Toimeentulotuesta kysymys!! + sossun toiminta!

Lopetin koulun, oli ongelmia oman henkisen jaksamisen kanssa.
Kävin viimeksi keväällä puhumassa kouluterveydenhoitajan kans asioistani.

Olen tällähetkellä alle kouluikäisen, mutta kuitenki yli 3-vuotiaan lapseni kanssa kotona.

Suunnitelmissa hoidattaa ensin itseni kuntoon, jonka jälkeen haukeutua joskus työharjoitteluun työkkärinkautta, tai koulunpenkille muulle alalle kuin edelliset opinnot.

Noh, nyt onkin sitten niin että vähentävät -20% toimeentulotuesta, syynä koulun lopetus ilman perusteltua syytä. ?! Mun mielestä se on tarpeeksi perusteltu syy,että olen masentunut. Todistusta tästä ei ole, ja se on mun henkilökohtanen asia käynkö höpisemässä missään ja mitä höpisen.

Nyt tämä sosiaalitoimiston muija, on ruvennut oikein urakalla soittelemaan perään. melkein päivittäin.. ja yrittää puoliväkisin hiillostaa minua koulunpenkille jollekkin muulle alalle.

Eli, jos sanon suoraan että EN AIO VIELÄ LÄHTEÄ OPISKELEMAAN, VAAN AION OLLA KOTONA KUNNES SAAN ASIANI KUNTOON, jne. - olenko silti oikeutettu toimeentulotukeen?!

oon alle 25v, ja ei ammattia.

onse jumalauta kumma,että niin moni narkki ja juoppo makaa päivät pitkät kämpillä tekemättä yhtään mitään, syynä vaan riippuvuus huumeisiin tai alkoholiin. silti sossun rahajuoksee,maksellaan vuokrarästit sun muut..
ja sitten ihminen, kuten minä joka olen yrittänyt niin kovasti että henkinen jaksaminen kävi ylikierroksilla- saan paskaa niskaan ja pelkkää huohotusta!!!

missä kohtaa tässä täyttyy tasa-arvo?! ei yhtään missään.

aaaargh.. kellää kokemuksia?!
16399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Yllättyisit varmaan, jos joku oikoisi sinunkin ennakkoluulojasi toisista kanssaeläjistä eli niistä "narkeista ja juopoista". Sinäkin olet nyt "kunniallisten veronmaksajien" silmissä vain narkki, alkoholisti sossupummi, jolle tulee rahaa ovista ja ikkunoista, vaikka lusmu yhteiskunnan elätti jätit koulutkin kesken ja vedät vaan kotona lonkkaa. Masennustakaan ei ole työssäkäyvän mielestä oikeasti olemassa, vaan kyse on vain sairaudeksi naamioidusta rintamakarkuruudesta, kun polla ei kestä pikku pikku stressiä.

Äänestä
  • "Eli, jos sanon suoraan että EN AIO VIELÄ LÄHTEÄ OPISKELEMAAN, VAAN AION OLLA KOTONA KUNNES SAAN ASIANI KUNTOON, jne. - olenko silti oikeutettu toimeentulotukeen?!"

    Olet oikeutettu, mutta sinun perusosaasi saatetaan leikata -20%, jatkossa -40%. Lapsen perusosaa ei saa tietenkään leikata.

    "Hiillostava sossun muija" tekee luultavasti työnsä siinä mielessä hyvin, että ilmeisesti on sinusta ja lapsestasi ja teidän tulevaisuudestanne aidosti huolissaan. Eipä ne muuten sieltä "lähes päivittäin" perään soittele.

    Riippuvuutta voi olla moneen muuhunkin asiaan kuin huumeisiin ja alkoholiin. Esim. pahasti nettiriippuvainen yh-äiti (tai isä) voi olla vakava vaara lasten terveelle kehitykselle.

    Äänestä

  • Mielenkiintoista toi, että tällaisilla henkilöiden osalta täysin anonyymeilla palstoilla löytyy aina myös kirjoittajia, jotka kirjoittavat ketjuihin ihan muista aiheista, kuin mitä aloitusten tekstisisällöissä lukee. Erikoista! Mulla sentään, vaikken saitin jäseneksi rekisteröitynyt olekaan, sentään kommenttini liittyvät aina aloitusten aiheisiin...

    Äänestä

  • jaha, jaa... kirjoitti:

    Mielenkiintoista toi, että tällaisilla henkilöiden osalta täysin anonyymeilla palstoilla löytyy aina myös kirjoittajia, jotka kirjoittavat ketjuihin ihan muista aiheista, kuin mitä aloitusten tekstisisällöissä lukee. Erikoista! Mulla sentään, vaikken saitin jäseneksi rekisteröitynyt olekaan, sentään kommenttini liittyvät aina aloitusten aiheisiin...

    "kommenttini liittyvät aina aloitusten aiheisiin..."

    Niin kuin nytkin.

    Äänestä

Menet lääkärille ja otat sairauslomaa!

Ilman todistusta, että olet sairas (masentunut) olet sossupummi joka ei halua opiskella eikä tehdä työtäkään.

Äänestä
  • Näin on. Eihän kukaan tekisi mitään jos täysin ilman todisteita voisi vain sanoa olevansa masentunut ja jäädä sossun rahoille.

    Äänestä

  • nipinim kirjoitti:

    Näin on. Eihän kukaan tekisi mitään jos täysin ilman todisteita voisi vain sanoa olevansa masentunut ja jäädä sossun rahoille.

    " Eihän kukaan tekisi mitään.."

    Taitaa sulla olla aika ruusuiset kuvitelmat "sossun rahojen" tasosta, jos tuollaista ihan tosissasi väität.

    Äänestä

  • kälyset sentit kirjoitti:

    " Eihän kukaan tekisi mitään.."

    Taitaa sulla olla aika ruusuiset kuvitelmat "sossun rahojen" tasosta, jos tuollaista ihan tosissasi väität.

    Olen mä niillä elänyt kuutisen vuotta, mielenterveysongelmien takia. Kyllä niillä elää ja kaikki eivät välitä vaurastumisesta.

    Äänestä

  • nipinim kirjoitti:

    Olen mä niillä elänyt kuutisen vuotta, mielenterveysongelmien takia. Kyllä niillä elää ja kaikki eivät välitä vaurastumisesta.

    Aiemmin käytännössä väitit, ettei kukaan välitä vaurastumisesta. Se on "hieman" eri asia kuin se, että joku on ihan tyytyväinen saamiinsa kälysiin roposiin.

    Äänestä

  • kälyset sentit kirjoitti:

    Aiemmin käytännössä väitit, ettei kukaan välitä vaurastumisesta. Se on "hieman" eri asia kuin se, että joku on ihan tyytyväinen saamiinsa kälysiin roposiin.

    Oho, internetissä joku kärjistää ja yleistää hieman viestissään. Soittakaa Fobballe ja sulkekaa koko internet.

    Äänestä

Se että masennus on henkilökohtainen asia, on tietysti totta. Mutta jos haluat jotain etuisuuksia (toimeentulotukea, sairauspäivärahaa), sinun tietysti pitää pystyä asia todistamaan. Eli älä puhu kellekään, mutta älä sitten vaadi etuisuuksia sen perusteella.

Äänestä

Niin, laiska ja saamaton aloittaja. Ei se koulutuskaan ja sen lopetus, mutta vielä TYÖKOKEMUS ?

Älköön tämä laiska nainen nosta senttiäkänä alle 25-vuotiaana sossun rahoja, jollei ole edes työkokemusta itsensä elättämisestä. En puhu mistään kuukuden kesätyöstä, vaan vähintään 10 000 euron bruttovuosituloista TYÖTTÄTEKEMÄLLÄ.

Jos ei puhuminen nappaa...ei nappaa opiskelu....ei varmaan nappaa äpäränkään hoitaminen. Lapsi pois tuollaiselta otukselta, joka itseään vielä äidiksi sanoo.

Se on niin helppoa junnuna alkaa kerjäämään yhteiskunna rahoja, vaikak pitäis opetella tiskaamaan tai siivoamaan rahasta. Opetella kuuntelemaan työnantajan käskyjä ja KUNNIOITTAA työhön kouluttajaa ja KUNNIOITTAA sosiaaliviraston henkilökuntaa...henkikökuntaa joka on opiskellut itselleen ammatin.

Sitten teillä naisilla on vielä se kun ei armeijaakaan tarvii käydä...kyllä aloittajalla on helppoa.

Ja mitkäs on aloittajan matematiikan taidot ? Laskeppas aloittaja mikä on sun painoindeksi ? Siis paino(kg) jaettuna pittuden (m) neliöllä.

Jos oli laiska ja saamaton peruskoulussa, ni mitä vithua me verovaroilla tuollaista otusta elättämään......SIIVOOMAAN PIKKUÄMMÄ prkele !

Niin, ite olen vaikeistakin oloista itteni elättänyt työtätekemällä täysi-ikäisyydestä lähtien, olen maksanut aikanaan teini-ikäisenä kotiinkin vanhemmille vuokraa...

Olen reservin alikersantti, korkeakoulututkinnon omaava mies....
Eikös olsi reilua että aloittaja pikkulikka (henkisesti pieni) tekisi edes jotain töitä elämiseensä, ja oppisi työelämään että hänen kersansa saisi edes jonkinlaisen tulevaisuuden ??

Lyön 300 euroa vetoa että tuon naisen 3-vuotias kersa ei tule koskaan murehtimaan opintopistesaldoaan ja valmistumisensa nopeutta yliopistossa !!

Ehkäpä hänelle tulee ihan muita murheita jo teini-iässä....mikäli äitiinsä tulee....

Äänestä
  • Mistä sitä töitä saa?

    itselläni on korkeakoulututkinto, mutta vielä en ole päiväkään ollut palkkatöissä, vaikka valmistumisesta on jo vuosia. Hakemuksia on lähetetty satoja, mutta eivät ota edes vahtimestariksi töihin! Pyrin jopa raitiovaunukuljettajan kursseille, mutta ei sinnekään otettu. Mitä oikein pitäisi tehdä?

    Äänestä

No ei ole tuollaisesta kokemuksia, mutta sellaisesta on; aika kauan sitten, että sosialitoimisto ei katsonut miksikään niin vakavaa fyysistä sairautta, jonka vuoksi jotkut ovat ihan kuntoutustuillakin, vaan esittivät minulle toimeentulotuen miniminormin "ehdoksi" ( kerrankin tulottomana se oli minulle yhteensä hieman päälle 10 euroa, se toimeentulotuki kuukaudeksi) edistymisen "opinnäytteen teossa". Myöskään se ei merkinnyt heille mitään, että en nauttinut mitään muuta yhteiskunnan peruselämiskustannukset kattavaa etuutta samanaikaisesti toimeentulotukea hakiessani, eli en esim. työttömyyskorvausta, en äitiysrahoja ( en omaa lapsia), en eläkettä, enkä pääomatuloja.

Laissa se toimeentulotuen ainakin minimi kyllä kuuluu jokaiselle, jolla ei muita tuloja ole, mutta laissa on myös porsaanreikiä ja kai monet innokkaat..anteeksi ..tantat.. yrittävät vetää kotiipäin keräämällä kuntansa kassaan hädänalaisista tuloja. Noh, ei: sanoin rumasti ja perun, mutta voin vaan kuvitella jonkun oman alani innokkaan pätemisenhaluisen noviisin omahyväisenä "päättämässä" siitä, että saanko minä syödäkseni vaiko en.

Jos sä olet keskeyttänyt opntosi, sua ei laissa voida kohdella toimeentulotukea hakevana opiskelijana ja teit sinä mitä vain eli opiskelet tai "työkkäröit" tai et, niin olet laissa oikeutettu toimeentulotuen kuukausittaiseen miniminormiin täysimääräisenä. Jos kuitenkin sitä tukea haet, olet tilivelvollinen sosiaalitoimelle, että mitä aiot tehdä ja että miten he pääzsevät sinusta eroon - bisneslogiikan mukaan.

Sinulla tuskin kovin huonosti menee, jos sinulla on mahdollisuus päättää itse, että kuinka kauan käytät aikaa pelkkään kotona olemiseen, mutta kun en voi tietää tilannettasi, en väheksy lukemaani kirjoittamastasi.

Äänestä

Itsellä ollut tuo sama homma. Vein vain lääkärin todistuksen niin homma oli sillä selvä. Tosin mulla tämä vakava masennus nyt jatkunut on/off meiningillä 8 vuotta, ja ovat siellä hyvin tietoisia mun tilanteesta.
Hae lääkärin todistus ja sitten takautuvasti sitä että ovat alentaneet tukea. Laissa sanotaan että niin ei voi/saa tehdä jos on toimittanut todistuksen terveydentilastaan. Puuttuvaa tukea voi hakea takautuvasti 3kk.

Tsemppiä. Tiedän mitä elämä masennuksen kanssa voi pahimmillaan olla. Voimia ja jaksamisia lapsen kanssa:)!

Äänestä

Hanki aiheen kirjoittanut se lääkärintodistus.Varaan terveysasemalta ajan ja kerrot masennuksestasi.
Ilman todistuksia et pärjää masennuksesi kanssa tätä yhteiskuntaa vastaan.

Milläs sen todistat muuten,että olet masentunut.Ja voithan myös saada lääkityksen,jonka avulla pystyt palaamaan kouluun /töihin.

Nyt äkkiä rupeat tuumasta toimeen.!tsemppiä:)

t.maanis-depressiivikko

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hipsunheihai kirjoitti:

Lopetin koulun, oli ongelmia oman henkisen jaksamisen kanssa.
Kävin viimeksi keväällä puhumassa kouluterveydenhoitajan kans asioistani.

Olen tällähetkellä alle kouluikäisen, mutta kuitenki yli 3-vuotiaan lapseni kanssa kotona.

Suunnitelmissa hoidattaa ensin itseni kuntoon, jonka jälkeen haukeutua joskus työharjoitteluun työkkärinkautta, tai koulunpenkille muulle alalle kuin edelliset opinnot.

Noh, nyt onkin sitten niin että vähentävät -20% toimeentulotuesta, syynä koulun lopetus ilman perusteltua syytä. ?! Mun mielestä se on tarpeeksi perusteltu syy,että olen masentunut. Todistusta tästä ei ole, ja se on mun henkilökohtanen asia käynkö höpisemässä missään ja mitä höpisen.

Nyt tämä sosiaalitoimiston muija, on ruvennut oikein urakalla soittelemaan perään. melkein päivittäin.. ja yrittää puoliväkisin hiillostaa minua koulunpenkille jollekkin muulle alalle.

Eli, jos sanon suoraan että EN AIO VIELÄ LÄHTEÄ OPISKELEMAAN, VAAN AION OLLA KOTONA KUNNES SAAN ASIANI KUNTOON, jne. - olenko silti oikeutettu toimeentulotukeen?!

oon alle 25v, ja ei ammattia.

onse jumalauta kumma,että niin moni narkki ja juoppo makaa päivät pitkät kämpillä tekemättä yhtään mitään, syynä vaan riippuvuus huumeisiin tai alkoholiin. silti sossun rahajuoksee,maksellaan vuokrarästit sun muut..
ja sitten ihminen, kuten minä joka olen yrittänyt niin kovasti että henkinen jaksaminen kävi ylikierroksilla- saan paskaa niskaan ja pelkkää huohotusta!!!

missä kohtaa tässä täyttyy tasa-arvo?! ei yhtään missään.

aaaargh.. kellää kokemuksia?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu