Oli tosi mukava seurata tv:stä tositarina -pohjaista rohkeaa päätöstä muuttaa kotiseudulleen takaisin.
Ei varmasti ole helppoa jättää saavutettu työasema eteläisestä Suomesta ja muuttaa ikäänkuin "tyhjän päälle" vaikkakin ohjelmassa olikin omatoimisesti keksineet työnkuvansa valmiiksi ennen muuttoa.
Toivotan onnea näille nuorille, että sitä sarkaa riittäisi epäilijöistä huolimatta jollakin tavalla, vaikkakin se ei niin leveää olisi.
Minunkin perheelläni on vakaa aikomus muuttaa myös Pohjois-Karjalaan ja katselemme aktiivisesti työtä sieltä, vaan ei ole vielä homma hanskassa niiltä osin.
Kesäpaikka on Ilomantsissa, joten sieltä suunnalta haemme paikkaamme loppuelämäksi.
PALUUMUUTTAJAT -ohjelmasta..
10
809
Vastaukset
- mualaiset.
Terve vaan tulemasta! Me muutettiin 5 vuotta sitten Helsingistä,töitä löytyi mutta olemme molemmat täällä oleviin työpaikkoihin topakasti ylikoulutettuja ja palkat tippui n.35-40% mutta kiire,stressi,pinnallisuus ja ruuhkissa seisominen vaihtui rauhaan ja hiljaisuuteen sekä kyläläisten vieraanvaraisuuteen ja naapuriapuun.Meidän kohdalla oli kyllä onnimyötä tänne muuttamisessa,toki tiedän niitäkin jotka vuoden pari sinniteltyään lähtivät takaisin ruuhkasuomeen. Meillä ei oo ikävä entiseen,elintaso tippui mutta elämisentaso nousi roimasti.
- Toivossaonhyväelää
Kiitos vastauksesta ja tervetuliaistoivotuksesta.
Ollaan siellä Ilomantsista saatu se paikka, missä ollaan joskus, kun joudetaan ja nyt olisi tarkoitus tulla lopullisesti.
Upeata kuulla, että pärjäilee ylikoulutettunakin ja ei sen rauhan ja hyvänolon rinnalla ole mitään hävittävää.
Me olemme tulossa joko suoraan töihin tai sitten on se yrittäjän mahdollisuus, sitä tutkailemme.
- juuuuuuuuuuuuuuuuuuu
Itselläni sama tilanne vaikka en paluumuuttaja olekaan. Olen koulutukseltani KTM mutta täältä pieneltä kylältä ei koulutusta vastaavaa työtä löydy. Enkä halua ajaa työmatkaa esim Joensuuhun 2 tuntia päivässä. Joten olen päättänyt pysyä siitä huolimatta pienellä paikkakunnalla maaseudun rauhassa, pienemmällä palkalla ja helpommissa duuneissa. Mutta vastapainoksi saan maaseudun rauhaa ja vapauden elää poissa kaupungista ja mahdollisuuden pitää eläimiä. Koulutus menee hukkaan mutta jostain on luovuttava.
- potoskavaara
jos nyt rehellisiä ollaan on niitä varjopuoliakin täällä maalla asumisessa ihan sikana. Toisinaan ottaa päähän ja rankasti. Mutta sitten toisaalta taas, onhan tässä ne hetkensä. Varsin useinkin oikeastaan.
- paluumuuttaja
tervetuloa .
- eiikinähöljäkkä
Ei tuo kyllä rehellisyyden nimissä miltään stressittömältä heinät seipäällä meiningiltä näytä. Hulluna duunia painaavat ja aamusta iltaan. Palvelut ei toimi ja jokapaikkaan on ihan tajuttoman pitkä matka. Nostan hattua, mutta ei kitos. Luontoa on jokakunnassa. Ja maaseutua. Mihkään jumalanselän taa tarvii lähtee sitä etsii.
- periksi ei anneta
Itse muutimme noin vuosi sitten tänne pohjois-karjalaan takaisin.
Töitähän ei ole muuta kuin omia,kukaan ei halua maksaa mistään mitään,taas itse jos jotain yrität ostaa täältä niin on jumalattoman kallista eikä hinnoista jousteta.
Sen olen myös huomannut hyvin on varakasta porukkaa nykyään.
Nyt olen autoa yrittänyt ostaa halvempaa alle 6000e farmari dieseliä,niin jonkun loppuunajetun saa täältä eli joutuisi hakemaan sen eteläsuomesta.
Sama on asunnon kanssa ei minkäänlaisia hinnan alennusta esim:soitin kaksiosta suoraan myyjälle lupasi muutaman satasen tiputtaa pyynnöstä kun meinasin ensin ehdottaa 10000e mutta turha oli kun myyjä oli ehdoton heti alkuunsa muutamasta satasesta.
No polttopuiden kanssa onkin ollut melkoista humppaa saa jos saa 60e-65e pihaan tuotuna.
Jokaisesta pienestäkin avusta on pitänyt maksaa,käytännössä itsensä kipeäksi.
Miksi muutimme ,syy on luonto ja tutut maisemat,takas ei lähdetä eteläsuomeen menköön vaikka kaikki säästöt.
No nyt on tullut kerrottua varjopuoliakin,hyviä puolia on saa olla rauhassa ja tehdä omalla tontilla mitä haluaa ilman että naapuri tulee kyttäämmään ikkunasta mitä tekee.
Periksi ei anneta kun pakon edessä. - periksi ei anneta
Pikkusen lisään vielä.
En tiedä onko se kateus täällä vai joku muu syy.
Olimme vaimon kanssa enossa ajelemassa ja huoltoaseman pihalla oli marjanostaja.
Vaimo kysyi että saisiko hän ostettua litran naposteltavaa matkaevääksi,no kysyttiin ja vastaus oli että torilta saa 2.5 euroon ostettua,samaan aikaan oli puolukan tuoja jolle marjan ostaja maksoi 1.30e litralta,marjan ostaja ehdotti että tuossahan sitä olisi,no kysyin siltä marjan kerääjältä möisikö 2 eurolla litran ,ei puhettakaan vaan kaatoi äkkiä kaksi sankollista tälle marjan ostajalle ja puisteli päätään ettei myy.
En voinut kuin ihmetellä mikä mättää pohjois-karjalalaisen mielessä,saahan niitä toki metsästä ja onhan meillä kotona jo pakastimisessa mutta ne oli sielä kotona.(vaimolla diabetes)lääkitys.
Myös talvirenkaita olen autoon yrittänyt ostatella siis käytettyä,no viimein luulin löytäneeni nurmeksesta paikalle mentyäni( rengasliike) myyjä huuttaa vain käteisellä no kortti oli vain mukana no takas pankkiautomaatille n:7km ja takas lopulta paljastuikin renkaissa ei ollut nastoja ja renkaat mallia 1995 18 vuotta vanhat.
Vielä ollaan ilman talvirenkaita tai toista autoa,uutta autoa en osta enkä uusia renkaita vanhaan autoon.
No mutta luonto voittaa kaiken siihenhän tässä nyt on turvauduttava,kummallakaan ei ole enään isää eikä aitiä olemassa josta ehkä voisi saada tukea tai apua.
hyvää syksynjatkoa kaikille ,periksi ei anneta.
No kaikkea sitä on sattunut,monille paluumuuttajille voi olla kotiseutu outopaikka maailma on muuttunut olemme siis 30v-40v ikäisiä. - enihantajuu
ja juttusi pointti oli???
- TAPPELUA
KOVA TAPPELU OLI KÄYNNISSÄ SIELLÄ PUUKARIN PYSÄKILLÄ KOKO AJAN. VARMAAN MUKAVA TYÖPAIKKA...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913090Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991747Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461617IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051437- 881431
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031333Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21179Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381093Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun339940Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden270918