missä menee raja seksiriippuvuuden ja normaalin seksuaalisuuden välillä? tai mistä itsessään voi tunnistaa seksiriippuvuuden? kertooko ikä jolloin neitsyyden on menettänyt ihmisestä jotain?
seksiriippuvuus ?
1
181
Vastaukset
- vhvjhjvh
Ikä jolloin neitsyytensä on menettänyt ei kerro mitään seksiriippuvuudesta, eli seksiaddiktiosta.
Seksi on terveellä ihmisellä ominaisuus joka on "pakollista", eli ihminen ei voi kontrolloida halujaan tai esimerkiksi rakastumisiaan.
Tarkennetaan: Ihminen ei voi kontrolloida tunteitaan.
Addiktiossa kuitenkin käy niin että ihminen ei voi kontrolloida _tekojaan_.
Tästä sitten voi päätellä sen että Seksiriippuvuus on ihmisellä silloin kun kohdat A ja B täyttyvät ja kohdat ovat A) Ihminen ei voi kontrolloida tekojaan B) edes silloin kun ne aiheuttavat hänelle tai jollekulle muulle haittaa. (vrt. esimerkiksi huumeriippuvuus.)
Esimerkiksi jos ihminen masturboi ja hänen on "pakko" masturboida kun tekee niin mieli, on vielä ihan tervettä vaikka tunne olisikin pakottava. Sen sijaan jos esimerkiksi masturboinnin tarve on niin pakottava ettei ihminen mene esimerkiksi sovittuun työhaastatteluun, tai jättää esimerkiksi jotakin muuta tärkeää väliin, voidaan puhua addiktiosta.
Lisäksi pitää vielä tarkentaa se että määrä ei koskaan määritä addiktiota.
Usein kuuluu kysyttävän että onko se ja se määrä viikossa tervettä (eli peräisin riippuvuudesta) Vastaus on aina ja ainkaikkisesti: Ei ole.
Esimerkiksi osa alkoholeista eivät ole, vastoin yleistä luuloa, räkäkännissä kekkuloivia juoppoja, vaan he voivat ottaa esimerkiksi työpäivän aikana pelkän lasillisen viinaa, koska se rentouttaa ja lievittää stressiä. Viina kuitenkin myös heikentää reaktioaikaa ja voi heikentää myös päätöksentekoa, jolloin siitä vähäisestäkin määrästä voi olla haittaa muille työntekijöille (koskee esimerkiksi lentäjiä tms.)
Addiktion oireet ovat myös aika selkeitä. Esimerkiksi henkilö joka nauttii työpäivän aikana tuon lasillisen viinaa, voi ahdistua hyvinkin pahasti ellei saa päivittäistä viina-annostaan. Normaali terve mieli ei ahdistu sellaisesta.
Netissä on addiktiokeskusteluissa viljelty linkkejä kyselyihin joissa pyritään määrittelemään onko ihminen esimerkiksi nettiaddikti, tai tässä tapauksessa seksiaddikti. Noihin kysymyksiin ei saa luottaa käytännössä lainkaan, koska suurin osa ihmisistä on niiden perusteella addikti ja tuollaiset kyselyt myös hämärtävät sitä mikä addiktio on.
Addiktio voi olla kemiallista riippuvuutta, kuten huumeiden kanssa, mutta siinä voi olla mukana myös kontrollipakkoa, esimerkiksi ylläolevan esimerkin mukaan silloin jos määrä on hyvin vähäinen, mutta määrän puute aiheuttaa ahdistusta, juuri kontrollin menettämisen pelon kautta.
Kun muistaa kysyä, eikä valehtele itselleen, että "Aiheuttaako (nnnn) haittaa elämään?" ja "Millaista haittaa (nnnn) aiheuttaa elämääni?" silloin saa selville onko kyse addiktiosta vai jostain muusta.
Lisäksi pitää muistaa myös se että jokainen tapaus on yksilöllinen, ja siksi juuri sinun tilanteeseesi sopivaa vastausta ei voi sinua tuntematta antaa kukaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070