Surkeaa huoltopalvelua Nokialta.

Käytin 6230 puhelinta kesäkuun alussa kahdesti huollossa huonon bluetooth yhteyden vuoksi. Kummallakaan kerralla tilanne ei korjaantunut ja puhelin lähti Nokian omaan huoltoon 24.6. Soitin tänään ja kyselin laitteen perään ja sain kuulla että puhelin on mennyt edelleen Tanskaan ja minkäänlaista arviota paluusta ei ole. Kyllä mokoman tekeleen takuukorjaus ei saa kestää näin kauan. Huomenna otan yhteyden kuluttajaneuvontaan ja katsotaan mitä sieltä sanotaan. On muuten viimeinen Ollila minkä hankin.
171440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kaikkiin puhelimiinhan vikoja tulee, mutta jotakin varmasti kertoo odotettavissa olevista vioista se kun liikkeeseen tulee uusia nokialaisia niin samassa yhteydessä tulee repullinen rahtipusseja, jossa ne voi sitten laittaa takaisin huoltoon!! Eli romut lähetetään ihmisille testattavaksi ja sitten korjattavaksi eli laadunvalvonta on aika lailla heikkoa!!!!!!!! Minä vaihdoin jo muuhun merkkiin 90-luvun puolivälissä ja eipä ole tarvinnut katua!!

Äänestä
  • Ostin ensimmäisen Nokiani. Nokia 6600. Huonompaa puhelinta en kuuna päivänä oo tavannu!!!!

    Äänestä

  • kaa kirjoitti:

    Ostin ensimmäisen Nokiani. Nokia 6600. Huonompaa puhelinta en kuuna päivänä oo tavannu!!!!

    6600 on paras puhelin, mitä mulla on koskaan ollut. Ja vertailukohtiahan riittää. 1995 jälkeen ollut vajaat 20 puhelinta: panasonic, erkki, samsung, nokia, benefon... 6600:ssa on helkkaristi ominaísuuksia. Yleensä vaan totaaliset tumpelot valittaa tuosta luurista, ku ei osaa käyttää sitä.

    Äänestä

  • totuuden torvi kirjoitti:

    Olen asiantuntija Nokia 6600:sen käytössä, joten osaan taatusti käyttää sitä. Puhelin oli ensimmäinen Nokiani ja taatusti viimeinen. Siemens saa taas uuden asiakkaan. Taannoin käytössä ollut Siemens C25 oli erinomainen puhelin. Nokia 6600 ei sitä todellakaan ole. Puhelimeni on esim. buuttaillut, soittaa väärää soittoääntä("Nokiatune" soi, vaikka on valinnut toisen soittoäänen) yms. Nokialta sanoivat, että käynnistä puhelimesi uudelleen kerran viikossa, toimii paremmin. Aiempia puhelimiani ei tarttenut koskaan käynnistää uudelleen, toimivat silti luotettavasti.

    Äänestä

Toistaiseksi ainakin 6230 pitäisi olla niitä malleja joka lähtee ilman muuta keski-euroopan tutkimuskeskuksiin huoltoon, eikä vasta kolmannella kerralla. Kyseessä on huollon moka jos ovat yrittäneet sitä paikan päällä räpeltää kuntoon.

Ja tuolle toiselle kirjoittajalle, ei niitä rahtipusseja joka päivä tule. Ja itseasiassa Nokian kautta tulee ainoastaan esipainetut osoitelaput, pussit toimittaa Schenker. Ja molempia noista tulee sitä mukaa kun tilataan. Ja toisaalta miksei tulisi, oma keskushuoltomme suorittaa paikanpäällä tehtävissä olevat työt (ne joita Nokia ei suoraan ohjeista tehdashuollettaviksi tai BER- eli Beyond Economic Repair-tapauksia) alle kahden työpäivän. Eli jos tuot koneesi tänään huoltoon, saat sen ylihuomenna takaisin. Eli kyllä niitä pusseja tarvitaan joka päivä jos halutaan palvella asiakasta. Ei sitä konetta jätetä myymälään odottelemaan riittävän isoa erää.

Äänestä
  • syyksi bluetooth kkuuloketta ja sitä testattiin. Siinä räpellykset. Taitaa olla keski-euroopan tutkimuskeskuksissa monta rekallista puhelimia huollossa kun yli kuukausi on jo kulunut mutta mitään ei kuulu.

    Äänestä

  • Nmt kirjoitti:

    syyksi bluetooth kkuuloketta ja sitä testattiin. Siinä räpellykset. Taitaa olla keski-euroopan tutkimuskeskuksissa monta rekallista puhelimia huollossa kun yli kuukausi on jo kulunut mutta mitään ei kuulu.

    Kuukauden nurkilla yleensä on olleet nuo reissut. Toivottavasti käyttämäsi liike antaa edes kunnollisen lainapuhelimen käyttöön.

    Äänestä

Taitaa olla enemmänkin sen liikkeen palvelusta kiinni, missä asioit.
Niitten käsissä on, saatko sijaispuhelimen tilalle.

Ja vikamäärät; tottakai vikoja on paljon, kun on puhelimiakin.

Myyntimääriin suhteutettuina Nokia ei ole sen viallisempi kuin muutkaan. Näin mulle on huolloissa toimineet henkilöt kertoneet.

