Mitä se on kun toinen tärkeä ihminen tulee jatkuvasti mieleen. Onko se aivokemiaa, opittua vai opeteltua?
Ajatukset, nuo kummat oliot, asettuvat asumaan aivoihin ja kun ne ovat pesänsä sinne tehneet, ne puolustavat "reviiriään" ponnekkaasti.
Siellä hän siis asustaa, minun kanssani. Se lohduttaa...:)
Hyvää yötä tärkeälle.
Ajatukset, nuo kummat oliot, asettuvat asumaan aivoihin ja kun ne ovat pesänsä sinne tehneet, ne puolustavat "reviiriään" ponnekkaasti.
Siellä hän siis asustaa, minun kanssani. Se lohduttaa...:)
Hyvää yötä tärkeälle.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämä on yksi asia, joka vaivaa mun päätä. Minkä takia, vaikka tapaan kuinka paljon ihmisiä, kaikki omalla tavallaan viehättäviä, niistä sitten se yksi tietty tekee sen pesän tuonne aivoon? Tai sydämeen? En ole tyydyttävään vastaukseen päätynyt, mutta siihen on oltavan joku syy. Olkoon se sitten oppitunti itselle tai kenties pakkomielle (sitä on erittäin vaikea myöntää itselleen..) tai voiko olla, että hänessä on juuri minulle jotain ja että olisin samalla tavalla vaikuttanut toiseen?
..ei se tänä yönä ratkea, joten kone kiinni ja koisaamaan!!!
Hyvää yötä.
Kyllä se on aivokemiaa ja neurobiologiaa. Mutta kannattaa olla todella varovainen, sillä tunteet voivat olla yksipuolisia ja niihin voi tulla jopa riippuvaiseksi. Toinen saattaa ihastella ihan muita ja saatat särkeä sydämesi.
En anna enää itseni ihastua, jopa rakastua ellen tunne toista kunnolla ja ole varma toisen tunteista. Olisi pitänyt kuunnella erästä neuvoa, että juokse karkuun niin säästyt sydänsuruilta, kun kerroin tilanteestani. En juossut ja tässä sitä nyt ollaan. No, minulla on ihana turvaverkosto ja selviän kyllä. Jotenkin vain suututtaa oma typeryys ja se, että olen itkenyt lohduttomasti ihmisen vuoksi, joka ei minusta välitä.
Varmasti tuo on hyvä neuvo, mutta ei se mene niin, että yksi kaunis päivä vaan lopettaa toisen ajattelun.
Ei todellakaan.
Elämässä tulee asioita, joille ei voi mitään, jossakin vaiheessa se kipu iskee kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin. Itse kun ymmärtää, että tunne on yksipuolinen, mahdoton, saavuttamaton ei ehkä niin pahasti koske.... tai mistä minä tiedän, koskeehan se.
Se tunne, että lopettaisi toisen ajattelun, kirjoittelun, on kun pikku kuolema tai ero vähintään.
Tässä suossa itsekin rämmin, syvällä siellä, viileässä vedessä vaatteet ihan märkänä. Vaikka kuinka yrittää sieltä nousta en saa jalan alle mitään kiinteätä, jotta pääsisi hinaamaan itseään sieltä suosta ylös.
Kun näkee toisen kaipaavan kirjoittaen, katsellen ja hymyillen tai oikeasti hyväilevän IRL toista, se koskee niin pirusti, sanat ei edes riitä kuvaamaan.
Sekin on vaan elämää, aina voi miettiä miksi antoi tunteelle vallan alunperinkään. Tällöin olemme taas lähtöpisteessä yksi.
Kiitos kun jaksoit lukea loppuun.
ehkä se on sun päähänpinttymä.
On mitä on.. Ei se toinen ehkä tiedäkään, että toinen saattaa miettiä miltä edes yksi suudelma tuntuisi, ja kun se sellainen tulee ihanasti mieleen, niin polvet melkein notkahtavat. Mutta on se kyllä aika surullista, kun niin paljon jää sanomatta ja tekemättä.