Eli oon epätoivone.... mun kaverit on koulussa aika suosittuja niil on paljo kavereit pyörii poikien kaa ja sillee ... mutta mä taas oon aina ollu jotenki ulkopuolinen, ja oon vähän niinku isoin meijän luokasta, kukaan poika ei ees sano mulle mitään.... mä kerron vähä itestäni nytte:
- Eli oon 12 vuotias
- Oon 166cm pitkä
- Painan... :'(( 59 kiloo....
eli tos perusjuttui, mut mua surettaa ku oon aina kavereitten kaa nii ne on nii laihoi ja en ees kehtaa rannalle mennä ... okejj kaikki varmaa kommaa että laihutalaihuta.... mut joo.... selittäkää et miks, tyttö pitää vaa olla kaunis ja laiha... mut kuiteski vastauskii ja jos haluu nii voi laittaa säkhöpostin mulle jos haluu alkaa höpöttelee mun kaa :)
- Eli oon 12 vuotias
- Oon 166cm pitkä
- Painan... :'(( 59 kiloo....
eli tos perusjuttui, mut mua surettaa ku oon aina kavereitten kaa nii ne on nii laihoi ja en ees kehtaa rannalle mennä ... okejj kaikki varmaa kommaa että laihutalaihuta.... mut joo.... selittäkää et miks, tyttö pitää vaa olla kaunis ja laiha... mut kuiteski vastauskii ja jos haluu nii voi laittaa säkhöpostin mulle jos haluu alkaa höpöttelee mun kaa :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
älä ainakaan laihuta. Sä oot oikeesti vielä kasvava lapsi ja toi tos tasottuu, oot aivan normaali:) jos haluut, niin koita esim. lisätä salaattii yms. sun ruokavalioon.
Ja mulla on ollu toi sama tilanne. Meet vaan jutteleen pojille jos ne on sun kavereiden kaa ja tolleen. Kyllä kaikki hyvin menee, sä oot vielä nuori, älä tollasii murehdi!
Okej... mut en kyllä pojille voi puhuu.. koska ne esittää koko ajan kovaa ja jos sanon niille jotain, nii ne vaa alottaa sillee kattokaa kuka tuolt tulee sit ne vaa nauraa :)
Mä muistan millasta oli 12-vuotiaana. Millään en muka ollut tarpeeksi hyvä/laiha/suosittu (eihän ne edes ole sama asia). Rohkea en ainakaan ollut. Meni muutama vuosi siihen että sain itseluottamusta ja tajusin, ettei mun ulkonäköni määrittele mua ihmisenä. Oon 17 ja silti välillä kaveriporukassa tuntuu että miksen voi olla aivan yhtä hoikka kuin kaverini. Sitten taas muistan kuinka pohjalle ne ajatukset mut joskus vei. Jos voisin kirjoittaa itselleni kirjeen menneisyyteen, niin kertoisin siinä kuinka onnellinen musta lopulta tuli. Että elämä voitti, kypsyin pikkuhiljaa, juuri sopivan hitaasti, vähän aikuisemmaksi. Että muistaisin aina olla vahva itseni takia ja uskaltaisin myös olla epävarma. Etten saisi ikinä luovuttaa tai antaa muiden murtaa mun itseluottamustani. Että olisin ylpeästi oma itseni ja rakastaisin itseäni sellaisena kuin olen. (Ja että pojat on ihania, muttei ihan niin ihania että niiden takia tarvitsisi itkeä.)
Ole onnelinen, oot pitkä! Olen 12v ja 153cm...