Kävin te-toimiston haastattelussa kurssihaun vuoksi.

Eipä tuo mikään sen kummempi kurssi ollut kuin työelämään ohjaava kurssi. Mutta vahvistui siinä muutaman minuutin pituisen haastattelun yhtedessä jälleen se, miksi en tällä alueella pääse mihinkään te-koulutukseen tai yleensäkään minua ei erityisemmin paneutuvasti auteta te-toimiston kautta! Eli, kun haastattelussa tuli ilmi, että olen paremmalta työllisyysalueelta tänne tullut, niin siihenpä se haastattelu lopahtikin suurin piirtein. Enpä olisi tullut alueellenne, joka on kuin persläpi, jos tosiaan olisin tiennyt mikä tämän seudun systeemi on! Muuten, eikö ne te-toimiston palvelut ole valtion piikissä - eli eihän silläkään ole sinänsä mitään merkitystä, onko tämän alueen kuntien verokirstuun rahaa tuonut vai ei, vaan pitäisi mennä ihan ilman mitään moisia rajoitteita valinnat!
Ja koko haastattelu: Kumpikaan haastattelijoista ei oma-aloitteisesti edes itseään esitellyt! Eli siis tämä törkeän ylimielinen ja kopea seutukunta ei omista edes niinkään pieniä käytöstapoja että itsensä esittely hoidettaisiin! Ja puuta heinää rupesi siinä vielä latelemaan, että joo, koulutukseen pääsee jos on kokemusta hankittuna alasta - joo, miten sitten laborantti menee johonkin toimistotyökurssille, jonka edellytykset ilmeisesti hädin tuskin täyttyvät kun kerran omissa julkisissa cv:issänsäkin sotkee luvut totaalisesti! Ai niin, mutta se meni sinne, kun se on kantanut vuosia verorahoja kunnan kassaan!

Eli siis, tässä saa lojua kortistossa niin kauan kuin henki pihisee ..... MIkä persläpi! Ai niin, sinulle joka nyt heität "hae itte töitä ja koulutusta" - olen hakenut töitä, omaehtoiseen koulutukseen ei rahat riitä - mikä tietysti on noloa, kun yhteen olisin jopa päässyt, vaan kurssimaksu olisi ollut mahdoton hoitaa! Miksiköhän mä sinne olisin päässyt, kun te-koulutukseen en? Miksi muuten sellaisia, jotka ovat säästöjänsä kerryttäneet vuosien työssä ololla ja joilla sitten jopa ansiosidonnainen juoksee, ei tuputeta hakeutumaan omaehtoiseen koulutukseen vaan heille annetaan ne te-toimiston koulutuspaikat? Kumma juttu! No, sinänsä, eihän se mitään työpaikkaa vielä takaa, että käy kurssin.
1508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen ollut karenssissa jo 4 vuotta. Töitä ei saa mistään ja joskus saa pimeetä hommaa. Mulla 3 ammattia opiskeltuna

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joopa joo. kirjoitti:

Eipä tuo mikään sen kummempi kurssi ollut kuin työelämään ohjaava kurssi. Mutta vahvistui siinä muutaman minuutin pituisen haastattelun yhtedessä jälleen se, miksi en tällä alueella pääse mihinkään te-koulutukseen tai yleensäkään minua ei erityisemmin paneutuvasti auteta te-toimiston kautta! Eli, kun haastattelussa tuli ilmi, että olen paremmalta työllisyysalueelta tänne tullut, niin siihenpä se haastattelu lopahtikin suurin piirtein. Enpä olisi tullut alueellenne, joka on kuin persläpi, jos tosiaan olisin tiennyt mikä tämän seudun systeemi on! Muuten, eikö ne te-toimiston palvelut ole valtion piikissä - eli eihän silläkään ole sinänsä mitään merkitystä, onko tämän alueen kuntien verokirstuun rahaa tuonut vai ei, vaan pitäisi mennä ihan ilman mitään moisia rajoitteita valinnat!
Ja koko haastattelu: Kumpikaan haastattelijoista ei oma-aloitteisesti edes itseään esitellyt! Eli siis tämä törkeän ylimielinen ja kopea seutukunta ei omista edes niinkään pieniä käytöstapoja että itsensä esittely hoidettaisiin! Ja puuta heinää rupesi siinä vielä latelemaan, että joo, koulutukseen pääsee jos on kokemusta hankittuna alasta - joo, miten sitten laborantti menee johonkin toimistotyökurssille, jonka edellytykset ilmeisesti hädin tuskin täyttyvät kun kerran omissa julkisissa cv:issänsäkin sotkee luvut totaalisesti! Ai niin, mutta se meni sinne, kun se on kantanut vuosia verorahoja kunnan kassaan!

Eli siis, tässä saa lojua kortistossa niin kauan kuin henki pihisee ..... MIkä persläpi! Ai niin, sinulle joka nyt heität "hae itte töitä ja koulutusta" - olen hakenut töitä, omaehtoiseen koulutukseen ei rahat riitä - mikä tietysti on noloa, kun yhteen olisin jopa päässyt, vaan kurssimaksu olisi ollut mahdoton hoitaa! Miksiköhän mä sinne olisin päässyt, kun te-koulutukseen en? Miksi muuten sellaisia, jotka ovat säästöjänsä kerryttäneet vuosien työssä ololla ja joilla sitten jopa ansiosidonnainen juoksee, ei tuputeta hakeutumaan omaehtoiseen koulutukseen vaan heille annetaan ne te-toimiston koulutuspaikat? Kumma juttu! No, sinänsä, eihän se mitään työpaikkaa vielä takaa, että käy kurssin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu