Olen mytomaanikko eli patologinen valehtelija. Valehteluun ei liity hyödyn tavoittelua tai muiden hyväksikäyttöä. Valheilla luon ikäänkuin "paranneltua todellisuutta". Häpeän tätä ominaisuuttani niin paljon, että jo sen vuoksi en tahdo olla ihmisten kanssa tekemisissä. Valehtelu tulee hyvin automaattisesti, kompulsiivisesti ja sen jälkeen olo on aivan kauhea. Jopa niin hirveä, että olen ajatellut itsemurhaa tämän vuoksi. En halua elää tällaista elämää!
Osittain tuo häiriöni voi olla dissosiaatiohäiriön rajoilla. Välillä tunnen olevani joku muu ja todellisuus tuntuu erilaiselta.
Onko muilla mitään vastaavaa? Mikä auttaa pääsemään pois tästä? Miten aloittaa elämä täysin nollasta? Vai olisiko parempi vain kuolla (jos tästä ei pääse ikinä eroon)?
Olen käynyt psykoterapiassa masennuksen vuoksi, jossa yritin kertoa valehtelusta. Terapeutti ei oikein tarttunut siihen, saattoi jopa ns pois selittää niitä ("teit sen itseäsi suojellaksesi" tms). Koska häpeän tuota ominaisuutta niin paljon, tuntuu erittäin vaikealta lähteä nyt terapiaan, jonka aluksi heti kertoisi, että valehtelu on suurin ongelma.
Osittain tuo häiriöni voi olla dissosiaatiohäiriön rajoilla. Välillä tunnen olevani joku muu ja todellisuus tuntuu erilaiselta.
Onko muilla mitään vastaavaa? Mikä auttaa pääsemään pois tästä? Miten aloittaa elämä täysin nollasta? Vai olisiko parempi vain kuolla (jos tästä ei pääse ikinä eroon)?
Olen käynyt psykoterapiassa masennuksen vuoksi, jossa yritin kertoa valehtelusta. Terapeutti ei oikein tarttunut siihen, saattoi jopa ns pois selittää niitä ("teit sen itseäsi suojellaksesi" tms). Koska häpeän tuota ominaisuutta niin paljon, tuntuu erittäin vaikealta lähteä nyt terapiaan, jonka aluksi heti kertoisi, että valehtelu on suurin ongelma.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Taisi minullakin olla jotain vastaavantyyppistä käyttäytymistä jossain määrin
aiemmin. Olen käyttänyt paljon aikaa sen poisoppimiseen ja nykyisin olen
mielestäni paljon vakaampi persoona. Tosin täytyy pitää mielessä aina se, että maailma on täynnä valheita ja valehtelijoita. Vaikka kuinka itsestä saisikin
kitkettyä pois sitä, ei se muista poistu samalla. En kylläkään osaa neuvoa
mitään poppaskonstia suoristaan näin, mutta on siitä ajan kanssa
ymmärtääkseni mahdollista eroon päästä, jos ei kokonaan niin suurimmaksi
osaksi.
Kohtalontoveri. Jos keksit miten päästä tästä eroon, niin kerrothan minullekkin? Kärsin nimittäin täsmälleen samoista kuin sinä (valehtelu ja dissosiaatio). Itsemurhaa olen miettinyt jo pitkään.
Persoonallisuuteni on täysi kaaos, joka koostuu pelkistä sirpaleista, eikä mikään ole pysyvää. Valehtelen, vaikken hyödy siitä mitään, päinvastoin. Olen oikeasti niin väsynyt tähän, että kuolema näyttää siltä valoisalta vaihtoehdolta.
Täällä myös kohtalotoveri, naispuoleinen, eikä mikään ihan teini enää. dissosiaatio on tuttua. käsrsin myös munshausenin oireyhtymästä. mitä erikoisempia vaivoja itselleen keksii. kuolema pyörii minullakin mielessä. terapiassa olen mutta kun en alunperin valehtelusta mitään maininnut, en enää ilkeä. terapeuttini on ihana ihminen ja hän pitää minua kilttinä viattomana ihmisenä, toisaalta sitä olenkin mutta tämä ihmeellinen sepittely ei vaan koskaan lopu. ketään ei tee mieli nähdä. pakosta kuitenkin ja huomaan ihan väkisin kun suusta lipsahtelee mitä sattuu. masennus on jo sitä luokkaa että en jaksa enää kauaa.
Kiitos vastauksista.
Valehtelijanainen, minunkin terapeutti usein kuvaili minua kiltiksi. En voi käsittää kuinka hän ei nähnyt miten mätä olen... olen alkanut ajatella, että kiltteytenikin on valheellista...
Oletko sinä kumpaa sukupuolta ja minkä ikäinen olet? oletko ollut lapsesta saakka mielikuvitukseen taipuvainen persoona?
Sun pitäis mennä juurille ja ytimeen juttus kanssa, mikä on sun pääsyy siihen että valehtelet, miksi päästät sammakoita suustasi, kun valinta tapahtuu leipälävelläsi niin mikä reaktio(perversioko???) saa takaraivossasi ja selkärangassasi aikaiseksi valehtelun?
Pääsetkö ytimeen?
Provokaattorin aloitukseen tuskin kukaan on lähtenyt. Kai se itse vierittää omia harhaisia juttujaan, itsekseen "höpisten".