Minua mietityttää ja ihmetyttää suuresti eriävät mielipiteet asiasta. Kun itseltäni on lähtenyt hauiksen pitkän pään jänne olkapään urastaan pois. Kipu lähti penkkipunneruksesta. Meni kuukausia ennenkuin vika selvisi, kävin sitä ennen hierojalla joka koitti hieroa lihaksia ja lääkärit laittoivat vain tulehduskipulääkitystä.
Noh, löysin sitten paremmin koulutetun hierojan joka vian sitten löysi. Häneltäkin meni neljä kertaa, että jänne alkoi pysymään pidempään paikallaan. Toki meinasi, että lihakset ovat ympärillä kireällä, kun on niin pitkään ollut jänne paikaltaan. "Kirosi" myös sitä, että on kumma kun ei yksi pitkän pään jänne pysy muka paikallaan.
Kun tuon vian kuulin itse tuli muistiini, että on tapahtunut joskus ennenkin sama vuosia sitten, jolloin kävin lähellä asuvan kansanparantajan luona joka tämän vaan pukkas paikalleen.
Samoin kävin taas uudelleen kansanparantajalla(jäsenkorjaajalla) joka laittoi jänteen paikalleen. Ei tahdo näemmä millään pysyä paikallaan, mutta en ole saanut kyllä kunnolla lepoakaan ja aina tahtoo unohtua, ettei saisi kättä nostaa ylöspäin hetkeen.
Myöhemmin tässä välissä kävin ultraäänessä jolloin jänne oli paikallaan, eikä mitään muuta repeämää jne. löytynyt. Lääkärit meinaa, että se on leikkaus hommia. Jäsenkorjaajat ja koulutettu hieroja sanovat, että mitä se leikkaus auttaa asiaan, kun jänteen saa paikalleen käsipelillä.
Sähköpostilla kysyin urheiluhierojalta onnistuuko häneltä jänteen paikalleen laitto, vastaus oli, että sitä ei saa kuin leikkaamalla, edes paikalleen !
Hieroja / Fysioterapeutti sanoi, että saa sen paikalleen, mutta ei pysyvästi kuin leikkaamalla, että siellä on revennyt ympäriltä jotain, mutta olisikait UÄ:ssä näkynyt jotain, jos kaikki ei olisi ollut OK ?
Tuntuu niin typerältä mitä tässä uskoa, käydä pian turhassa leikkuussa ja kuntouttaa kättä kuukausia vai käydä vain hierojalla joka jänteen saa paikalleen ja hieroo lihakset samalla kuntoon ja koettaa vain saada sairaslomaa ja lepuuttaa kättä.
Eikä tämäkään mitään vanhuuden oireita vielä pitäisi olla, kun ikää 26v.
Hauiksen pitkän pään jänne
jukamaan
2
7119
Vastaukset
- yksi neuvo tässä
Vältä leikkausta viimeiseen asti. Kokemusta on. Voi tulla pahempi vaiva ja kipu, voi mennä liikkeet kokonaan jne.
- Leikkaus ok
Ei pidä paikkaansa! Mulla on tuo vaiva hoidettu leikkauksella. Nyt priima kunnossa. Mikään muu kuin leikkaus ei auta lopullisesti.30
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1496459- 322312
- 1872089
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101333Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.821263- 731067
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke10838