minun arvoinen, ei ollenkaan.
Ei hän ole
vihdoin sen tajusin
19317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Minäkin tajusin taas jotain, mutta en tuollaista. Toisen alentaminen ja halveksunta ei tee asioita yhtään paremmiksi.
toisen alentaminen ja halveksunta kertoo ihmisen luonteesta paljon.
riippuen kuitenkin aina tilanteesta.
Mikä mahtaa olla se tilanne, jossa toisen alentaminen ja halveksunta saa aikaiseksi hyvää ja on suotavaa??
Ei mikään.. mutta jossain tilanteissa se on ihan ymmärrettävää. Oli muuten ensimmäinen ihminen jolle olen koskaan sanonut mitään noin rumasti.
...ja anna kun arvaan. Se syy on edelleen sen toisen ihmisen, jolla sanoit ainoana noin rumasti..
No en nyt sanoisi ihan noinkaan mutta ainankin osittain oli...
Toisinaanhan voi syyllistyä siihenkin, että itse edesauttaa omalla toiminnallaan asioiden viemistä liian pitkälle.
ainut mitä sä etsit on egosi pönkittäjää
Kysyn sinulta: Minkähän arvoinen SINÄ olet?
Yhtä arvokas kuin kuka tahansa ihminen maanpäällä ja jota ei saisi kohdalla tällä tavalla. menikö jakeluun arvon palstalaiset?
Ajattelin samaa kuin edellinen. Miksi luulet olevasi arvokas?
Mä käyn terapiassa ja minun täytyy opetella pitämään itseäni arvokkaana ja jokainen ihminenn on sitä... jos ei oteta huomioon rikollisia yms..
Mitä se tarkottaa?
Sitä että mä löydän vielä ihmisen joka kohtelee mua ihmisenä, eikä jonain poisheitettävä roskana ja joka osaa arvostaa minua ja sitä että mulla on kultainen sydän. Ja miksi sanon näin... siksi koska jokainen ihminen joka mut tuntee sanooo näin..
Sittenhän sulla on paljonkin ihmisiä, jotka osaavat arvostaa sinua ja sitä että sulla on kultainen sydän. Nauti siitä. Ei ole mitään etuoikeutettuja ihmisiä, jotka valitsevat tasan tarkkaan mitä haluavat. Siinä sunkin on nöyrryttävä ja ymmärrettävä, että olet vain yksi ihminen.
wooooooooooooooooooot
en ymmärtäny sanaakaan..............................
ilmeisesti et osaa sitten suomea.
Muistihan suomennos vilauttaa sitä kultaista sydäntään sille toisellekin?
Ei se aina auta, että muut sanoo jollakin olevan kultainen sydän.
Itse olen joutunut seuraamaan vierestä kultaisn sydämen jalomielisyyttä muita kohtaan ja aina jäin itse ilman. Odotinko jotain? No totta hitossa odotin. Ei se ole parisuhde, jossa toinen huomioi kaikki muut ympärillä olijat ja kehuu ne maasta taivaaseen antaessaan toisella kädellä huutia sille "kultaisen sydämensä valitulle".
Heitin pois sen kultaisen sydämen omaajan roskana. Eihän ne tunteet siihen lakanneet olemasta olemassa kuitenkaan :) Valitsin vain arvostaa itseäni sen sijaan, että olisin jäänyt odottamaan sen toisen mahdollisesti jonakin päivänä heräävää arvostusta minua kohtaan.
Vielä-kään se ei ole herännyt, joten taisin tehdä oikean valinnan. Kunpa vain oma sydämeni unohtaisi jo...