Mulla ei ole käsitystä enää kuin rippeistä kuluneesta ajasta, sydämmen sirpaleista ja paikkaustarvikkeista. Lukemattomat vihjailut kaivertaa, missä puukko syvällä haavassa ahertaa.
Enkä löydä maata mistä siemen kasvaa, mitkä asiat raastaa ja hankaa, jokaista solua, sydäntä ja pään rakkaudentukirankaa.
Keneen pitää, keneen voi luottaa, toisinaan näe enää rakkaudentukikohtaa.
Olet silti mielessä sykkivässä sydämmessä, jokaisesa valkoisessa ja punaisessa solun rakenteessa, mitokondriossa ja tuman loputtomissa sopukoissa.
Enkä löydä maata mistä siemen kasvaa, mitkä asiat raastaa ja hankaa, jokaista solua, sydäntä ja pään rakkaudentukirankaa.
Keneen pitää, keneen voi luottaa, toisinaan näe enää rakkaudentukikohtaa.
Olet silti mielessä sykkivässä sydämmessä, jokaisesa valkoisessa ja punaisessa solun rakenteessa, mitokondriossa ja tuman loputtomissa sopukoissa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvä kuvaus! Kondrioissa asti tuntui.
niin, ettei lopullisia vastauksia ole, ja silloin se luotettavin ihminen täytyy olla itse itselleen. Tunteet on häijyjä, vievät joskus mukanaan, vaikka haluaisi kulkea oman tahtonsa mukaan. Ristiriita tahdon ja järjen ja sitten aistien/ tunteiden välillä on joskus aika riipivä, meinaa nuppi irrota varrestaan.
Musta tärkeetä on miettiä, että tuntuuko hyvältä ja tuntuuko oikealta. Teenkö itse itselleni oikein jne. Tosin tunteet sotkee tässäkin ja vievät välillä kuin pässiä.
Jes. Solut rytkyy. Ittekin sortunu samanlaiseen ylistylkseen..
Ei ole kysytty koskaan mitään ,olen itse aina luullut että jos sanoisin noin ja noin ,se riittää. Aivan kun puuttuisi se kahva mihin tarttua, ja sekin ettei voi keskittyä täysillä siihen ihmiseen ,on aina joku juttu joka jarruttaa ja pitää tehdä ensin'
Muuten kyllä sanon suoraan ja kirjoitan ajatukseni aika selkeesti ,koska tunnen että asiat pitää ilmaista selkeesti ja hyvin. Tietenkin tulkinnanvaraakin pitää olla ,mutta aika selkeesti suoraa ,on parhaita mitä tiedän.