Hei
Kertokaahan kokemuksia parhaasta ruska-ajasta Saariselän seutuvilla? Syyskuussa kuvittelisin, onkohan alku vai loppupuolella??
Milloin paras ruska-aika Saariselällä?
4
3171
Vastaukset
- Kelit ratkaisee
Oletusarvo syyskuun puoliväli, mutta tilanne vaihtelee vuosittain ja välillähän ei ole kaunista maaruskaa ollenkaan jos on märkiä kelejä.
- lapin hullu
tänä vuonna sanoivat Metsähallituksen väki että ruska vähän myöhässä eli 37 tai 38 viikko
- Ilmojen haltiatar.
Hallituksen metsäväki taas kertoi ruskan olevan noin viikon etuajassa tänä vuonna.
sodankylän korkeudella. Näin ollen ruska oli parhaimmillaan n. 10.09-12 klo 13 07.
Finnis Armyn mielestä paras ruska on silloin kun Hornetit pörräävät lapin taivaalla, häiritsemässä turisteja! Ne kun eivät uskalla mennä meren ylle, eksyvät kun ei ole kiintopistettä. Ja hornettien pitää lentää juuri 13 07 etteivät joudu pimeään, pimeässä niillä on taipumusta laskeutua rullausradalle. - Ruska on
Ilmojen haltiatar. kirjoitti:
Hallituksen metsäväki taas kertoi ruskan olevan noin viikon etuajassa tänä vuonna.
sodankylän korkeudella. Näin ollen ruska oli parhaimmillaan n. 10.09-12 klo 13 07.
Finnis Armyn mielestä paras ruska on silloin kun Hornetit pörräävät lapin taivaalla, häiritsemässä turisteja! Ne kun eivät uskalla mennä meren ylle, eksyvät kun ei ole kiintopistettä. Ja hornettien pitää lentää juuri 13 07 etteivät joudu pimeään, pimeässä niillä on taipumusta laskeutua rullausradalle.parhaimmillaan 18.9. kello 16 Muorravaarakan laaksossa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 75842
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745