Mikä vakuutti sinut?

Helmikuu 2011. Mikään ei ole osoittanut sitä vääräksi päinvastoin.

Olen aina uskonut, että Jumala on olemassa, uskoontulin -70 luvulla.

Monet ovat tulleet uskoon jo kauan sitten, että Afrodite ja Zeus ovat jumalia. Näin on voi uskoa vapaasti Jumalaan, mikä se sitten onkin. Raamatussa on Israelin Jumala, Koraanissa Allah.

n.7, 12, 17, 22... joitain vuosia jäi varmasti väliin. Tiedän, tiedän, olen kovakalloinen. Kerran nuorena päätin olla uskomatta, mutta muuten sen jälkeen olen vain tyytynyt kiroilemaan Jumalalle, kun en saa kaikkea haluamaani.

Pyhän Hengen kosketus. Epäilyt kaikkosi sen jälkeen. Se on tämän elämän suuri juttu ja salaisuus kunnes se selviää. Henkimaailma on olemassa, se oli ensivihje mulle, että jotain hyvää voimaakin on oltava olemassa vastapainona kohtaamiini pahuuden henkivaltojen ilmentymiin.

Olihan siellä ja rukouksessa siten tuo kosketus tuli. Etsintään meni " suhteellisen" kauan. Kannattaa olla kuin terrieri kun saa vainun ja otteen. Suurin osa ihmisistä on tämän suhteen enemmän tai vähemmän pihalla. Tiedekin on muuttuva ja on alkanut tiedon karttuessa alkanut puhumaan, että Raamattu voikin olla totta =)

Niinpä. No, mun todistus oli tässä, usko tai älä. Ulottuvuuksia on muitakin kuin tämä maailman ulottuvuus.

Asia selkenee peilaamalla Raamatun antamaa tietoa ympärillä vellovaan elämään. Tarkkailemalla valppaasti.

Maailman keskustelutapa on tosiaan kiistelypitoista, on tullut huomattua. Ramatusta löytyy neuvoja vältellä kiistelemistä. Turhaa touhuasellainen, vihjaan.

No siinä olet juuri niin oikeassa kuin vain ikinä voi olla, ei turhempaa asiaa varmasti voi olla, paitsi ehkä lihapullasakset, kuin uskosta kiistely.

Mutta ei maailma olisi täydellinen, jos se ei sisältäisi kaikkea. Kaunis ja myrkyllinen, myrkyllinen ja ruma, kaunis ja ruma. Olemme onnellisia, koska meillä on aikaa käyttää turhaan.

Minä uskon, että jokin hyvä henki on siinä, että haluan tehdä lähimmäiselleni mielummin hyvää kuin pahaa. Ja olen sen elämässäni todennut, että se jotenkin kantaa - pieniä 'positiivisia' ajatuksia ja tekoja lähipiirissäni, ehkä myös vähän ulompanakin. Mutta näin minun elämäni on mennyt tähän asti ja menee todennäköisesti jatkossakin. Ja huomaan sen hyvän kannattavan elämää kaikin puolin.

ps en ole kuitenkaan mikään uhrautujatyyppi.

Ensiksi minulla oli lapsenuskoni ja jo murrosiässä törmäsin niin rajusti pahoihin henkivaltoihin, etten ole sen jälkeen epäillyt hetkeäkään sen kummemmin saatanan kuin Jumalankaan olemassaoloa.

Jumalaan olen uskonut pienestä pitäen, mutta kun tajusin Jeesuksen syntiemme sovittajan, löysin rauhan. Usko ja rauha Jumalan kanssa on vahvistunut, kun on nähnyt lähiomaisen kuolinvuoteella ja sen miten usko Jeesukseen todellakin kantaa. Siinä vaiheessa naamarit yleensä riisutaan, ja todellinen elämä tulee esiin, kenen kanssa" seilataan".