Tällä palstalla tuntuu olevan paljon kielellisesti lahjakkaita ihmisiä, joten avaudun huolissani nyt teille. Olen nuori, juuri aikuisikään päässyt mies jota kirjailijan ura on jo kauan kiehtonut. Se on paistanut minusta jo vuosia. Ongelmani vain on se, etten tiedä mistä kirjoittaisin. Tarinoita minulla kyllä riittää, mutta paperille en niitä vie. En vaikka päivittäin saan niitä huonompia lukea. Tiedän ettei mestariksi synnytä, mutta silti vaadin itseltäni mielettömän paljon. Onko tämä normaalia, vai peilaanko minä kenties liikaa tekemisiäni toisten kautta? Osaisiko kukaan sanoa, miten saisin itseni avautumaan? Tiedän voivani antaa vielä paljon, jos vain antaisin itselleni siihen luvan.
Kysyn neuvoa
IlmariNiemi
15975
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Eipä sitä paperia voi rikkoa kukaan muu kuin sinä itse.
Kielelliseen lahjakkuuteen en ota kantaa, mutta tällä palstalla päivittäin pyörivänä katson oikeutetuksi vastata.
No niin, asiaan, herra C. Kirjailijaksi tulemiseen ei varmasti ole mitään Ilmarin ihmelääkettä. (Kai teille luettiin Dahlia pienenä?) Ylipäänsä kirjailijan käsitehän on niin häilyvä, että kaikki ammattikunnan edustajat eivät välttämättä edes halua tulla niin tituleeratuiksi. Sitä paitsi useimmat ns. kirjailijat eivät minusta ansaitsisi tulla kutsutuksi kirjailijoiksi. Tarkastelkaa vaikka best seller -listojen keisareita ja keisarinnoja ja vetäkää oikeat johtopäätökset.
Minusta monien kohdalla "kirjoittava kädellinen" olisi parempi ilmaus.
Hyvä herra, miksi haluat kirjailijaksi? Aivan, sinulla on sanomisen tarve.
"Ongelmani vain on se, etten tiedä mistä kirjoittaisin."
Minusta on jossakin suhteessa kyseenalaista, kannattaako silloin kirjoittaa vakavissaan yhtään mitään. Tarkoitan tällä sitä, että totta ihmeessä kirjallisuuden (ja minä en puhu kuin hyvästä kirjallisuudesta) täytyy kertoa jostakin pintaa syvemmästä, sen täytyy ilmentää jotain ns. osiensa summaa suurempaa, jotain kenties yleisinhimillistä, kuvata jokin ilmiö, tunne tai tila mahdollisimman taidokkaasti.
Pointtini tässä on se, että kirjoittajan täytyy tietää, _mitä_ kirjoittaa. Eli ikään kuin työskennellä ongelman ratkaisemiseksi. Ja jostain sen piinaavan sisäisen ongelman täytyy syntyä, tavallaan että kirjailija ei valitse probleemaa, probleema valitsee kirjailijan. (Voisin pitää latteita palopuheita vaikka joka viikko)
Esitän itseni ehkä vaikeaselkoisesti. Se, mitä yritän tässä yhteydessä ilmaista, on, että kirjoittajana avautuminen, ellei siihen ole joitain tiettyjä poppakonsteja, lähtee ainakin jossain määrin mielestäni siitä, että tarkastelee vain ja ainoastaan sellaisia aiheita ja ristiriitaisuuksia, jotka itse tuntee, ja lähtee purkamaan niitä. Erittelyä tai kuvausta, ei sen väliä.
Luulen, että jotkin mestariteokset on jo valmiiksi, tietoisesti "kirjoitettu mestariteoksiksi", mutta se on käynyt päinsä vasta kun kynän varressa on todella ollut mestari. Siis että mestarit tuntevat kaikki jipot ja häpeämättömästi luovat teoksensa tietoisesti jollakin tapaa muita kirjoja syvällisemmiksi ja viisaammiksi. Klassikoiden tehtailua?
Mutta muuten arvelen, että pitäisi lähteä omasta sisäisestä todellisuudestaan. Kirjoittaa vain niitä sanoja, jotka tuntuvat oikeilta.
Hassua, painin itse saman ongelman parissa. Eikä se välttämättä siitä ikinä helpotukaan. Pitää vain alkaa kirjoittaa...
Lainaus chapeaulta: "Pointtini tässä on se, että kirjoittajan täytyy tietää, _mitä_ kirjoittaa. Eli ikään kuin työskennellä ongelman ratkaisemiseksi. Ja jostain sen piinaavan sisäisen ongelman täytyy syntyä, tavallaan että kirjailija ei valitse probleemaa, probleema valitsee kirjailijan."
Asia on noin kuten sanoit, kyllä sen itsekin tiedän. Minulla on kyllä suhteellisen laaja asiantuntemus tietyiltä aloilta, joiden pohjalta voisin kertomuksen luoda, mutta ongelmanani vain on se, ettei mikään tunnu minulle kelpaavan. En tarkoita, että haluaisin luoda best sellerin. Haluan kirjoittaa kirjan, joka on omasta mielestäni hyvä. Tuntuu vain siltä, että olen itselleni liian kriittinen.
Toinen ongelmani, jonka eilen unohdin mainita, on se, että pyrin aina luomaan liian henkilökohtaisia kirjoituksia. Elän liian syvällä itsessäni, vaikka pyrinkin olemaan vaikutteille altis. Toisaalta tämä ei välttämättä ole ongelma, jos sen vain osaa hyödyntää.
Tietenkin voisin ajatella näin, että itsekritiikki ja itsensä tunteminen ovat oppimisen ehdot.
Vaikea tässä kenenkään ulkopuolisen on minua auttaa, sillä tämä ongelma on niin henkilökohtainen. Kiitoksia kuitenkin kun vaivauduitte minulle vastaamaan, se merkitsee paljon.
P. S. Tästä kirjailijan määritelmästä vielä muutama sananen. Olen työskennellyt eräässä pienkustantamossa, jossa ihmiset voivat julkaista kirjoituksensa omakustanteisina kirjoina. Luin muutaman heidän julkaiseman teoksen. Ei olisi pitänyt, sillä nyt korviini sattuu joka kerran kun kuulen heidän puhuvan omista "kirjailijoistaan".
"Toinen ongelmani, jonka eilen unohdin mainita, on se, että pyrin aina luomaan liian henkilökohtaisia kirjoituksia. -- Toisaalta tämä ei välttämättä ole ongelma, jos sen vain osaa hyödyntää."
Hmm. Yritän tässä ymmärtää, mitä oikeastaan tarkoitat sanomalla, että kirjoitat liian henkilökohtaista. Lähtisin nimenomaan siitä, että tehokkaasti naamioitu henkilökohtaisuus on monen taiteellisesti korkeatasoisen teoksen sielu.
Ääriesimerkki on sitten vaikkapa joku Märta Tikkanen (jota en edes teeskentele lukeneeni), joka on ymmärtääkseni julkaissut jo useamman kirjan ilmeisen traumaattisesta taiteilija-avioliitostaan Henrik T:n kanssa. Minusta tämä on arveluttavaa monessa suhteessa.
En tällä tietystikään tarkoita sitä, että tahtoisin jotenkin rajoittaa ilmapiiriä. Minusta vain suorien nimien mainitseminen rikkoo jotain kirjoittamatonta sääntöä. Ehkä ihmisen yksityisyyttä ei ole tehty paljastettavaksi.
Mutta kuten sanottu, M.T. on ehkä tietty ääripää. Minusta sinun, IlmariNiemi, kannattaisi tutkia keinoja hyödyntää henkilökohtaisuuksia. Se voi olla hedelmällistä.
