Olen 19-vuotias nainen. Asuin 3 vuotta huostaanotettuna lastensuojelulaitoksessa. Elämäni oli mennyt koulukiusaamisen vuoksi liian epäsäännölliseksi, ja siksi mut erotettiin 90 km päähän ihmisistä, jotta saisin rauhan. Laitostuin ehkä hieman, mut siellä valmistettiiin minut itsenäiseen elämään.
Muutin noin reilu vuosi sitten omilleni. Hoidin asiani kelassa ja muissa vastaavissa, olin aktiivisesti yhteydessä sosiaalityöntekijääni ja muihin ihmisiin. Rakastin kämppääni. Aivan upea 7. kerroksen asunto, oma parveke, upeat näkymät. Rakastin siivota ja pidin kämppäni siistinä. Kävin ammattikoulua. Kuitenkin silloinen poikaystäväni sai minut tolaltaan ja 4 kk jälkeen ei kiinnostanut koulu, ei ihmiset, ei mikään. Kämpästäkin katto alkoi vuotaa joten muutto oli edessä.
Muutin poikaystäväni kanssa yhteen, emmekä saaneet muuta kämppää hänen luottotietohäiriö-merkintänsä vuoksi, kuin sellaisen jossa asuu juoppoja ja ihmisiä, jotka tappelevat, huutavat ja mm tupakoivat sisällä. Silti pidin asunnostamme. Pidin sitä siistinä. Annoin myös poikaystäväni ottaa puhelinliittymän nimiini. Ja kunnes 5 kk yhdessä asumisen jälkeen, kämppä ei säilynyt enää siistinä. Poikaystäväni tiskit, vaateläjät, kaljapullot yms jouduin minä aina siivoomaan. Jos siivosin, hän ei osannut auttaa vaikka neuvoin. Jos annoin hänen imuroida, vitutti, koska jouduin siivoomaan hänen jälkiään, kuten pölyjä sängyn alta. Muutenkin parisuhde-elämämme kusi suoraan sanottuna ja masennuin päivä päivältä enemmän.
En kestänyt sitä enää, ja eräänä yönä kuskasimme ystäväni ja äidin kanssa tavarani pois. Olin noin viikon koditon, totaalisen masentunut ja uupunut. Sain asunnon, joka on aivan upea. Laminaattilattia, todella iso yksiö, iso vaatehuone, amme (tykkään lillua ammeessa ja kuunnella musiikkia), juuri remontoitu keittiö jne. Parveketta ei kuitenkaan ole ja ikkunasta valo paistaa vain iltaisin jos silloinkaan, koska ikkunan edessä on paljon puita.
Aloin sitten tapailemaan ja seurustelemaan tämän ystäväni kanssa joka minua oli tukenut koko edellisen suhteeni ajan. Minulla todettiin masennus pian kämpän saamisen jälkeen. Olin itsetuhoinen ja en nähnyt elämässäni mitään. Laskutkin painoivat päälle, koska olin keväällä tilannut puhelimen (joka minulla on edelleen ja tulee olemaan) ja poikaystäväni oli tehnyt järkyttävän puhelinlaskun nimiini.. Keväällä hain ahkerasti töitä, mutten saanut. Se varmasti vaikutti myös masennukseeni.
Masennukseni aikana en pitänyt huolta asunnosta. Siivosin ja tiskasin liian harvoin, pyykkiä pesin, kun tarvitsin puhtaita vaatteita. Ja se jatkuu edelleen. En saa otettua enää niskasta kiinni. Kerran siivoan ja totean, etten enää päästä kämppää samaa kuntoon, mutta silti niin siinä käy. Päästän sen niin huonoon kuntoon, että siivoominen vaatii ponnisteluja. Mä tiedän et tarvin apua. Oon veloissa, rahaton, työtön, masentunut ja yksinäinen. Väsymyskin alkaa vasta aamulla, joten en saa öisin nukuttua..
Ps en käytä alkoholia kuin ehkä max. kerran kuukaudessa.
Olen varmasti unohtanut mainita miljoona asiaa, mut toivottavasti joku osaa auttaa..
Muutin noin reilu vuosi sitten omilleni. Hoidin asiani kelassa ja muissa vastaavissa, olin aktiivisesti yhteydessä sosiaalityöntekijääni ja muihin ihmisiin. Rakastin kämppääni. Aivan upea 7. kerroksen asunto, oma parveke, upeat näkymät. Rakastin siivota ja pidin kämppäni siistinä. Kävin ammattikoulua. Kuitenkin silloinen poikaystäväni sai minut tolaltaan ja 4 kk jälkeen ei kiinnostanut koulu, ei ihmiset, ei mikään. Kämpästäkin katto alkoi vuotaa joten muutto oli edessä.
Muutin poikaystäväni kanssa yhteen, emmekä saaneet muuta kämppää hänen luottotietohäiriö-merkintänsä vuoksi, kuin sellaisen jossa asuu juoppoja ja ihmisiä, jotka tappelevat, huutavat ja mm tupakoivat sisällä. Silti pidin asunnostamme. Pidin sitä siistinä. Annoin myös poikaystäväni ottaa puhelinliittymän nimiini. Ja kunnes 5 kk yhdessä asumisen jälkeen, kämppä ei säilynyt enää siistinä. Poikaystäväni tiskit, vaateläjät, kaljapullot yms jouduin minä aina siivoomaan. Jos siivosin, hän ei osannut auttaa vaikka neuvoin. Jos annoin hänen imuroida, vitutti, koska jouduin siivoomaan hänen jälkiään, kuten pölyjä sängyn alta. Muutenkin parisuhde-elämämme kusi suoraan sanottuna ja masennuin päivä päivältä enemmän.
En kestänyt sitä enää, ja eräänä yönä kuskasimme ystäväni ja äidin kanssa tavarani pois. Olin noin viikon koditon, totaalisen masentunut ja uupunut. Sain asunnon, joka on aivan upea. Laminaattilattia, todella iso yksiö, iso vaatehuone, amme (tykkään lillua ammeessa ja kuunnella musiikkia), juuri remontoitu keittiö jne. Parveketta ei kuitenkaan ole ja ikkunasta valo paistaa vain iltaisin jos silloinkaan, koska ikkunan edessä on paljon puita.
Aloin sitten tapailemaan ja seurustelemaan tämän ystäväni kanssa joka minua oli tukenut koko edellisen suhteeni ajan. Minulla todettiin masennus pian kämpän saamisen jälkeen. Olin itsetuhoinen ja en nähnyt elämässäni mitään. Laskutkin painoivat päälle, koska olin keväällä tilannut puhelimen (joka minulla on edelleen ja tulee olemaan) ja poikaystäväni oli tehnyt järkyttävän puhelinlaskun nimiini.. Keväällä hain ahkerasti töitä, mutten saanut. Se varmasti vaikutti myös masennukseeni.
Masennukseni aikana en pitänyt huolta asunnosta. Siivosin ja tiskasin liian harvoin, pyykkiä pesin, kun tarvitsin puhtaita vaatteita. Ja se jatkuu edelleen. En saa otettua enää niskasta kiinni. Kerran siivoan ja totean, etten enää päästä kämppää samaa kuntoon, mutta silti niin siinä käy. Päästän sen niin huonoon kuntoon, että siivoominen vaatii ponnisteluja. Mä tiedän et tarvin apua. Oon veloissa, rahaton, työtön, masentunut ja yksinäinen. Väsymyskin alkaa vasta aamulla, joten en saa öisin nukuttua..
Ps en käytä alkoholia kuin ehkä max. kerran kuukaudessa.
Olen varmasti unohtanut mainita miljoona asiaa, mut toivottavasti joku osaa auttaa..
Vastaukset 9
Vanhimmat
ps. kaduttaa tietenkin mitä olen entisen poikaystävän antanut tehdä nimissäni..
Kyllä pärjäät kunhan saat ammattitaitoista tukea tilanteeseesi.
Aloituksessasi kartoitit selkeästi jo tilannettasi, minkä perusteella kysyisin seuraavaa:
Osaatko luetteloida 5 asiaa, jotka sinulle ovat tärkeimpiä tällä hetkellä elämässäsi?
En vain tiedä mistä sen hakemisen aloittaisin, kun sosiaalityöntekijästäni ei valitettavasti paljon apua ole.. No tällä hetkellä perhe, ystävät, harrastukseni eli valokuvaus, poikaystäväni joka jaksaa tukea vaikka itselläänkin on vaikeaa ja se, että voisin hyvin ja jaksaisin taas.
1)perhe
2)ystävät,
3)harrastukseni eli valokuvaus,
4)poikaystäväni joka jaksaa tukea vaikka itselläänkin on vaikeaa ja se, että voisin hyvin ja jaksaisin taas.
Mulla ei ole mitään noista. Tsemppiä sinulle. Ihan varmasti tulet pärjäämään ja saat tilanteesi selvitetyksi.
Se, että ne asiat ovat minulle tärkeitä, eivät silti auta mua eteenpäin.. Kuten äidille en voi edes puhua tästä tilanteesta ja olen menettänyt parhaat ystäväni masennuksen myötä. :\
Onko mahdollista, että voisit kertoa asiasta äidillesi? Osaako hän suhtautua tällaisiin asioihin? Jos puhuminen tuntuu vaikealta, voisitko kirjoittaa kirjeen?
Minua ihmetyttää, miten sosiaalityöntekijä ei voi sinua auttaa? Eikö hänellä ole tietoa asuinkunnan/kaupungin palveluista? Varaa aika mielenterveystoimistoon. Olet löytänyt tälle keskustelupalstalle, niin varmasti löydät netistä tietoa kunnan/kaupungin palveluista.
Myös täältä löytyy apua. https://www.tukinet.net/
Auttavat puhelimet:
https://www.tukinet.net/palveluhaku/index.tmpl?haku=1&ryhma_id=1&free_text_value=
Täytyy vain varautua siihen, ettei lopullinen apu aina ensimmäisellä puhelinsoitolla löydy. Jaksamista.
Kiitos, sain apua :) Ja kyllä tein virheen, mut mä opin siitä, etten enää anna liittymää omissa nimissäni..
Miten nyt silleen.
Kyllähän tostakin masentua saa...
Mut valintojas ihmettelen alusta loppuun,noin on ku jonkun 5 vuotiaan touhuja ,,en takaa liittymää edes äidilleni..en kenelekkään..Ja se täytyy ihan
puhtaan järjen kertoa..saatika ota ryyppäävää muijaa etc.
No virheet on tehty..Nyt kokoot ittes maksat velat ja otat
opiksi sellaisen läksyn mikä normaali järjellä varustetulla on luonnostaan.
Aika hutsu veto ottaaa se kaveri..laastari niin sano,mut menkööt nyt sit.