Juntti kävi käsiksi, kannattaako rikosilmoitus?

Seppo(nimi muutettu)

Eli perjantaiyönä kävi niin, että kesken kotia kohti kävelyn kävi entuudestaan tuntematon arjen supersankari urheasti takaapäin kimppuun ja ainakin yhen onnistuneen iskun löi vasten kasvoja kerta silmän alla on ruhje, ja silmälasit löytyivät maasta yhtä linssiä vajaana(löysin linssin tosin ja sain paikalleen, joskin aika höllästi se siinä pysyy.) Lisäksi alkukesästä nyrjähtänyt, mutta perjantaina lähes jo tervehtynyt polvi tykkäsi kyttyrää punaniskan tönättyä/revittyä allekirjoittaneen maahan, kerta on nyt taas turvoksissa ja huonosti kävelyn salliva. Hyökkäyksen syy? Kaverini oli joskus vuonna 2008 vittuillut tämän pikkusiskolle. Humalainen tappelun tarve, toisin sanoen. Miehen ollessa kimpussani olen aika varmasti ainakin yrittänyt lyödä tätä takaisin, kerta se todennäköisemmin on toimivampi tapa puolustautua itseensä kohdistuvaa väkivaltaa vastaan kuin pyytää hyökkääjää olemaan lyömättä enää.

Olen yrittänyt tyypin siskon kautta saada hyökkääjään yhteyttä sopiakseni asiasta kahden kesken tämän kanssa, mutta yllättäen henkilöllä ei ole kanttia/mielenkiintoa. Vietävästi räikeä koskemattomuuteni rikkominen kuitenkin harmittaa. Tekisi mieli tehdä rikosilmoitus, mutta en osaa sanoa kannattaako. Onko väellä kokemusta?

19

1935

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n25

      Kävitkö heti tapauksen jälkeen sairaalassa? Ellet ole käynyt, mene heti, ja valita vaivoista yliampuvasti.

      Oliko tapauksella silminnäkijöitä? Ellei syytetty myönnä, asia ei ilman silminnäkijöitä mene eteenpäin. Tai omasta toimestasi voit asian viedä pitkällekkin, mutta tuskin vain oman kertomuksen perusteella mitään hyödyt, mikäli kiistää teon.

      Yksi vinkki, jota itse olen aikoinani vastaavassa tilanteessa käyttänyt, oli valehdella (kuulustelujen ulkopuolella tietenkin) pahoinpitelijälleni ohikulkijan kuvanneen tapahtuman, jolloin pahoinpitelijä myönsi teon kuulusteluissa. Oli tosin senverran välkky tapaus muutoinkin, että myönsi teon kuulusteluissa, eikä saapunut koko oikeudenkäyntiin. Tällöin kaikki syytökseni ja vaatimukseni menivät läpi.

      Okieudenkäyntikulut menivät syytetyn maksettavaksi. Tuloni olivat myös tapahtuman aikaan senverran pienet, että olisin saanut hävitessänikin oikeudenkäynnin ilmaiseksi, ja sain myös ilmaisen oikeusavustajan. Minun ei tällöin tarvinnut itse mennä koko oikeudenkäyntiin, sillä avustajani hoiti asiani, ja ilmoitti päätöksestä käsittelyn jälkeen.

      Kivasti sain rahaa kyllä. Rikosilmoitus tehdään paikallisella poliisilaitoksella, ja lääkärinlausunto on hyvä ottaa mukaan. Syytetty saa tämän jälkeen kutsun kuulusteluihin, jossa kertoo oman versionsa tapauksesta. Hänen käytyään, on sinulla oikeus hakea poliisilaitokselta kuulustelupöytäkirjat, joista näet, onko myöntänyt teon. Tämän jälkeen tarjotaan aina mahdollisuutta sovitteluun, joka siis tapahtuu näiden sovittelijoiden järjestämässä tilassa, ja voit jo tässä vaiheessa esittää summan, jota vaadit korvaukseksi. Ellei suostu, eikä sovittelusta muutoinkaan tule mitään, menee asia eteenpäin.

      Ite tosin sain sovitteluissa syytetyltä, eli exäni nykyiseltä turpaan, mutta tuota tapausta ei oikeudessa jostain syystä käsitelty mitenkään. Oli joku lakipykälä, että näillä sovittelijoilla on vaitiolovelvollisuus sovitteluissa tapahtuvista asioista. Tai näin asian ymmärsin... Olisi pitänyt kai tehdä tuostakin rikosilmoitus erikseen.

      Yksi vedenvarma vinkki saada myöntämään syyllisyys, on laittaa puhelimeen nauhoitus ja soittaa syytetylle sopiaksesi asian. Ellei sopisikaan, on sinulla todiste jossa hän myöntää teon. Sinun vain pitää ohjailla häntä puhumaan tuosta pahoinpitelystä yksikin sana.

      • xscvfdfgbre

        "Oliko tapauksella silminnäkijöitä? Ellei syytetty myönnä, asia ei ilman silminnäkijöitä mene eteenpäin."

        Höpöhöpö. Menee käsittelyyn ihan normaalisti. Jos tekijällä on vieläpä ennestään rikosrekisteri, juttu on läpihuuto.


    • varo tuttuinesi

      Minä varoitan, täytyy perusteellisesti harkita, jos lähtee ravintolasta kimppakyydillä tutun kanssa- Asuin Tampereella Järvensivulla vuonna 1984 ja erehdyin lähtemään lapsuuden aikaisen tyttökaverini silloisen miesystävän kanssa Hervannasta yöllä samalla taksilla hänen kanssaan kun hän asui Viinikan kioskin kohdalla, meidän asuntojen välillä oli matkaa noin puolikilimetriä. olin niin utelias että menin katsomaan hänen asuntoaan, se oli virhe, hän kävi minuun käsiksi ja kun yritin estää lensimme alas puiset portaat ja loukkasin suupieleni. menin sen jälkeen sieltä kotiin Järvensivulle välittömästi koska kotiini oli puolikilometriä. Hatapään päiistyspolilla haava sukkuroitiin kiiinni. TEIN Rikosilmoituksen asiasta ja kaveri vain huoritteli minua oikeussalissa. Korvausta en saanut lainkaan.

    • Nyyro Nyyrikki

      Kannattaa ehdottomasti, jos vammoistasi lääkärintodistus. Silminnäkijät eivät välttämättömiä kunhan vammat tukevat kertomustasi. Projekti kyllä kestää, mutta saat Valtiokonttorista mahd. tuomitut korvaukset, jos tämä arjen "sankari" osoittautuu varattomaksi.

      Omalla kohdallani (Helsingin Käpylässä) koiransa raivohulluiksi kasvattanut isäntä kävi päälle, kun ihmettelin koiriensa aggressiivisuutta rauhallisia ohikulkijoita kohtaan. Ko. henkilö lateli liirumlaarumia vielä oikeudessakin, mutta oma kertomukseni lääkärintodistuksen tukemana katsottiin oikeaksi. Silminnäkijöitä ei ollut.

    • tosiontosi

      no eipä kannata ei.ihan turhaa lähtee oikeuslaitosta rasittaa tollasella.jos sut olis piipaa autolla siitä köijättu lasarettiin,ja polliisimiehet ois tullunna tapahtumapaikalle,sulla olis pieni mahdollisuus saada jotain.nyt en usko,koska omin avuin kotios oot päässy...ompahan pikkasen kokemusta näistä.suomessa nimittäin saa hakata ihmisiä ihan rauhassa ilman suurempaa rangaistuksen pelkoa,sillä tekijät pääsee lähes poikkeuksetta mäkeen kuin koirat veräjästä..

    • N

      Voisimpa.

    • voisitkohhh

      kuvailla, mikä on juntti?
      Kuuluuko se samaan kastiin, kuin suomilehmä?

    • lainmukaan

      Aina pitää tehdä kaikkensa että mennään lain mukaan että laittomuudet ja koskemattomuuden ehdotonta sääntöä noudatetaan oli sitten millainen spedepersu, jorma tai ali.
      Muutenkin ne jotka ovat aina lain ja järjestyksen kanssa konfliktissa hyppii silmille omalla kestämättömällä ja itsekkäällä tavallaan ärsyttää keskivertoveronmaksajaa kuten meluava auto jolla paljon turhaa joutoajoa, parveketupakointi, äänekäs typerä möykkä on siedettävä niin tuskin enään päällekäyntejä.

    • Kostaja

      Kosta.

    • uhri pikku kylästä

      Itse nostin mieheni henkiökohtaista avustajaa vastaan syytteen pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.Tämä mies löi nyrkein minua poskeen ja toisen korvani taakse sillä seurauksin että kaaduin lattialle ja hän yritti tulla vielä uudestaan hakkaamaan minua,mutta mieheni näki sen ja keskeytti tilanteen.Soitin poliisit paikalle,mutta tekijä ehti paeta paikalta.Poliisit päättivät soittaa paikalle myös ambulanssin,koska huomasivat että olin pyörtymisen partaalla.Ensihoitajat ottivat heti verenpaineen ja se oli noussut semmosiin lukemiin että pyysivät minut lähtemään mukaansa sairaalaan.En voinut lähteä ilman rahaa,koska matka sairaalaan oli pitkä eikä puhelinta mukana että olisin kyydin saanut pois sieltä.Minua tarkkailtiin siis ambulanssissa niin kauan että paineeni laski siihen lukemaan,että uskalsivat päästää pois,tietenkin jouduin allekirjoittamaan luvan siihen.Kaksi päivää myöhemmin tämä sama mies oli mennyt luvatta minun asuntooni mieheni pyynnöstä sillä aikaa kun olin kuntoutuksessa.Asuimme asumuserossa ja asunto oli minun nimissä.Näin kylän kaupan edessä tämän miehen auton ja miehen menvän autoonsa,jolloin soitin aviomiehelleni ja pyysin poistamaan tämän henkilön asunnostani että pääsen itse kotiin.Kävelin jalkakäytävää pitkin kotiani kohti kun näin hurjaa vauhtia tämän miehen ajavan ohitseni nyrkkiä ja keskaria näytellen,näytin vain kerran takaisin ja kohta kuuluikin takaani auton kiihdytysääni ja katsoin taakseni.Tämä herra oli ajanut jalkakäytävälle ja yritti ajaa päälleni,siinä kuitenkaan onnistumatta,koska ehdin hypätä alta pois.Hän vielä käänsi rattia uudestaan siihen suuntaan johon väistin,sain kosketuksen etulokarin kohdalle ja vauhtia siitä hypätä uudestaan sivummalle.Hän kaahasi pitkin pyörätietä ja vaihtoi ajokaistalle.Näin auton ajavan vastaan ja pysäytin kuljettajan,kysyin näkikö mitä tapahtui ja hän kertoi nähneensä kaiken ja tuli todistamaan kuulusteluun tapahtuman.Todistaja on molemmille täysin tuntematon.Nyt on alkanut rattaat pyörimään,sain asianajalle ajan ja katsomme vaatimukset ja käymme läpi koko jutun ja parin kuukauden sisään olemme istumassa oikeudessa.Rohkeasti vain tekemään ilmoitus,loppuu se nyrkkien heiluttelu.

    • sosialistikokkiko

      Jos se ei ollutkaan juntti vaan juttaan ja jyrkiin kyllästyny normaali veronmaksaja.

    • juntti vs juntti

      Jaahas eli itte olitte aloittaneet vittuilun ja vielä TYTÖLLE... se vasta junttia on.
      Eli kävi niin että juntti antoi toiselle juntille turpaan ja toinen juntti nyt itkee tällä palstalla.

      • edfgrthgth

        Ketkä vitun te?? Lukutaito hukassa? Aloittaja sanoi kaverinsa vittuilleen jollekin tytölle eikä puhunut itsestään mitään. Lukutaidottomuus se vasta junttia onkin.


    • NyyhNyyh

      juntti aloittaja, kasvata munat

    • Totta Mooses!

      Ilman muuta rikosilmoitus.
      Mennee samalla käsittelykerralla kuin tuo päällesi hyökänneen kunnianloukkaus-syyte kun häntä juntiksi nimittelet yleisellä foorumilla.

    • Pilvipouta**

      Olen myös tilanteessa jossa mietin mitä minun tulisi tehdä.Eräs tuntematon mies antoi minulle puhelinnumeronsa ja meni aikaa kun sitten soitinkin kuitenkin.Koska hän oli ihan kivan näköinen ym.Hän kysyi missä asun ja pyysi saada tulla kylään.En suostunut aluksi mutta hän onnistui taivuttelemaan ja halusi kuulemma tunnin jutella kanssani.No ajattelin,ei kai tuo tunti nyt niin minulta pois ole....joopa joo.Hän tulikin juovuksissa ja sammui sängylleni.Ja kun siitä vähän selvisi,niin aika voimin taivutteli suorastaan pakotti minut taipumaan tahtoonsa.Mietin mitä tekisin,muuta kuin en halua olla missään tekemisissä tuon tyypin kanssa joa manipuloiden sai tahtonsa läpi,käyttäen voimaansa myös fyysisesti.Nämä tyypit ovat vaaraksi naisen terveydelle,sielulle,ruumiille.Kaikelle.

    • ÄLLITÄLLI

      Toope mikä toope. Lasit hajalla (kallis hankinta), polvi paskana.. No ei tietenkään kannata käydä lääkärissä hakemassa todistusta, eikä missään nimessä tehdä rikosilmoitusta. Kannattaa ehdottomasti vain ihmetellä keskustelupalstoilla. Näin ne asiat hoituu.

    • joskus muutettu

      Parempi antaa olla. Turhaan provosoit sitä puukottamaan sinua seuraavan kerran kun tapaatte. En usko että se välittää sinun hengestä/terveydestä tuon taivaallista.

    • kosto on parasta

      Ei kannat tehda pahoinpitelystä rikosilmoitusta. ei se saa kuin sakko ja sä saat 200 egee korvausta. Kerran grilli jonossa joku tuntematon tuli takaa päin ja alkoi lyömään. no se sit lähti karkuun kun pääsin niskan päälle. joku oli soittanut poliisille ja sit ne kyseli et kuka se oli. Sanoin en tiedä mut mä hakkaan sen kunnolla kun nään. Sit kerran oli baarissa veljeni kans nii näin sen saman tyypin siel baaris. No raahattiin se veljen kaa ulos baarin nurkalle ja hakkasin sen sit kunnolla. Ei varmaan oma äitikään istä tuntenut sen jälkeen. Suomen laki on niin pas.ka et sain vaan hiukan sakkoa ja ehdollista. Mielummin kostan kun haastan oikeuteen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6617
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2049
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1790
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1037
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe