Saanko edelleen opintotukea normaalisti??

valleroinen

Hei! Aloitin nyt toisen vuoden ammattikorkeakoulussa. Saan sekä opinto- että asumistukea. Ensimmäisenä vuonna koulussa en työskennellyt ollenkaan koulun ohella. Nyt kesällä olin 3 kk töissä ja tuloja kertyi nyt syksyn opiskelija varten. Kesän tulot eivät olleet niin korkeat että ne voisivat laskea tukiani, mutta toisesta rahaan liittyvästä asiasta haluaisinkin kuulla että vaikuttaako se mahdollisesti tukieni saantiin jatkossa. Nimittäin toinen vannhemmistani menehtyi kesällä ja sain hänen vakuutuksista oman osuuden. Määrä on kohtuu iso, että mietin nyt että voiko nämä vakuutusrahat pienentää minun opintotukeani jatkossa vaikka käytännössähän ne eivät ole ansiotuloja joiden mukaan opintotuki määräytyy?Olenhan tässä tapauksessa vaan edunsaaja, voiko kela vähentää tukiani sen takia että läheiseni on kuollut ja saan hänen vakuutuksen takia vähän ylimääräistä?!

Jos jollakin on tietoa tästä asiasta niin voisiko ystävällisesti kertoa, jotten saa turhaan opintotukea joka peritään minulta myöhemmin takaisin ( huonolla tuurilla voi tulla monen kuukauden tukipalautukset)! Kelan sivuilta en ainakaan löytänyt tästä asiasta mitään mainintaa... Kiitos!

4

422

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdfghklöäd

      Mielestäni kela voi vähentää tukiasi. Sillä se on ns. perintö. Suomen kela on suoraan sanottuna perseestä !

      • valleroinen

        Kiitos tietämyksestäsi! Mitä mieltä oot pitäisikö soittaa kelaan ja kysyä sieltä suoraan asian laitaa? Parempi selvittää asia tosiaan pian ettei tarvitse monia kuukausia maksaa tukia takaisin...


    • ,

      Aina on parempi selvittää asiat ajoissa kysymällä, ku tuskailla sitten perintämaksujen kanssa myöhemmin.

    • Taku90

      Asiaan vaikuttaa se, saatko vakuutusrahat verottomana vai vähennetäänkö niistä verot. Itsellä on samanlainen tilanne papan kuoltua. Kelan sivuilla sanotaan "Jos olet saanut veronalaisia tuloja vakuutussijoituksesta, esimerkiksi säästöhenkivakuutuksesta, ne otetaan tulovalvonnassa huomioon. Sinun kannattaa selvittää saamasi tulon veronalaisuus kussakin tapauksessa erikseen verohallinnolta." Eli jos joudut maksamaan vakuutustuloista verot,niin sitten ne vaikuttavat opintotuen tulovalvontaan. Pahimmassa tapauksessa joudut maksamaan koko tämän vuoden tuet takaisin Kelalle ja et saa loppuvuodesta mitään tukia. Soita verottajalle, jos et tiedä joudutko maksamaan tulosta veroa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2462
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1076
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe