Tahdon istua vain pallilla jonka molemmin puolin pallini riippuvat.
Minulla on palliriippuvuus.
Pallit riippuu (!)
2271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Heh, heh, taisit kirjoittaa huolesi veitikka silmäkulmassa tai oikeastaan veitikkasi roikkuvat jossain muualla. Itsekin tykkään roikottaa palliani vapaasti aina silloin, kun voin, saunassa istun aina laudepenkin reunalla niin, että ne roikkuvat vapaana, sitten kesälämpimällä, kun käyn löylyn välillä vilvoittelemassa valitsen sellaisen istuinpenkin joka on tehty kahdesta tai useammasta laudasta ja niiden välissä sellainen rako, että voin roikottaa muniani siellä alla. Jos asut yksin lämpimässä yksiössäsi kuljeskele aina sellaisissa pöksyissä joista olet leikannut haaraosan auki niin, että pallit muljahtelevat aina pihalle. Samoin tuolinreunaan laita ylimääräinen orsipuu ja istu niin reunalla, että kiveksesi roikkuvat kahden puolen. Riiputellaan!
Vai sillä lailla! Ei mutta tosiaan, vitjapallit on kiva keksintö joten nautitaan niistä täysin (mutta ei riippuvin ) rinnoin!