Hei kaikki whippetin omistajat!

Mulla on nyt 7 kk ikäinen whippetnarttu. Ollut maailman helpoin koira. Pikkupentuna ei tuhonnut yhtään mitään, yksinolo on sujunut ilman ongelmia ekasta päivästä lähtien, sisäsiisti 12-viikkoisena jne. Itsekin asun kerrostalossa, koira ei ole koskaan reaoinut mihinkään rappukäytävän/naapureiden ääneen. Sisällä ei hauku tai muutenkaan meteleöi. Ihan pienenä joskus leikki ja riehui sisälläkin, enää ei. Lähinnä nukkuu. Ulkona energiaa riittää.

Hihnassa oppi kulkemaan tosi nopeasti, ei vedä tai jumita tai rieku. Ohitukset aina sujuneet hyvin. Todella sosiaalinen, tulee toimeen kaikkien ihmisten ja koirien kanssa. Pystyy hyvin pitämään irti "kaupunkimetsässä", ei karkaa omille teilleen vaan pysyy lähellä. Hyvin oppivainen ja helppo kouluttaa, kunhan osaa motivoida. Inhoaa sadetta, mutta jostäin syystä mutaojassa uiminen on kivaa... Turkki todella helppo, kura varisee itse pois kun kuivuu. Jos ei ehdi kuivua, niin yleensä pelkkä pyyhkeellä hutaisu riittää, ei tarvi pestä.

Pentue kannattaa valita huolella, luonne periytyy voimakkaasti. Whippetin suosio on viime aikoina lähtenyt nousuun ja pentuja teetetään joskus vähän kyseenalaisilla koirilla. Terveys saattaa olla kunnossa, pääkoppa ei. Samoin kannattaa miettiä haluaako rata- vai näyttelylinjaisen, eroa on...

Jos on tavannut vain aikuisi whippettejä pennun aktiivisuus voi yllättää. Ovat meinaan joskus TODELLA vilkkaita, ja jos tekemisen tarvetta ei tyydytä niin se näkyy sitten asunnon kunnossa... Vapaa liikunta ensiarvoisen tärkeää. Oman pentuni kanssa liikutaan nykyään aamulla 30 min - 1h, josta suurin osa vapaana metsässä, päivällä 1-3 h, joko vapaana metsässä tai sitten koirapuistossa/pellolla kavereiden kanssa. Illalla sitten hihnassa säästä ja väsymyksen asteesta riippuen 10-30 min.

Pienillä metsäpoluilla vaihtelevassa maastossa rallailu on whippetille hyvää liikuntaa, oppii pienestä pitäen katsomaan eteensä ja koordinaatio paranee. Saattaa vähentää onnettomuusriskiä verrattuna siihen että pentu pääsisi juoksemaan vain tasaisella alustalla aukeassa maastossa. Pellolla/isossa aukeassa koirapuistossa juokseminen on sitä mitä moni whippet mieluiten tekee. Siihen tosin tarvitsee kaverin, omani ei yksin vaivaudu. Ja mieluiten vielä whippetkaverin/muun vinttikoiran, monet "vääränrotuiset" eivät ryhdy juoksuleikkiin whippetin kanssa kun tietävät jäävänsä kakkoseksi.

Minulla on nyt 9kk vanha narttu wipukka. Todella, todella villi oli aluksi. Melkonen riiviö... Mutta nyt muistelen niitä aikoja jo huumorilla. :) Kuuden kuukauden ikäisenä tapahtui huomattava muutos ja se alkoi rauhottua. Ymmärsin myös sen, että minun piti muuttaa omaa energiaani - olen iloinen, äänekäs ja sellainen räväkkä persoona. Tästä valaistumisestani alkaen meillä arki on ollut tasaista ja rauhallista. On kovasti auttanut koiran ylivilkkauteen. Tottakai meillä on leikkihetket edelleen, mutta nekin ovat sellaisia hallittuja. Meillä riehutaan harvoin... Kuten tupajäärä jo sanoikin, pentue kannattaa valita tarkkaan. Ja emon luonnetta kannattaa tarkkailla. Pennut nimittäin oppivat reagointitavat emoltaan. Minun pennullani oli vilkas emo, ja tämä tosiaankin näkyi pennussani nuorempana. Mutta myöhemmälläkin kasvatuksella voi joihinkin asioihin vaikuttaa. Perusluonteeseen ei voi, mutta käytös- ja reagointitapoihin voi.

Helppo koira: temput oppi nopeasti ja tapakoulutus ei ollut kovinkaan vaikeaa, mutta vaatii toistoa! Minun pentu on ainakin melko itsepäinen ajoittain, tuollainen räväkkä sekin, joten täytyy muistuttaa, että mitä ei saa ja mitä saa tehdä.Ulkona ylivilkkaus näkyi mm. vetämisenä ja huomion kiinnittämisenä kaikkeen muuhun kuin minuun. Nyt ei ongelmia enää ole, kun olen oppinut itse olemaan tavalla, miten saan pentuni reagoimaan minuun ja uskomaan, että edelleni ei kävelyllä mennä (ellen anna lupaa).

Pentu vaatii minulta tietynlaista johtajuutta, hyvin rauhallista mutta todella tiukkaa, määrätietoista. Ja sen täytyy huokua esim. koiraa käskiessä, mikä minusta tuntuu hyvin luontaiselta. Poikaystävääni pentu ei tietyissä asioissa usko moitteettomasti (esim. päästää lelusta irti vasta pienen mietinnän jälkeen), koska hänen äänestä ei välity sellainen tietty sävy, että "olen tosissani". Suuttua pennulle ei voi, koska se stressaantuu siitä aivan mielettömästi. Vihainen ja päättäväinen energia eivät ole sama asia... Se on hyvä muistaa. Mutta eihän minkäänlaiselle koiralle saisi näyttää suuttumusta tai turhautumista. Ärhänteleminen ja suutuuminen on kaksi eri asiaa.

Kotona pentu on aivan ihana, helppo. Totteli kuin unelma jo 4kk ikäisenä sisällä (koulutus on minulle tärkeää, joten sitä tuli tehtyä ahkerasti heti alusta saakka), mutta ulkona vasta n. 2,5kk sitten se on alkanut kuuntelemaan minua. Joten kärsivällisyys on valttia! :)

Meillä oli eroahdistusta aluksi, pitkäänkin. Vieläkin, jos olen sairaana ja muutaman päivän tai esim. viikonlopun lähinnä kotona, ensimmäinen yksinolo sen jälkeen on hieman vaikea (olemme n. 3kk sitten muuttaneet uuteen asuntoon, joten tämäkin on tietysti vaikuttanut eroahdistukseen). Mutta pentu muistaa taas pian, että yksin täytyy jäädä. Yksinolon harjoittelu siis kannattaa ottaa tosissaan. Tähän liittyy myös se, ettei anna pennun kiintyä liikaa, koska silloin estää pennun itsevarmuuden ja itsenäisyyden kehittymisen - mikä vaikuttaa taas eroahdistuksen syntyyn. Epävarma koira, joka on ollut aina symbioosissa omistajansa kanssa, itkee yksin kotona. Itse tein sen virheen, että olin liian paljon osoittamassa ylitsepursuavaa rakkauttani. Pentu kiintyi nopeasti ja ihan liikaa. Eroahdistusta hoitaessani otinkin roimasti pentuun etäisyyttä, mikä tuntui minusta ihan hirveältä. Mutta tein sen koirani parhaan vuoksi. Sanon tämän siksi, kun olisin itse kaivannut tätä neuvoa kun pentua olin hankkimassa.

Minun whippetti rakastaa koiria! Koirapuistossa ollaan käyty aina. Leikki on todella riehakasta ja rajua, ja jotkut koiranomistajat eivät sitä ymmärrä vaan säikähtävät... Pikkuhiljaa pentu on oppinut olemaan nätimmin. Joten ajan kanssa sekin. :) Tietysti itse täytyy olla silmä tarkkana ja seurata tilannetta. Silloin jos toinen koira ei halua leikkiä, eikä ymmärrä komentaa pentuani ja jää alakynteen, minä olen puuttunut asiaan. Mutta jos toinen koira hoitaa pentuni ojentamisen, minulla on vähemmän töitä ja pentuni käyttäytyy huomattavasti paremmin. :)

Asumme kerrostalossa, opiskelijakämpässä, eikä ole mitään ongelmia sen kanssa. Pentu tottui kaikenlaisiin kerrostalon ääniin nopeasti - kunhan ei opeta pentua reagoimaan niihin ihmettelemällä mukana. Hiljainen tyttö sisällä. Ei hauku hermostuneisuuttaan tai ilmotushaukkua koskaan, mutta innostuessaan ja leikkiessään ilo purkautuu haukahteluna. Sisällä meilä ei saa haukkua ollenkaan, ja siitä saan edelleen muistuttaa. Ulkona koirapuistossa leikkiessään pentuni saa haukkua, ja kovasti haukkuukin kun toisia koiria haastaa juoksukisaan. ;)

Mahtava rotu on! Aivan ihana. :) Tämä minun on oikea pusukone ja kylmällä nenulla tökkijä, hih :) Mutta meillä käytöstapojen oppimisen ja rauhoittumisen kanssa on jonkin verran tehty töitä.