KODOKAN 2013 matkan ilmoittautumista jatkettu

*** Kodokanin matkamme ilmoittautumista on jatkettu vielä syyskuun loppuun ***

Laatumatkat Oy (http://​www.japaninspesialisti.fi/ ) yhdessä suomalaisjudokoiden kanssa toteuttavat keväällä 2013 Judollisen Kodokan Tour -ryhmämatkan Japaniin. Matka-ajankohta ajoittuu kauniiden kirsikankukkien aikaan: Lähtö Helsinki-Vantaan kentältä Suomesta on sunnuntaina 10.3.2013 ja paluu perjantaina Osakasta 22.3. Matkan kokonaiskesto on 12 vrk.

Suomesta tehdään vuosittain Judomatkoja Kodokaniin, mutta yhtenevä ja laadukas konsepti on toistaiseksi puuttunut. Kodokan Tour on tällainen vakio-ohjelmalla nyt jo toisen kerran toteutettava judollinen vaellus lajimme syntysijoille, jonka tarkoitus on tutustuttaa osallistujansa Japanilaiseen sielunmaisemaan ja Bushidoon. Matkan Japanin judoaktiviteettejä ja yhteyksiä on kanssamme koordinoimassa Tanayama Hiroyasu sensei.

Kodokan Tour – ryhmämatkalle osallistujan tulee olla:
- Japanin lakien mukaan täysi-ikäisiä (20 vuotta)
- Itsenäiseen ja omaehtoiseen liikkumiseen kykeneviä
- Judotaustaisia Suomen kansalaisia, joiden vyöarvo on vähintään 2. kyu

Nyt on mahdollisuus toteuttaa unelma - tämä on kevään 2013 matkan ”Final Call”.

LISÄTIETOA:
https://judoliitto-fi.directo.fi/@Bin/3221239/Kodokan tour 2013 matkaohjelma as of 23Aug.pdf

EDELLISEN MATKAN MAKUPALOJA:
Valokuvat ja videot:
http://skiptoo.kuvat.fi/#/kuvat/KodokanTour2011/

Matkakertomus:
https://judoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/37b48d900908de3054fc8e45a69db465/1345907039/application/pdf/2619000/Kodokan Tour 2011_FINAL.pdf

ILMOITTAUTUMISET:
HELSINGIN LAATUMATKAT OY
Tarja Löfgren: 09-6866 9815, tarja.lofgren(at)jtbfinland.com
Markku Hasegawa: 09-6866 9812, markku.hasegawa(at)jtbfinland.com

LISÄTIETOJA:
Harri Hagman, Nummelan Judo ry, 050-542 7777, hagman.harri(at)gmail.com
Jorma Vihavainen, Vantaan Jukara ry, 040-348 5540, jormavihavainen(at)hotmail.com
Samuli Kipronen, Mikkelin Judo ry, 044-538 0802, samuli.kipronen(at)gmail.com
0145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Hari, Jorma, Samuli kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu