Seuraavana keväänä tuli sitten vasta ne odottamattomat ja yllättävät laukaukset. Ja kyllä olin niin onnellinen, kun laukaus sai koiran vain katsomaan taivaalle innokkaasti, se odotti innosta täristen hakukäskyä. Päästin sen sitten tekemään riistanhakulenkin. Eihän sieltä tietysti alasammuttua tullut, mutta ei se koiraa haitannut. KOhta pamahti uudelleen. KOiran käytös samanlainen. Se siis on totta vie ehdollistunut siten, että laukaus tarkoittaa sitä, että kohta saa mennä noutamaan.

Jos en olisi ollut varma, että koira regoi nimenomaan ensisijaisesti minuun, olisin edennyt eri tavalla ja paljon hitaammin altistuksissa. Mutta meillä ongelma oli nimenomaan minun ja koiran suhteessa. Se luki oikeastaan kaikessa minua ihan liikaa, joten tueksi tähän koulutukseen lisäsin koiran touhuamista muiden kuin minun kanssani. Oli liiaksi leimaantunut vain minuun. Kun se joutui työskentelemään myös muiden kanssa, se sai itsevarmuutta lisää, ja moni muukin asia muuttui. Huomasin, että ainoa ongelma ei ollut ollutkaan vain paukkuarkuus. Sen lievä eroahdistuskin helpottui, oikeastaan poistui kokonaan. Toki samaan aikaan se kasvoi muutenkin aikuiseksi, ja tapahtui muitakin asioita perheessämme, kuten vanha koira kuoli, ja uusin tulokas kasvoi koko ajan.

Koiramme ei siis missään vaiheessa ollut mitenkään erityisen ongelmallinen muutoin kuin nimenomaan paukkujen kanssa. Mutta moni pieni ongelma, joita en ollut edes tajunnut olevan olemassakaan, hoitui samalla pois.