Ihastuminen on "aika" erikoinen juttu. Saatan käydä treffeillä mukavien, fiksujen, ok-näköisten naisten kanssa (kerran sokkotreffeillä oli jopa todella kaunis nainen) ja treffit menee oikein hyvin, juttua riittää ja huumoriakin on, mutta minkäänlaista suurta ihastumisen tunnetta ei tule. Tästä johtuen säilytänkin varmaan toimintakykyni ja olen ymmärtääkseni ihan hyvää treffiseuraa.
Mutta sitten on eräs nainen jonka olen nähnyt työpaikallani, vain muutamia kertoja ja melkeinpä aina vain lyhyitä aikoja, useinpa vielä aika kaukaa. Emme työskentele lähellä toisiamme. Olen ihastunut häneen, vaikka en edes tässä ja nyt muista tarkalleen miltä hän näyttää! Luulisi että hänen ulkonäkönsä painuisi minun mieleeni millintarkasti, mutta ei, vain joitakin piirteitä saan päähäni hänestä! Todella outo juttu. Noh, en tosiaan ole kovin kauaa häntä katsellut missään, enkä tilaisuuden tullen ole rohjennut tuijottaa liikaa.
Hänen näkemisensä saa aikaan kuin jonkin sähköshokin aivoihini, menen vähän jotenkin lukkoon tai sekaisin, tai jotain sinne päin, en osaa edes kunnolla kuvailla mitä tunnen.
Juttelemisesta hänen kanssaan ei varmasti tulisi sellaista normaalia, vaikka en jäisi ehkä täysin sanattomaksi, luulisin, tai toivon ainakin.
Pelkkä ajatus hänen lähestymisestään tuntuu mahdottomalta, tottakai pelkään torjuntaa, vaikka tiedän että näin ei pitäisi olla, mutta minkäs teet.
Kaiken lisäksi kun hän on niin upea nainen, että en usko että hän voisi olla vapaa, tai kiinnostunut tällaisesta ei kovin kummoisenkaan näköisestä kaverista.
Koko kuviolle kuvaavaa on se, että en edes tiedä onko hänellä sormusta sormessa! Kun näen hänet, haluan katsoa hänen silmiään ja kasvojaan ja upeaa hoikkaa vartaloaan - juuri sen aikaa kuin vain kehtaan. Tällöin en vain saa silmiäni siihen nimettömään sitten millään, en edes muista koko asiaa siinä hetkessä kun hänet näen (ja voihan ihminen toki varattu olla ilman sormustakin).
Olen nähnyt hänen hymyilevän toisille miehille, ehkä he tunsivat jo.. mutta minulle hän ei ole hymyillyt, morjestanut kyllä (okei en kyllä hymyillyt itsekään).
Voihan olla että minusta ihastuneesta huokuu jotain sellaista, mikä pelottaa häntä, tai hän katsoo parhaaksi olla herättämättä mitään toivoa minussa. Vaikka uskoisin olevani ihan normaalin näköinen ulospäin.
Miten voi joku nainen saada muuten terveen itsetunnon omaavan, fiksun miehen näin sekaisin ja araksi? :/
Ihastumisen tunne on samalla ihana, mutta myös niin tuskaisa, kun asialle ei osaa, eikä arkuuttaan voi eikä uskalla tehdä mitään.
Mitä te muut tunnette kun ihastutte? Mitä teette? Onko teillä mitään vastaavia kokemuksia?
Mutta sitten on eräs nainen jonka olen nähnyt työpaikallani, vain muutamia kertoja ja melkeinpä aina vain lyhyitä aikoja, useinpa vielä aika kaukaa. Emme työskentele lähellä toisiamme. Olen ihastunut häneen, vaikka en edes tässä ja nyt muista tarkalleen miltä hän näyttää! Luulisi että hänen ulkonäkönsä painuisi minun mieleeni millintarkasti, mutta ei, vain joitakin piirteitä saan päähäni hänestä! Todella outo juttu. Noh, en tosiaan ole kovin kauaa häntä katsellut missään, enkä tilaisuuden tullen ole rohjennut tuijottaa liikaa.
Hänen näkemisensä saa aikaan kuin jonkin sähköshokin aivoihini, menen vähän jotenkin lukkoon tai sekaisin, tai jotain sinne päin, en osaa edes kunnolla kuvailla mitä tunnen.
Juttelemisesta hänen kanssaan ei varmasti tulisi sellaista normaalia, vaikka en jäisi ehkä täysin sanattomaksi, luulisin, tai toivon ainakin.
Pelkkä ajatus hänen lähestymisestään tuntuu mahdottomalta, tottakai pelkään torjuntaa, vaikka tiedän että näin ei pitäisi olla, mutta minkäs teet.
Kaiken lisäksi kun hän on niin upea nainen, että en usko että hän voisi olla vapaa, tai kiinnostunut tällaisesta ei kovin kummoisenkaan näköisestä kaverista.
Koko kuviolle kuvaavaa on se, että en edes tiedä onko hänellä sormusta sormessa! Kun näen hänet, haluan katsoa hänen silmiään ja kasvojaan ja upeaa hoikkaa vartaloaan - juuri sen aikaa kuin vain kehtaan. Tällöin en vain saa silmiäni siihen nimettömään sitten millään, en edes muista koko asiaa siinä hetkessä kun hänet näen (ja voihan ihminen toki varattu olla ilman sormustakin).
Olen nähnyt hänen hymyilevän toisille miehille, ehkä he tunsivat jo.. mutta minulle hän ei ole hymyillyt, morjestanut kyllä (okei en kyllä hymyillyt itsekään).
Voihan olla että minusta ihastuneesta huokuu jotain sellaista, mikä pelottaa häntä, tai hän katsoo parhaaksi olla herättämättä mitään toivoa minussa. Vaikka uskoisin olevani ihan normaalin näköinen ulospäin.
Miten voi joku nainen saada muuten terveen itsetunnon omaavan, fiksun miehen näin sekaisin ja araksi? :/
Ihastumisen tunne on samalla ihana, mutta myös niin tuskaisa, kun asialle ei osaa, eikä arkuuttaan voi eikä uskalla tehdä mitään.
Mitä te muut tunnette kun ihastutte? Mitä teette? Onko teillä mitään vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Samanlaiset kokemukset. Muiden miesten kans juttu lentää ja olo rento, ihastuksen kans olen jäykkä, hermostunut, vapiseva, käyttäydyn tökerösti, en aina kykene edes moikkaamaan. Siinäpä tehdään sit vaikutus :C
Anteeksi asia ei nyt suoranaisesti kuulu tänne, Mutta jos jollain olis hyviä vinkkejä että mistä vois löytää sellasta mukavaa neito seuraa jotain paikkoja tai tapahtumia . enkä tarkoita nyt mitään kauppojen kulmilla notkuvia teinejä vaan joitain vähän kypsempiä luonteeltaan vaikka itsekkin olen vasta 17 vuotias mutta ei oikein noi siideriteinit sillai kiinnosta mutta olis kivaa saada silti seuraa?
Kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vastailla.