Viestissäsi on muutakin, jonka haluan nostaa esiin:
"Minulla on kyllä suhteellisen laaja asiantuntemus tietyiltä aloilta, joiden pohjalta voisin kertomuksen luoda, mutta ongelmanani vain on se, ettei mikään tunnu minulle kelpaavan."
Juu. Minä en ehkä viime kädessä näkisi vaikkapa jonkin alan asiantuntijuutta mitenkään olennaiseksi. Henkilökohtaisesti painottaisin enemmän jotakin "sisäistä todellisuutta". OK, muotoseikkojen pitää olla kunnossa ja realismille faktasta on hyötyä, mutta ajoin takaa ennen kaikkea jotain henkistä probleemaa, "oman itsen tuntemista".
Eikä kukaan kunnianhimoinen kai haluaisi kirjoittaa bestselleriä. Ne on ihan tyhmiä.
Kysymyksesi on äärettömän vaikea... käyn jääkaapilla ja yritän olla kuin mikä tahansa postimies bostonissa (B-alkuinen kompa).
Jos yrittää, ei ole mitään.
Jos tahtoo, on hölmö.
Jos katsoo asiakseen... on typerä.
Mutta jos rakastaa... on oikeassa.
Jos taas on kustantajan friidu...kaikki on itsestään selvää.
sattuvasti lohkaistu.
Ellen erehdy, olet saanut joskus ns. halosta päähän? Kuvainnollisesti tietysti, sanansäilällä kustantaja sivaltanut?
Auts.
Werner-Söderström käveli pitkin tokoinlahtea propsi repussaan, väistellen yliolkaisia kallion juoppoja, jotka olivat vierineet mäen alas ihan tahtomattaan. W:llä oli kalikka - ja sen vierellä kylmä valkkari - vain siitä syystä mukanaan, että istahtaessaan graffitoidulle penkille, hän voisi olla vakuuttava sanan kaikessa laajuudessaan.
Iloista naurua.
Itsekkyyteni maksimoinnissa minulle tulee aina hyvä mieli, kun hänkin nauraa.
Huomenta, Tao-tao.
Juuri näin on näppylät. Kyllä mietelauseet sitten ovat hauskoja. Itsekin omistan niitä ison kirjallisen. Puolustaudun sillä, etten sitä ole itse ostanut. Niistä tulee riippuvaiseksi.
No niin, tulipa edelliseen sähköpostit ja nimimerkit väärin päin. No, nyt kaikki fanini voivat lähestyä minua henkilökohtaisesti. Ne molemmat.
Unohda avautumiset ja vastaavat harrastelijoiden hössötykset. Kirjailijaksi ei tulla mielentilalla vaan ammattitaidolla - ihan niin kuin arkkitehdiksi tai putkimieheksikin.
Ensiksi alat opetella käyttämään työkaluasi, eli kirjoitettua kieltä. Ammattikirjailijan on osattava 'puhua' käsillään, sillä hänelle tekstin luominen on ensisijassa sisällön ilmaisemista. Sisällön hän on tietenkin suunnitellut aiemmin ajan kanssa, koska vain siten hänellä on jonkinlaiset mahdollisuudet kuulua siihen pienen pieneen kirjailijajoukkoon, jolla on jonkinlaiset mahdollisuudet elättää itsensä kirjoittamalla. (Kielitoimiston sivuilla viihtyville näsäviisastelijoille ja muille pilkkuihin suuntautuneille pervoille huomautettakoon, ettei edellisessä virkkeessä ole tautologiaa vaan tilannetta osuvasti kuvaava tehokeino). Oikeinkirjoituksen, sanavalintojen ja lauseenrakenteen kaltaisiin sivuseikkoihin hän ehtii kiinnittää tarkempaa huomiota sitten kun tulee tekstin puhtaaksi kirjoittamisen aika.
