Vihreät ovat olleet vallassa jo ajat, mutta mitään toimivaa jätehuoltoa ei ole maassa. ja mikseivät muut puolueet välitä?
Aloitetaan ongelmajätteistä. Ne pitää viedä itse jäteasemille. Ei toimi. Ihmiset eivät lähde viemään, koska eivät osaa kuljettaa. Ei ole autoa. Miten viet? Taksilla? Keräysautot kulkevat joskus kerran vuodessa jossain. Miten sinne viedä isot ongelmajätteet? Vanhuksilla niitä on. Ne pitää hakea yhteiskunnan vaorilal heidän kotoaan ja muidenkin, josa ajatellaan yhteistä etua. miksei niin tehdä ?Miksei?
Jätehuolto maksaa, ihmiset eivät halua siitä maksaa ja jos voivat välttää maksun, välttävät se, heittämällä vaan salaa johonkin. Kusipäitä kun ovat.
Sitten nuo sohvat. Niiden jättäminen maksaa. Ei monikaan halua maksaa 50 euroa, että pääsee eroon tavaroistaan.
Suomessa on siksi ullakot, kellarit, varastot, pikkupuolet ja kaikki paikat täynnä romua, ongelmajätettä ja kaikenlaista.
Ihmiset eivät "eläessään" siivoa, lajittele, eivätkä heitä pois. Vanhukse tluulevat että "pula-aika tulee, siksi ei kannata laittaa mitään pois".
Jos tulee tulopalo, ilma saastuu laajalti.
Mitään ei opeteta koulussa.
TV:ssä pitäisi olla tietoiskuja, selkeitä ohjeita tavaroiden käsittelystä kotona, tarpeeksi usein toistettuja. miksei ole? Yle:n tehtävä olisi heti alkaa opettaa kansalaisia tavaroiden käsittelyyn. Jokaisen tulee pitää omat tavaransa järjesteyksessä, kun vielä voi, tehdä oma pesänselvityksensä jo eläessään, eikä jättää perkausta omaisille. Lukuisat ovat sellaiset kuolinpesät, joissa on 50 vuoden romut kasassa ja jälkeenjääneiden pitää sitten selvittää. Akkuja, pattereita, kaikenlaista ongelmanjätettä, saastaa, pölyä. kauheaa.
Jokainen tehkööt pesänselvityksensä itse
5
308
Vastaukset 5
- dfgk9i
Me vietiin eilen kuorma peräkärryllä, ja siinä oli myös 1 sohva ja muuta kamaa n.250kg, puuta ja sekalaista roinaa. Hintaa kerty 8 euroa tuolle kuormalle, että mistä tuon 50€ sohvalle tuli? Paikka on Kouvolassa.
- laiskoja olette
Siivotkaa ihmiset myös ulkorakennuksenne kerran vuodessa. Järjestelkää tavarat siististi, ja hävittäk'ää kaikki turha kama. Sohvankin voi purkaa, polttaa suuren osan, ja muu meneekin jo sitten sekajätteeseen.
- kaikki on maksetta
Sinänsä olet oikeassa tuossa kierrätyksen vaikeudessa, mutta kyllä edesmenneeltä yleensä jää varoja hoitaa tavarat kierrätykseen. Se vain pienentää perittävää omaisuutta, mutta ensin pitää hoitaa edesmenneen asiat kuntoon, ja sitten vasta riidellään omaisuudesta.
Kierrätys on usein pelkkää bisnestä, ja siksi se on tehty maksulliseksi. Pitäisi yleistyä tapa jossa uudella tavaralla on jo kierrätysmaksu, ja siten vanhan voisi palauttaa maksutta kierrätykseen. Mielestäni ihmisiä on turha syyttää. Pikemminkin kaupan määräysten ja velvotteiden puutetta. Ostin hiljakkoin sähköhammasharjan. Ohjeessa luki, että sitä ei saa laittaa sekajätteisiin, vaan se pitää viedä paikkakunnan ongelmajätekeräykseen. En tiedä, missä sellainen on. Kuka viitsii soittaa ympäri virastoja sen löytääkseen. En tiedä yhtäkään taloyhtiötä, jonka jätekeräyspisteessä olisi tällaisen osoite, aukioloajat, tai puhelinnumero. Myyjilläkään ei ole velvoitetta tällaista opastaa. Olen itse pilkkonut vesisängyn taloyhtiön roskikseen. Kova homma. Jätemaksu pitäisi olla sohvan hinnassa.
Mökkeilyn jätehuolto on retuperällä. Mökkeily sallitaan ilman kunnollista jätehuotosopimusta. Vedotaan johokin kuvitteelliseen mökinmummoon, jolta ei kerry juuri ollenkaan jätettä. Jätettä kuitenkin syntyy ja se tungetaan teiden levähdyspaikkojen roskalaatikoihin. Nyt, kun ne on jouduttu poistamaan, heitetään ojaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591541- 261174
- 851038
- 42857
- 65816
- 92784
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.14737Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �144614- 4612
- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19546
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t73537- 43536
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17487