Lapsesta saakka alakuloon vaipuva luonne, vuonna 1986 paniikkikohtaus.. kukaan ei tuolloin tiennyt mistään paniikkikohtauksista. Onneksi joku lääkäri jossain vaiheessa kirjoitti rauhoittavia ja niiden avulla kohtaukset vähenivät.
Elämäni aikana paljon menetyksiä, ensimmäisen miehen itsemurha, parhaan ystäväni kuolema, kohtuun kuollut lapsi, toisen avioliiton päättyminen, velkaantuminen ja ulosottokierre.
Nopeasti vaihtuvat mielialat.. tänä kesänä itsemurhayritys ja suljetulla osastolla lepääminen. Jatkuvat työpaikkojen vaihtelut, irtisanon itseni kun en töissä kestä olla... itsemurha-ajatukset, toivottomien ajatusten ajatteleminen alituiseen, missään en nää valoa en edes auringossa.
Aivan kuin jostain kauhukertomuksesta, ei tuollaista elämää voi olla. Onhan sitä. Surullista ja niin lohdutonta. Ei mitään syytä elää, kaikki pelottaa. Psykiatrini vaihtelee lääkitystäni useamman kerran viikossa, en pysy enää perässä lääkityksen suhteen. Parhaillaan olen pitänyt homman siinä pisteessä, että otan vain Seroquel Prolong 800mg/vrk ja tarv Kepitinor 25mg-200mg/vrk.
Toisinaan tulee niin kauheita ahdistuskohtauksia, että niin voisi kuolla. Työhakemuksia teen päivittäin ja pääsen haastatteluihin; joskus aloitan työt ja pysyn töissä 2-3päivää, toisinaan ilmoitan heti haastattelun jälkeen etten ole tulossakaan töihin.
Pakonomaiset toimet ovat osa arkipäivääni. Elämä jää elämättä, kun mietin etukäteen miten syrjäydyn ja kohta asun sillan alla myyden itseäni tupakka-askin hinnasta.
Tajuan itsekin, että en koskaan päädy sillan alle asumaan ja polttamaan tupakkaa, koska minä en edes polta ja toiseksi asun parhaillaan sukulaiseni luona, joka ei koskaan nakkaa minua ulos.
Ongelma tässä on se, että miksi en vai nyt osaa olla (olen parhaillaan sairauslomalla) miksi mietin jo tulevaa? Ja teen sinne tuollaisia harjoja? Miksi en osaa nollata päätäni?
Lääkäri on kertonut minulla olevan 3 persoonallisuushäiriötä ja viimeisin Dg oli psykoottinen masennus. Eilen puhelimessa kertoi jo epäilevänsä kaksisuuntaista.
Eli miten tämä homma mahtaa mennä? Missä vaiheessa potkivat mut töihin? ja miten se töihinpaluu käytännössä tapahtuu? Haenko itse duunipaikan?
Töitä en tässä kunnossa tule tekemään, mutta koska sitten ja mitä työtä? Koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja sanomattakin on selvää, etten nyt hoitajan hommia vähään aikaan tee. Miten kauan sairausloma tämmöisissä tapauksissa kestää? Kukaan ei sairaalassa osaa vastata näihin, sanovat vain että lepää nyt tarpeeksi ja menet töihin, kun olet kunnossa. Kunnossa? Koska?
Mulle on ihan sama kirjoittaako tohtorit saikkua enempää, minä pärjään.. minulla on katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Ei tarvitse mennä työvoimatoimistoonkaan ruikuttamaan duunia, koska mitään työttömyyskorvausta en tule koskaan hakemaan.
Haahaaa, tässä ollaan eikä kukaan tiedä mikä mua vaivaa. Lääkäri ehdotellut sähköhoidot ja muut hienot uudet jutut, mutta en minä mitään tarvitse.. minulla on takaportti nimeltä kuolema ja sinne pääsen karkuun, jos ja kun tämä touhu täällä tarpeeksi vituttaa.
Siinähän syöttelette Seroquelia, ei tunnu missään.
Elämäni aikana paljon menetyksiä, ensimmäisen miehen itsemurha, parhaan ystäväni kuolema, kohtuun kuollut lapsi, toisen avioliiton päättyminen, velkaantuminen ja ulosottokierre.
Nopeasti vaihtuvat mielialat.. tänä kesänä itsemurhayritys ja suljetulla osastolla lepääminen. Jatkuvat työpaikkojen vaihtelut, irtisanon itseni kun en töissä kestä olla... itsemurha-ajatukset, toivottomien ajatusten ajatteleminen alituiseen, missään en nää valoa en edes auringossa.
Aivan kuin jostain kauhukertomuksesta, ei tuollaista elämää voi olla. Onhan sitä. Surullista ja niin lohdutonta. Ei mitään syytä elää, kaikki pelottaa. Psykiatrini vaihtelee lääkitystäni useamman kerran viikossa, en pysy enää perässä lääkityksen suhteen. Parhaillaan olen pitänyt homman siinä pisteessä, että otan vain Seroquel Prolong 800mg/vrk ja tarv Kepitinor 25mg-200mg/vrk.
Toisinaan tulee niin kauheita ahdistuskohtauksia, että niin voisi kuolla. Työhakemuksia teen päivittäin ja pääsen haastatteluihin; joskus aloitan työt ja pysyn töissä 2-3päivää, toisinaan ilmoitan heti haastattelun jälkeen etten ole tulossakaan töihin.
Pakonomaiset toimet ovat osa arkipäivääni. Elämä jää elämättä, kun mietin etukäteen miten syrjäydyn ja kohta asun sillan alla myyden itseäni tupakka-askin hinnasta.
Tajuan itsekin, että en koskaan päädy sillan alle asumaan ja polttamaan tupakkaa, koska minä en edes polta ja toiseksi asun parhaillaan sukulaiseni luona, joka ei koskaan nakkaa minua ulos.
Ongelma tässä on se, että miksi en vai nyt osaa olla (olen parhaillaan sairauslomalla) miksi mietin jo tulevaa? Ja teen sinne tuollaisia harjoja? Miksi en osaa nollata päätäni?
Lääkäri on kertonut minulla olevan 3 persoonallisuushäiriötä ja viimeisin Dg oli psykoottinen masennus. Eilen puhelimessa kertoi jo epäilevänsä kaksisuuntaista.
Eli miten tämä homma mahtaa mennä? Missä vaiheessa potkivat mut töihin? ja miten se töihinpaluu käytännössä tapahtuu? Haenko itse duunipaikan?
Töitä en tässä kunnossa tule tekemään, mutta koska sitten ja mitä työtä? Koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja sanomattakin on selvää, etten nyt hoitajan hommia vähään aikaan tee. Miten kauan sairausloma tämmöisissä tapauksissa kestää? Kukaan ei sairaalassa osaa vastata näihin, sanovat vain että lepää nyt tarpeeksi ja menet töihin, kun olet kunnossa. Kunnossa? Koska?
Mulle on ihan sama kirjoittaako tohtorit saikkua enempää, minä pärjään.. minulla on katto pään päällä ja ruokaa pöydässä. Ei tarvitse mennä työvoimatoimistoonkaan ruikuttamaan duunia, koska mitään työttömyyskorvausta en tule koskaan hakemaan.
Haahaaa, tässä ollaan eikä kukaan tiedä mikä mua vaivaa. Lääkäri ehdotellut sähköhoidot ja muut hienot uudet jutut, mutta en minä mitään tarvitse.. minulla on takaportti nimeltä kuolema ja sinne pääsen karkuun, jos ja kun tämä touhu täällä tarpeeksi vituttaa.
Siinähän syöttelette Seroquelia, ei tunnu missään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Liittyy narsismiin: miten?
Oh sorry; väärässä osiossa :D Unohda :)