Siinä samalla kun opettelet kirjoittamaan vaivattomasti, pääset harjoittelemaan yllin kyllin sekä sisällön keksimistä että sen ilmaisemista. Saat nimittäin kirjoittaa ihan jonkin verran ennen kuin osaat ’puhua’ käsilläsi. Muutama vähemmän laadukas kirja siinä sivussa pitäisi vähintään syntyä.
Tampio 2.0 Pro lausuu ilmiselvästi merkillepanemisen arvoisen näkökulman kirjoittamiseen. Kukaan ei ole seppä syntyessään, harjoitus tekee mestarin ja muita ikivihreyksiä.
Tampion mukaan tekstin luominen on ammattikirjailijalle ensisijassa sisällön ilmaisemista. Kauniin yksinkertaisesti ja selvästi sanottu. Aloin tässä miettiä, missä suhteessa me muut kaikkein räikeimmin eroamme ammattikirjailijoista.
Toki on puhtaita verbaalisesti lahjakkaita ns. tyylitaitureita kirjailijoitten joukossa. Minusta silti mahdollisessa kirjailijaksi tulemisessa tai ainakin kirjoittajana kehittymisessä Tampion mainitsemien "sanomiskyvyn" tai "käsillä puhumisen" ja selkeän "sisällön keksimisen" (mitä sillä kukin sitten ymmärtää?) harjaannuttamisen lisäksi voisi ehkä myös - teoreettisten asioiden puhumisen puhtaasta ilosta - puhua joistakin vaikeammin määriteltävistä osa-alueista:
En tiedä mitä sanoja olisi asiallista käyttää, ja voiko eräitä näistä ominaisuuksista tietoisesti kehittää itsessään. Luomisvoima? "Näkijyys", siis tietynlainen taito (jossa tosin tietojen kartuttaminen auttaa myös) hahmottaa "holistisesti" maailmasta ja kirjallisuuden kentästä kliseet ja löytää ns. oma ääni persoonallisesta erikoislaadustaan. Löytää uusia tuulia, esimerkkinä voisi käyttää vaikka Gabriel Garcia Marquezia, jonka nimiin on sittemmin melkein kokonaan pantu ns. maaginen realismi.
Tietysti tässä puhutaan taas suuria sanoja, joilla meidän tavallisten pulliaisten ei ehkä kannata yöuniaan pilata ainakaan ihan heti. Mutta tämän sanomalla tahdon vain korostaa kirjoittajuuden sitä puolta, että silmät ja korvat on hyvä pitää auki. Kirjoittaminen on viimeisen päälle älyllinen prosessi, ja kielen tietty, kenties näennäinenkin eksaktius tekee siitä ennen kaikkea ajattelun instrumentin. Tässä suhteessa korostaisin Tampion mainitseman ammattitaidon yhteydessä ajattelua ja tiedostamista.
Niin kuin Tampiokin epäsuorasti toteaa, ei mitään opi kuin tekemällä itse. Menen harjoittelemaan muualle.
On mennyt muutama päivä netittä, joten nyt vasta vastaan.
Kiitoksia vielä kertaalleen siitä, että vaivauduitte vastaamaan minulle noinkin laajasti. Pitää varmaan vain ruveta kirjoittamaan. En minä ainakaan kirjoittamatta opi kirjoittamaan, tai jotain.
Mainitessani asiantuntemukseni tarkoitinkin juuri sitä, että hallitsen tiettyjen asioiden muotoseikat ym. vastaavat. En tietenkään aio kirjoittaa mitään tietosanakirjaa, ja kuvitella sen olevan romaania vastaa.
Tässäpä asiani, vielä viimeinen kiitos siitä kun vaivauduitte vastaamaan :).
Keskustelu on ilo.
Ala vain kirjoittaa. Ei siitä muuten mitään tule. Ja tunnetusti alkuun pääseminen on se kaikkein vaikein vaihe. Ainakin minulle.