Opettajan luona

tarinatytsy

VAROITUS!! Teksti on melko rajua ja siinä tapahtuu raiskauksen kaltainen juttu, joten herkempien ei tarvitse lukea ja tulla sanomaan tarinaa sairaaksi. Pyrin luomaan tähän hivenen ahdistavan tunnelman.

---

On vuoden 1957 elokuu. Tallaan Helsingin harmaita katuja muistaen hypätä joka ainoaan vesilammikkoon. Olen yksi niistä harvoista tyttösistä, jotka uskaltautuvat pukeutumaan samalla tavalla kuin pojat: olen leikannut hiukseni lyhyiksi ja käytän housuja. Olen 16-vuotias ja yksi niistä onnekkaista, jotka ovat päässeet jatkamaan opintoja kansakoulun jälkeen. Sekin vain koska isäni on hyvissä väleissä nykyisen matematiikan opettajani kanssa. Olen matkalla kyseisen opettajan kotiin, sillä aina torstaisin hän tapaa antaa minulle henkilökohtaista opetusta luonaan. Hän on yksinäinen, keski-ikäinen mies ja minä pidän hänestä. Paljon. Ja olen alkanut pitää nimenomaan siinä mielessä.

Hän asuu tylsässä kerrostalossa, toisessa kerroksessa suuressa huoneistossa. Hän opastaa minut tavalliseen tapaansa sotkuisen työpöytänsä ääreen, raivaa hiukan tilaa kirjoilleni ja tuo keksejä sekä kahvia ja istuutuu viereeni. Yritän syventyä tehtäviin, mutta hänen tuoksunsa häiritsee keskittymistäni. Siinä tuoksussa on jotain outoa. Jotain vierasta. Jotain, mitä en ole aikaisemmin haistanut.

Yhtäkkiä tunnen hänen sipaisevan hiuksiani ja tämän seurauksena värähdän hieman. Ajattelen sen olleen vahinko. Pian hän kuitenkin hipaisee myös poskeani, tarttuu hellästi pieneen leukaani ja kääntää pääni kasvojaan kohden. Tuijotan hänen värittömiin silmiinsä. Tuijotan niiden läpi. Vartaloni jännittyy, ja yllättäen hän alkaa tuoda huuliansa huulilleni, mutta vedän itseni vaistomaisesti etäämmäs. Silloin hänen silmänsä saavat ilmeen, vahvan ja aggressiivisen ilmeen. Samalla sekunnilla hän läimäyttää minua niin voimakkaasti kasvoihin, että melkein horjahdan tuolilta. Pelko syttyy sisälläni, mutta samalla huomaan tuntevani myös jotain kummallista alapäässäni. Hän sanoo vihaisesti, että minun on tehtävä niin kuin hän tahtoo ja annettava kaikki valta hänelle itselleen, tai muuten isäni saa kuulla minusta jotain sellaista, mitä tämä ei koskaan antaisi anteeksi. Ja että muuten opintoni jäävät siihen pisteeseen.

Niinpä hän riuhtoo minut paidankauluksesta ylös tuolilta, vetää pääni hiuksistani takakenoon ja tuo vartaloni aivan kiinni omaansa sekä suutelee minua rajusti. Yritän pyristellä vastaan, mutta minusta ei ole vastusta hänen kokoiselleen miehelle. Hän työntää minut seinää vasten ja suudellessaan puraisee vahingossa tai tahallaan haavan alahuuleeni ja alkaa kouria toista pientä rintaani neulepuseron päältä. Ajaudun pakokauhun valtaan, mutta yritän niellä tunteen. Silmäkulmaani vierähtää kyynel, kun hän levittää jalkojani hieman haaralleen ja alkaa painella häpyäni housujen ja alushousujen ohuiden kankaiden läpi ensin sormillaan ja sitten luisella polvellaan samalla rintojani paidan päältä puristellen. Kaikesta huolimatta tunnen sisuksissani sykähtelevän ja kauhistun.

Hän viskaa minut sohvalle ja tulee päälleni alkaen repiä neuletta yltäni. Tajuan tilanteen vakavuuden ja yritän päästä irti hänen otteestaan, mutta hän tarttuukin napakasti kurkkuuni ja puristaa kevyesti, kuitenkin tarpeeksi kovaa että ymmärrän olevan parempi myötäillä. Kun hän saa paidan pois, hän käy ahnaasti paljaiden pikku rintojeni kimppuun kielellään ja hampaillaan. Järsii ja vetelee pikkuisista tummahkoista nänneistäni, jotka kovettuvat hänen käsittelyssään joka saa koko rintani hehkumaan punaisina. Suljen silmäni kun hän alkaa kiskoa housuja ja alushousuja pois jaloistani. Aistin hänen yllätyksensä, kun hän huomaa alkkareideni olevan märät. Samalla hänessä syttyy suurempi kiihko.

Hän sanoo tahtovansa pestä minut ennen kuin alkaisi haaveillakaan ottamisestani. Hänen kasvoillaan käväisee ilkikurinen virnistys kun hän tarttuu sormillaan nänneihini ja kääntää niitä niin että kirpaisee. Hän sanoo taluttavansa minut kylpyhuoneeseen. Hän pitää napakasti kiinni nänneistäni ja vetää minua niistä itseään kohden, tällä tavoin taluttaen minut kylpyammeeseen. Hän käskee minua seisomaan ammeessa sen aikaa, kun ammeen täyttäminen kestää. Samalla hän tuo kasvonsa liki häpyäni, tarttuu tummasta karvoituksesta ja raottaa häpyhuuliani haistellakseen tuoksuani. Seison itkukurkussa täristen ja ajattelen isääni, joka on minusta niin ylpeä.

10

15995

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarinatytsy

      Kun vesi lopulta täyttää ammeen hän pakottaa minut istumaan, pesee ensin hiukseni painamalla pääni veden alle. Hän pitää päätäni siellä liian kauan ja hengitän vettä sisääni. Alan rimpuilla ja hän vetää minut pintaan, antaa köhiä hetken mutta iskee sitten pääni ammeen reunaan niin, että tajuntani hämärtyy. Seuraavaksi tunnen jälleen olevani upotettuna veden alle, mutten koe tarvetta saada ilmaa. Hän on nostanut jalkani ammeen reunoille niin että alapääni ei ole veden alla, ja äkkiä menen kaarelle hänen tunkiessaan saippuaisen kätensä vakooni ja hieroessaan sitä. Sitten hän ottaa kiinni nilkoistani ja työntää niistä minut istualleni. Alapääni painuu veden alle ja yläpää nousee pinnan alta. Yskin hieman vettä keuhkoistani hänen hangatessaan veden alla olevia sukupuolielimiäni. Sydämeni pomppaa kurkkuuni kun tajuan kummallisen tunteen olevan kiihottumista.

      Pesun ollessa ohi hän kuivaa joka kolkan kovakouraisesti ja taluttaa minut tällä kertaa häpyhuulista vetäen makuuhuoneeseen, missä hän kahlitsee minut sängyn päätyihin. Nyt hän alkaa tosissaan leikkiä tarjolla olevalla, silmiinpistävällä hävylläni: hieroo ja nipistelee klitoristani, vetelee sitä vimmatusti samalla kun tunkee kahta sormea voimalla ja nopeaan tahtiin emättimeen. Pelästyn kun ymmärrän hänen tuntevan sykähtelyni ja märkyyteni, mutta tämä vain innostaa häntä jatkamaan. Samassa hän tuo suunsa ammottaville häpyhuulille ja ryhtyy nuolemaan niitä. Hän alkaa näykkiä turvonnutta klitoristani hampaillaan ja tämä saa minut vääntelehtimään niin kivusta kuin nautinnostakin. Samassa hän nostaa paljaan jalkateränsä esiin ja painelee hieroen kantapäällään emätinaukkoa, myöhemmin kiusaa seutua varpaillaan. Päästän pieniä ynähdyksiä, mutta yritän pitää kaiken sisälläni. Sitten tunnenkin hävylläni hänen suuren ja kovan peniksensä, jonka hän survoo väkisin sisääni välittämättä tiukkuudestani tippaakaan. Kurkustani pääsee arka kiljahdus, mutta hän vain ähkii tehdessään edestakaista liikettä kaikella voimallaan ja niin nopeasti etten kykene edes ymmärtämään. Ja kuitenkin olen liikkeessä mukana koko ajan. Pikkuhiljaa kiljuntani vaihtuu kovaksi ulinaksi eikä aikaakaan, kun hän laukeaa sisälleni. Tämän jälkeen hän irrottaa siteeni ja heittää minulle vaatteeni, käskee ankaralla äänensävyllä minun pukeutua ja tulla sitten työhuoneeseen.

      Palauduttuani kokemuksesta joidenkin minuuttien kuluttua pukeudun vihdoin mutta varovaisesti, hiivin sitten hiljaa pää painuksissa työhuoneeseen, missä hän kertoo minulle tehtävät joita voin harjoitella kotona, tarjoaa keksin ja kahvikupinkin niin kuin päivä olisi sujunut kuten mikä tahansa aikaisempi torstai. Kieltäydyn arasti kahvista, luomatta minkäänlaista katsekontaktia häneen. Pakkaan laukkuni ja nappaan kuitenkin yhden keksin mukaani. Hän hihkaisee tavalliseen tapaansa, että näemmehän jälleen ensi torstaina samoissa merkeissä.

      • Lisää keksiä

        Jopas, pillusi märkä alkoi kiinnostamaan, söpöliini !!!


    • Eräs herra

      Mahtava kerronta! Pidin kovasti, ja loppu oli suorastaan ilkeen ahdistava. ;)

    • qwerty

      :) nams

    • Oliko hyvä keksi?

      aivan pirun hyvä teksti!

    • SCEENED

      Ohhoh, oli aivan mahtava!

    • : DD

      : D

    • tarinatytsy

      Kiitos kommenteista! On aina ilo miellyttää.. ;)

    • ihanaa ;)

      Toosi hyvä teksti, mist oikee revit noin hyvän tekstin :D

    • vittuperse

      joutavaa paskaa,pöntöstä

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe