Oikoluvulla vai ilman

Kirjailija oikolukee itse tekstinsä ja sitilisoi ja editoi.

Kustannustoimittaja sanoo, mitä kirjailijan pitää tehdä.

Jos oikolukija on mielestäsi sama kuin kustannustoimittaja, olet väärällä palstalla.

Kustannustoimittaja tekee vielä oikovedokseen oman oikolukunsa, kirjailija omansa. Lukee sopimuksessakin. Mutta ei, en ole käyttänyt kustantamon ulkopuolisia lukijoita / editoijia.

Arvostelupalvelut ja kirjoittajakurssin ohjaajatkaan eivät oikolue tai stilisoi tekstejä, kirjoittajan pitäisi oppia tekemään se palautteen pohjalta itse. Kustannustoimittajat työskentelevät kustantamoissa, joten jäi epäselväksi mitä kysymyksellä oikein tarkoitettiin.

Jos aloittaja tarkoittaa, että kirjoittaja käyttää kässäriään ulkopuolisella ja siten maksua ottavalla taholla, ei tavallisen kirjailijanalun paljon kannata niitä käyttää. Jo pelkällä minimituntiveloituksella eli 35 e tunti ei paljon kässäriä oikolueta saatikka käydä läpi mahdollisia muutoksia.
Kirjailijan tulee olla ammattinsa osaava, eli osata oikolukea ja työstää kässärinsä ihan itse. Kustannustoimittaja sitten kertoo, mitä maksava taho haluaa, eli muutokset ja kieli yms.

Entä ne teistä, jotka olette tehneet omakustanteita? Mitä ulkopuolisia tahoja olette käyttäneet? Nyt vastauksia tuntuu tulleen lähinnä niiltä, joilla on kokemusta tms. kustantamon kanssa toimimisesta.

En ole. Teen itse kaiken.

Tänne lähetettyjen kirjoitusnäytteiden ja viestien perusteella monilla kirjoittajilla on suuria puutteita äidinkielen taidoissa, joten palvelulle olisi tarvetta. Jääkö sitten nämä tekijät pois omakustantajista palvelun hinnan takia, koska täällä kirjoittavat omakustantajat (esim. Zenigma) kirjoittavat virheetöntä äidinkieltä? Tulee todella kalliiksi, jos joka rivillä on korjattavaa.

No jos tällaista olet vailla, kirjoitustaitosi vaatii vielä kohentamista, siis peruskirjoittamaan siitä ihan asiatekstiä. Opiskelemaan.

Hyvän ja mielenkiintoisen lukukokemuksen perustana on kirjailijan tapa ja tyyli sanoa asioita. Kun osaa sanoa, voi luopua ns. oikeinkirjoitussäännöistä tehden sen kuitenkin uskollisena lukijalle ja itselleen. Kieli rakentuu siis omanlaisekseen aiheensa ympärille ilmentäen sanottavaa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Ennen kuin voi luoda oman tyylin tai ennen kuin se ylipäätään on mahdollista, täytyy olla syvälle rakentunut taju yleisistä kirjoittamissäännöistä ja lainalaisuuksista.


Kun aihe on rakas kieli alkaa soida. Oma kielesi itsessään kertoo sinulle lopulta pilkunpaikat ja muun. Joskus tarvitaan aiheesta riippuen myös apuneuvona sanakirjoja. Parempi kuitenkin kirjoittaa siitä, minkä tuntee.

Oma kieli on vahva ja kantava, kun kustantaja ehdottaa korjauksia kysyvällä mielellä, ei määräten.

Jos tekisin omakustanteen, haluaisin kyllä, että joku lukopuolinen lukee ajatuksella tekstin läpi. Tämä ihan osana prosessia, jossa tavoitteena mahdollisimman hyvä lopputulos. Ei sen oman äänen tarvitse kadota sinne, jos joku toinen antaa työstä kommenttia. Eikä oivan kielitaidon ja oikeinkirjoitussääntöjen hallinnan tarvitse merkitä sitä, että omat virheensä ja maneerinsa huomaisi yhtä hyvin kuin ulkopuolinen. (Aika monta olut-sanaakin olen hakemalla hakien käsikirjoituksestani saanut korjata, vaikka tekstillä ei olisi ollut mitään tekemistä oluen vaan olla-verbin menneiden aikamuotojen kanssa.) Lisäksi, liki aina, kun ulkopuoliselta olen pohdittua palautetta saanut, siinä on ollut oppimisen mahdollisuus.

Ehkä omakustannetta tekevällä on halua maksaa satoja - tai enemmänkin - euroja oikoluvusta ja muusta ulkopuolisesta avusta. Varsinaiset kirjailijat saavat ne palvelut kustantajaltaan.
Ja oikein, kustantajan tekemät korjaukset pitää tehdä, ne eivät ole suosituksia vaan maksavan tahon oikeutus.

No eipäs niitä kustantamoissa luetakaan miksikään palveluiksi, vaan ihan normaaliksi toimitustyöksi.
Verrataanpa levyn tekemiseen. Levy-yhtiö määrää tasan tarkkaan, minkälainen imago ja mitkä kappaleet kyseinen artisti levyttää. Tähän poikkeus on joku suuri nimi, vaikkapa The Rasmus. Mutta silläkin on tuottaja, joka ns. tekee kappaleille niiden valmiin ulkoasun.
Eli kirjan kustantaja tekee kannet, kehittelee nimen, järjestää PR-jutut ja sellaiset. Kirjailija kirjoittaa, niissä puitteissa, jotka on kustantajalta saanut. Mitä enemmän nimeä, sitä enemmän kirjailijalla on valtaa, joka johtuu osaamisen tasosta ja rutiineista.

Toisaalta kustannustoimittajan versio olisi voinut olla parempi kuin sinun omasi.

niin olisi jos se olisi ollut parempi

Jos tämä aihe ärsyttää, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Sisältää paatosta ja kantapään kautta opittua nippelitietoa.

Oikoluku astuu peliin heti oman osaamisen loputtua, erityisesti kielessä.. Eli jos kieli kokonaisuudessaan ontuu, teksti kärsii armottomasti ja väistämättä. Kieli on kirjoittajan työväline, joten on aika helkkarin tärkeää hallita se. Lyöntivirheitä ei "valmiissa" tekstissä saa enää olla. Ja jos kustantaja/kustannustoimittaja näkee "valmiin" teoksen, joka kuhisee kirjoitusvirheitä, hän ajattelee, että "tuolla ei ollut tarpeeksi kärsivällisyyttä korjata virheitään, saati luettaa tekstiä muilla". Harmi kyllä. Olisihan se mahtavaa jos oma ilmaus menisi kerrasta kustantajalle läpi ilman yhtään korjausehdotuksia. Harvalla niin kai menee.

Olen samaa mieltä nimimerkin "Pojhhhh" kanssa siitä, että joustovaraa on, mutta kielellisen kikkailun ja rehellisten virheiden ero on kyllä silmin nähtävissä. Kukaan kustantaja ei (toivottavasti!) ole valmis julkaisemaan kielellisesti epäkelpoa teosta. ENKÄ TARKOITA tällä sitä, että teoksen tulisi olla kertalaakista täydellinen, ei varmasti kenelläkään ole! Siksi kustannustoimittajat ja ateljeekriitikot ovat auttamassa kirjoittajaa.

Kuten sanoin, oikoluku seuraa oman osaamisen jälkeä ja jos esim. huolimattomuusvirheitä näkyy valtavasti, kustantaja ottaa suosiolla seuraavan kokoelmahavitelman käsiinsä. Eli kyllä, käytänpä oikolukijaa minäkin. Monesti siitä on apua kun toiset silmät näkevät sen oman potentiaalisen Finlandia-voittajan.;) Ja miksi lähettää kustantajalle keskeneräistä työtä?

Vai olenko liian perfektionistinen?

Lukihäiriö on asia erikseen, tietenkin. Sitä nyt ei tarvitse edes miettiä. Eikä sitä, että jokainen tekee virheitä, tottakai tekee. Mutta sitä varten on ns. esilukijat, jotka toivottavasti osaavat hommansa ja jopa nauttivat tekstin lukemisesta.

Jos tämä kirjoitus suoruudessaan ärsyttää, miettikää hetki, ennen kuin vastaatte äkäisesti. Nämä ohjeet ja neuvot ovat kyllä kaikkien kustantajien listoilla samat. Omakustanteessa säilyy kielellinen vapaus itsellä ENKÄ TARKOITA morkata siihen pystyneitä, päinvastoin. Valmiiksi kirjoitettu ja julkaistu teos on aina etuoikeus, oli sen kustantanut sitten itse tai ilmestynyt muiden listoilla. Se on kokonainen teos, sellaisen kirjoittamiseen pystyy lopulta alusta loppuun asti tosi harva.

Ja onnea teille, jotka olette jo julkaisseet. Tarkoitan tällä sitä, että mielelläni kuulisin lisääkin kommentteja tuosta kustannustoimittajan roolista ja omasta prosessistanne kirjailijoiksi, oikoluvun kautta tai ilman.:) Lopulta tärkeintä on luominen, eikö olekin, eikä kielioppi, vaikka sitä aihetta äkäisesti puolustankin. (Anteeksi.)

Varmaan jokaisella kirjailija on oma tapansa toimia kustannustoimittajansa kanssa. Me keskustelemme käsikirjoituksesta jo siinä vaiheessa, kun se on vasta idea ja aihe -tasolla. Myöhemmin lähetän erilaisia tekstinäytteitä, fragmentteja ja synopsis -vaihtoehtoja. Yleensä toimittajani reagoi varovan innostavasti niihin ja vasta tekstin 1. raakaversion kanssa antaa kriittisempää palautetta. Lähetän siis kaikki eri versiot toimittajalleni, joka kommentoi niitä ja minä jatkan niistä eteenpäin. Tämä yhteistyömuoto on toiminut vuosikausia ja tuottaa luottamusta omaan epäilevään tekemiseen.

Omakustanteen menestymisen kannalta on tärkeää, että sekin on ammattimaisesti kustannustoimitettu, graafisesti viimeistelty ja markkinoitu vallitsevan budjetin mukaisesti. Oikoluku on tietenkin osa toimittajan työtä.