mitä tapahtuu seuraavaksi?

Kannattaa otta yhteyttä vaikka oman paikkakunnan muistihoitajaan,Muistiliittokin auttaa.Mekin jäimme omin nokkinemme kun oli diagnoosi saatu,itse piti kaikki selvittää,mutta muistihoitajasta oli suuri apu.
Paljon kyllä puhuttu että olisi seurantaa ja sun muita hienouksia,ehkä jossain on.

Riippuu varmaan siitä , missä päin Suomea sattuu asumaan. Puolisoni sairastaa otsalohkodementiaa ja kun diagnoosi tehtiin, heti kontrolliajat vuosittain. Jos tilanne muuttuu äkillisesti, voi ottaa yhteyttä muulloinkin.
Lisäksi tarjotaan aktiivisesti ensitietopäivää ja sopeutumisvalmennuskursseja.

Ollaan mielestäni aidosti kiinnostuneita potilaasta.
Osaavia, ammattitaitoisia ja miellyttäviä lääkäreitä ja muistihoitajia.

Meillä kyllä jäätiin oman onnemme nojaan. Itse otettiin selville kaikkia asioita. Lääkäri ei enää hoida muuta kuin reseptien kirjoittamiset.

Hassua kun puhutaan kauniisti jostain Käypä-hoidoista ja seurannasta sun muusta,missähän sitä saa?Meille kun oli annettu diagnoosi,tultiin kotiin itkemään,ja mulle tuli kiire järjestää asioita,en edes kaikkea kerennyt hoitamaaan ,sen verran tuo alzheimer vei miehen, kuin Pendoliino!

Lääkärit hoitaa potilasta, ei niitä omaiset kiinnosta. Alzheimer on ja pysyy, valitettavasti, eikä läärillä ole tässä kohti lääkkeitä enempi tarjottavaa.

Tietoa kannattaa hakea itse. Tuossa jo oli vinkkejä lähteistä. Muistiliitto ja Alzheimeryhdistykset on hyviä, tieto on asiallista ja saa myös käytännön vinkkejä. Sairaus etenee yleensä hitaasti, joten akuutisti ei tarvi ryhtyä mihinkään. Sopeutuminen ottaa aikansa ja sille pitää antaa aikaa.

Oulussa diagnoosi kerrottiin puhelimitse, löytyi, kun oli muun asian vuoksi tehty potilaalle pään MRI. Siinä kaikki, kiitos ja kuulemiin. Oli siinä nielemistä.

Nyt tämä potilas on jo saatettu haudan lepoon. Kymmenen vuotta siinä meni ja koko ajan piti itse olla aktiivinen, hakea palveluita ja olla vailla milloin mitäkin. Meillä oli tuuri, että hoitajat ja hoitopaikat oli kaikki hyviä. Toisaalta oli myös realistiset toiveet ja selkeä käsitys sairauden laadusta, kun asiaan perehdyttiin antaumuksella.

Semmoinen oli urakka, että olen omille lapsilleni luvannut toimittaa itseni pois päiviltä, jos sattuu Alz omalle kohdalle - ja hyvissä ajoin ennen kuin olen syyntakeettomassa tilassa. En itseni vuoksi vaan säästääkseni heitä.

Voimia matkallenne!