Makean himo

Minulla on jatkuva tarve syödä jotakin, tulen nopeasti huonovointiseksi, jos olen useampia tunteja syömättä.

Ruokailun jälkeen tunnen itseni todella uupuneeksi. Usein sorrun makeaan, koska kuvittelen sen piristävän oloani.

Jos olen syönyt makeisia tai leivonnaisia, minulle tulee usein seuraavana päivänä flunssan kaltaisia oireita: tuntuu, että kuume nousee, päätä ja lihaksia särkee. Kuitenkaan flunssaa ei tule. Väsymyksen tunne on mieletön. Tämän takia epäilen, että jonkilainen tulehdustila solutasolla on minulla menossa ja huonot ruokatottumukseni pahentavat sitä.

Tiedän, että minun pitäisi välttää sokeripitoisia ruoka-aineita ja makeisia, mutta esim. viikonloppuna söin poikkeuksellisen paljon. Nyt kämmen pohjat kutiaa ja tuntuu, että sain hiivatulehduksen.

Ylävatsani on koko ajan turvonnut ja kärsin jatkuvasta uupumuksesta.

Lääkärissä verensokeri ja muut labra-arvot olivat kunnossa.

Olen silti epäillyt, että minulla on jonkilainen aineenvaihdunnan häiriö.

Mikä auttaisi makeanhimoon ja tähän uupumukseen? Karppaus ei minulle sovi, koska minulla on todettu proteiinien imeytymishäiriö.

Äidilläni ja isoäidilläni on kakkostyypin diabetes.
1140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiitos loistavasta tietopaketista!

Olen varma, että olen huonoilla ruokatottumuksillani sairastuttanut itseni ja ongelmani on juuri liiallisessa insuliinituotannossa.

Yritin karpata jokin aika sitten, mutta tulin todella kipeäksi. Kyse ei ollut pelkästä ketoosista, siinä oli jokin muu ongelma lisänä. Vaikka lisäsin hiilareita hieman, olo ei parantunut. En olisi ollut työkykyinen, koska minua huimasi ja olo oli kuin keinuvassa laivassa. Lisäksi koko suolistoni tulehtui ja kesti monta kuukautta parantua. Tällä kertaa kokeilen siten, että käytän kasvikunnan proteiineja niin paljon kuin mahdollista. Makeisten ja jäätelön syöminen loppui tähän.

Mitä mieltä olet stevian käytöstä rahkassa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jgjgjj kirjoitti:

Minulla on jatkuva tarve syödä jotakin, tulen nopeasti huonovointiseksi, jos olen useampia tunteja syömättä.

Ruokailun jälkeen tunnen itseni todella uupuneeksi. Usein sorrun makeaan, koska kuvittelen sen piristävän oloani.

Jos olen syönyt makeisia tai leivonnaisia, minulle tulee usein seuraavana päivänä flunssan kaltaisia oireita: tuntuu, että kuume nousee, päätä ja lihaksia särkee. Kuitenkaan flunssaa ei tule. Väsymyksen tunne on mieletön. Tämän takia epäilen, että jonkilainen tulehdustila solutasolla on minulla menossa ja huonot ruokatottumukseni pahentavat sitä.

Tiedän, että minun pitäisi välttää sokeripitoisia ruoka-aineita ja makeisia, mutta esim. viikonloppuna söin poikkeuksellisen paljon. Nyt kämmen pohjat kutiaa ja tuntuu, että sain hiivatulehduksen.

Ylävatsani on koko ajan turvonnut ja kärsin jatkuvasta uupumuksesta.

Lääkärissä verensokeri ja muut labra-arvot olivat kunnossa.

Olen silti epäillyt, että minulla on jonkilainen aineenvaihdunnan häiriö.

Mikä auttaisi makeanhimoon ja tähän uupumukseen? Karppaus ei minulle sovi, koska minulla on todettu proteiinien imeytymishäiriö.

Äidilläni ja isoäidilläni on kakkostyypin diabetes.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu