Olen yli 30-vuotiaana vihdoin tajunnut olevani lesbo tai naisiin päin kallellaan oleva bi, rakastunut naiseen, ja mennyt jotenkin hajalle. Olen ennen pitänyt ihmiset käsivarren mitan päässä, mutta nyt sitten tämän yhden naisen otin ihan lähelle paitsi fyysisesti, myös henkisesti. Halusin avata itseni hänelle, päästää sisälle sydämeeni. Ja nyt olen jotenkin jäänyt auki, vaikka suhde on jo loppunut. Saatan yhtenä päivänä itkeä koko päivän ihan holtittomasti, ja seuraavana leijua jossain hiukan maanpinnan yläpuolella, jos joku ihana nainen on katsonut mua silmiin. Onko tää nyt ihan normaalia eron jälkeistä oloa, tai oman identiteetin uudelleenjärjestämiseen liittyvää reagointia maailmaan, vai pitäiskö jo huolestua ja lähteä lääkäriin?
Tulossa hulluksi, ihan pihalla, vai täysin normaalia?
.hiluvilu.
3349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei siellä!
En sinua tunne enkä sitä, kuinka kauan tuon suhteen loppumisesta on kulunut. Kuulostaa siltä, että olisit vielä jotenkin "vereslihalla", herkistyneessä tilassa. Kuvasit itse hienosti "jäänyt auki". Eikä se ole mitenkään huono asia. Varmasti ihan pirun vaikeaa kuitenkin.
Merkitsevän ihmissuhteen loppumisesta selviämiseen vain menee aikaa. Surutyö on tehtävä, jotta matka voi jatkua. Vapaana.
Voi nyt tuntua jeesustelulta, mutta sinä olet jo nyt yhtä hienoa kokemusta rikkaampi. Uskon, että monella kanssakävijällä on syytä kadehtia sinua. Sinä olet uskaltanut avata itsesi, uskaltanut antautua rakastamaan. Voittanut jo nyt pelkosi. Kaikki eivät siihen pysty, vaikka haluaisivatkin.
Kun annat ajan kulua, huomaat selvinneesi jaloillesi. Ja sinulla on kenties vielä uusi ässä hihassasi; huomaat, että vaikka uskalsit avata itsesi ja vaikka avasit samalla itsesi kivulle, selvisit siitä. Silloin tiedät, että tulet selviämään mahdollisesta seuraavastakin kompastumisesta. Etkä pelkää avautua uudelleen.
Joku sanoi, että ihmiset, jotka ovat kärsineet ovat vaarallisia, sillä he tietävät selviytyvänsä:-) Vähän dramaattista, ehkä. Mutta käytä tuota lausetta vaikka voimaksesi.
Toivon sinulle voimia ja kärsivällisyyttä antaa veden virrata tuon sillan alitse.
Kaunista syksyä!
Kiitos! :) Ehkä en sitten varaa sitä lääkäriaikaa... Suhteen loppumisesta on jo useita kuukausia, sen takia kai alkaa jo ihmetyttää kun tämä olo ei muutu "normaaliksi". Vaikka toisaalta enpä siihen tätä kaikkea edeltäneeseen "normaaliin" kyllä haluaisikaan palata, tunnen kuitenkin nyt olevani paljon enemmän oma itseni kuin silloin.
Ehkä mä nyt sitten vaan istun tähän sillalle katselemaan tuota virtaa - itken kun itkettää ja nauran kun naurattaa, vaikka kuinka tuntuisi pöhköltä. :)
:-) Joo. Kaikki tunteet on sallittuja. Ja siinä virtaa katsellessasi, ehkä saat kyyneleesi tuosta aiheesta valutettua loppuun. Ja aikasi kuluksi voit keksiä itsellesi mukavia juttuja. Mitä ne sitten ovatkin. Vähän sellaista aluksi mekaaniselta tuntuvaa "piristystä".
Muutenkin lienee tärkeintä pitää keskusteluyhteys itseensä. Että pysyy kartalla ja itselleen oikeilla poluilla.
Ja valitettavan usein se oikea polku ei ole helpoin:-) Alku aina hankalaa - ja muut fraasit tähän nippuun - mutta uskon, että rehellisyys itselle on pitkässä juoksussa ainoa tie tasapainoiseen, onnelliseenkin elämään.
Tsemppiä syksyysi!
-Neema-