Äänestä
  • kohtuuttoman pitkään kestäneestä takuukorjauksesta. Sijaispuhelinkin asia on hoitunut omasta pöytälaatikosta, mutta toistan edelleen, yli kuukauden kestävä korjausaika on LIIAN pitkä mokomalle härvelille.

    Äänestä

  • Nmt kirjoitti:

    kohtuuttoman pitkään kestäneestä takuukorjauksesta. Sijaispuhelinkin asia on hoitunut omasta pöytälaatikosta, mutta toistan edelleen, yli kuukauden kestävä korjausaika on LIIAN pitkä mokomalle härvelille.

    Tiukentuvat määräykset aiheuttavat helposti sen, että kuka tahansa ei enää saa suorittaa huoltoja ja näin joudutaan puhelimia lähettelemään johonkin keskitettyyn paikkaan. Ja se paikka saattaa olla kaukana ja ruuhkautuu varmasti.

    Esimerkiksi juotosten lyijyttömyys: pikkuhiljaa on kaikkien juotosten oltava täysin lyijyttömiä ja se vaatii kalliit laitteet ja erikoisosaamista. Tämän kokoisessa maassa ei ole kannattavaa hankkia sitä laitteistoa ja osaamista.

    Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä.

    Äänestä

  • selittää kirjoitti:

    vaativat erittäin kalliit laitteet vikojen paikallistamiseksi ja ei niitä lähetellä maailmalle korjattavaksi. Ne korjataan saman päivän aikana. Perään edelleen sitä että miten voi kestää mokoman palikan korjaaminen yli kuukauden, siihen ei varmasti ole syynä tiukentuneet määräykset vaan välinpitämättömyys ostajaa kohtaan.

    Taitaa puuttua ammattitaito Suomesta nokia huollosta, kun mulla oli viimeinen nokialainen joskun 10 vuotta sitten ja siinä oli vikaa niin nokian jopa nokian oma tehtaanhuoltomies ensiksi meinasi että ei siinä voi olla sellaista vikaa!! No täälläpäin kyllä yks myyjäkin tiesi mistä viasta on kyse joten se siitä nokian ammattitaidosta!! Nykyään olen kyllä vallan muun merkin käyttäjä eikä ole ollut tarvetta viedä maanataipäivän kappaleita huoltoon :-)

    Äänestä

eli ensin käytit huollossa puhelimesi.. sitten Nokian omassa huollossa? Ja sitten vasta lähti eteenpäin ulkomaille asti? Mikähän oli tämä ensimmäinen huolto joka ei alkujaan osannut laittaa puhelinta eteenpäin sinne minne kuuluu, ja mitä tarkoitat Nokian omalla huollolla?

On totta että lyijyttömät puhelimet lähtevät kaikki ulkomaan reissulle jos niihin joudutaan vaihtamaan jotain mekaanista työtä vaativaa. Suomessa ei vielä ole vaatimuksia vastaavaa huoltopistettä, valitettavasti.

Äänestä
  • 1 huolto->päivitys 2. huolto-> Bluetooth kuulokkeen tutkimus->ei vikaa kuulokkeessa 3.kerta Lähetetään Nokian omaan huoltoon Saloon ja sieltä edelleen Tanskaan. 2 ensimmäistä tehtiin Nokian valtuuttamassa huollossa. Oliko nyt selvää, lyijyä tai ei, yli kuukausi mokoman palikan huoltoon ON liikaa.

    Äänestä

  • Nmt kirjoitti:

    1 huolto->päivitys 2. huolto-> Bluetooth kuulokkeen tutkimus->ei vikaa kuulokkeessa 3.kerta Lähetetään Nokian omaan huoltoon Saloon ja sieltä edelleen Tanskaan. 2 ensimmäistä tehtiin Nokian valtuuttamassa huollossa. Oliko nyt selvää, lyijyä tai ei, yli kuukausi mokoman palikan huoltoon ON liikaa.

    se kuuloke on myös tarkastettu että vika ei ole siinä? Aina kun vika ei ole puhelimessa vaan voi olla esim kuulokkeessakin.

    Äänestä

  • Öhöm kirjoitti:

    se kuuloke on myös tarkastettu että vika ei ole siinä? Aina kun vika ei ole puhelimessa vaan voi olla esim kuulokkeessakin.

    Niinhän viestissä luki jos oikein lukee, eikö niin??

    Äänestä

Kiinnostaisi vain onko vieläkään kuulunut mitään huollosta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nmt kirjoitti:

Käytin 6230 puhelinta kesäkuun alussa kahdesti huollossa huonon bluetooth yhteyden vuoksi. Kummallakaan kerralla tilanne ei korjaantunut ja puhelin lähti Nokian omaan huoltoon 24.6. Soitin tänään ja kyselin laitteen perään ja sain kuulla että puhelin on mennyt edelleen Tanskaan ja minkäänlaista arviota paluusta ei ole. Kyllä mokoman tekeleen takuukorjaus ei saa kestää näin kauan. Huomenna otan yhteyden kuluttajaneuvontaan ja katsotaan mitä sieltä sanotaan. On muuten viimeinen Ollila minkä hankin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu