Mikä on keskeistä näissä keskusteluissa?

Olen omissakin seuroissamme (lestadiolainen vaan en vl), ihmetellyt miksi Jeesuksesta ja hänen valmiiksi valmistetusta vanhurskaudestaan joka yksin uskolla omistetaan, puhutaan aivan liian vähän.

Sen sijaan että iloittaisiin uskosta Kristukseen, jo Jumalan lapsiksi uudestisyntyneet lestadiolaiset kristityt puuhailevat paljon "parannuksen" teoissa ja erilaisten parannusta vaativien syntien luetteloinnissa.

Pannaan pois sitä ja tätä nimeltä mainittua syntiä, mutta huomataan huomenna että mitään ei jäänyt pois, - sama peli jatkuu.

Epäillään autuudesta, pelätään syntiä, hävetään, salataan, kielletään tosiasiat, ollaan sairaan syyllisiä, sanoisin että jo pelkästä olemassaolostakin puhutaan häpeillen.

Raamatun mukaan ilo Herrassa on Jeesuksen omien väkevyys. Hengen hedelmistä ilo on heto toisena rakkauden jälkeen.

Lestadiolaisuudessa tyydytään toisten ihmisten laatimien sääntöjen orjuuteen, koska ei tunneta Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajana ja Lunastajana.

Kolmen kyynärän Jumalan (= ihminen toisen ihmisen Jumalana), valta on lestadiolaisessa populaatiossa suunnaton.

Tämä väärä Raamatun tulkinta, joka on muuten perujaan roomalaiskatolinen paavin oppi, on tehnyt kristityista toinen toistensa orjia ja Jumalalle on tällä tavalla syntynyt lastenlapsia. Isot ja lihavat kollit orjuuttavat seurakunnassa heikompiaan!

Raamattu ei tunne Jumalan lastenlapsia, vaan Jeesus- kohdusta syntyy sanan ja Sakramenttien kautta Jumalalle lapsia. Vapaita lapsia, joista omavanhurskaus perkele yrittää ovelasti tehdä lain orjia, - isien perinnäissääntöjen kautta.

Jumalan lapset synnyttää Kristuksen sana, eivät siis toiset ihmiset. Jeremian kirjassa on kirottu sellaiset uskovat jotka luottavat ihmisiin, ja ottavat lihan käsivarreksensa, joiden sydän lupuu HERRASTA. Jos ryhdytään palvomaan toista ihmistä Jumalana, - tai hänen sijaisenaan -, silloin luvutaan Herrasta Jeesuksesta.
___

Jos ihminen luopuu henkilökohtaisesta suhteestaan Kristukseen ja hänen kauttaan Jumalaan (= Sana), silloin ihminen joutuu toisten ihmisten mielipiteiden ristiaallokkoon ja takuuvarmasti rysähtää ennemmin taikka myöhemmin uskossaan karille.

Useimmat toisten ihmisten orjat eivät ole koskaan Jeesusta tunteneetkaan. "He rakastavat liekanaruaan", tietämättä mistään paremmasta jonka he saisivat uskon kautta Jeesukselta Kristukselta lahjkaksi, - ilman omia ansioitaan.

On mahtava tunne saada yhdistyä uskossa Jeesukseen Kristukseen, silloin ei ole enää kenenkään ihmisen, eikä Jumalan vaativan lain orja, vaan vapaa Jumalan lapsi.
Se on juhlaa se, hallelujaa kiitos Jeesus!!
2124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Synti on ihmisen DNA:ssa, se on geneettinen perimä. Synti on taipumus toimia Jumalan sanaa vastaan ja taipumus olla uskomatta JUmalan armolupauksiin Jeesuksessa Kristuksessa.

Synti ei ole siis siinä mitä me teemme, eikä ihmisestä tule syntistä syntiä tekemällä,
- vaan me teemme syntiä siksi, koska OLEMME syntisiä.

Mikä siis neuvoksi?

Hiki hatussa parannuksen tekoja! Niinkö?

Todellinen parannus ei ole tekoja, vaan sitä että me otamme Jeesukselta USKOLLA VASTAAN hänen lahjaksi tarjoamansa vanhurskauden. Tämä on todellinen parannus, sitä kautta myös elämässämme olkaa tapahtumaan erilaisia asioita. Viha JUmalaa ja toisia ihmisiä kohtaan poistuu, pelko kuolemasta ja tuomiosta poistuu, alkoholi ei enää maitu, kiroilu loppuu, valehtelu loppuu, saamme iloita Jumalan rakkauden kohteina elämisestä, olemme armahdettuja syntisiä, Jumalan lapsia.
Hallelujaa, kiitos Jeesuksen!

Äänestä
  • :-( mutta:

    Viha ja vaino alkaa siitä hetkestä kun olemme uskoneet itsemme Kristuksessa Jeesuksessa armosta vanhurskaiksi.

    Piru alkaa heti rummutamaan, että kaikkia sinäkin uskot mokoma.

    Hämmästyttävintä on, että Jeesusta tuntemattomat uskonystävätkin alkavat vihata ja halveksia:"Mikähän pyhimys tuokin luulee olevansa". Ehkei sanota edessäpäin, mutta takanapäin kyllä. "Mokomakin tekopyhä jeesustelija."

    Näin synneistään puhditettu, orjuudesta vapaaksi ostettu Jeesuksen oma tulee vihan ja vainon kohteeksi uskonsa tähden, kolmelta eri taholta:
    - Per'kele
    - maailma
    - oma keho

    Kuin niin per'kele?

    Harva ymmärtää, että per'kele rakastaa eniten niitä paikkoja, joissa se pystyy vaikuttamaan eniten sotkua. Saarnatuoleja, seurakuntien johtokuntia, seurakunnan arvovaltaa nauttivia henkilöitä jne. Sen tähden onkin niin tärkeätä, että seurakunta valvoo ja kontrolloi saarnaajiksi asetettujen opetuksia ja toimintaa, ja että saarnaaja nöyrtyy seurakunnan palvelijaksi, liha on heikko.

    Lestadiolaisuuteen on pesitynyt valtaa rakastavia narsisteja. Kun johtava asema julistetaan erehtymättömäksi ja elin-ikäiseksi, se on perk'eleelle todella lihava nakki. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, kaikki hajaannuksetkin ovat näiden turvonneiden mättäällä kurnuttavien lihavien sammakoiden aikaansaannoksia. Näyttää että vieläkään tätä "paavi" paisetta ei saada puhkaistua.

    Vain usko Jeesukseen voi tehdä ihmisestä nöyrän palvelijan seurakuntaan.

    Fil. 4:4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!

    Fil. 4:5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesus on tie kirjoitti:

Olen omissakin seuroissamme (lestadiolainen vaan en vl), ihmetellyt miksi Jeesuksesta ja hänen valmiiksi valmistetusta vanhurskaudestaan joka yksin uskolla omistetaan, puhutaan aivan liian vähän.

Sen sijaan että iloittaisiin uskosta Kristukseen, jo Jumalan lapsiksi uudestisyntyneet lestadiolaiset kristityt puuhailevat paljon "parannuksen" teoissa ja erilaisten parannusta vaativien syntien luetteloinnissa.

Pannaan pois sitä ja tätä nimeltä mainittua syntiä, mutta huomataan huomenna että mitään ei jäänyt pois, - sama peli jatkuu.

Epäillään autuudesta, pelätään syntiä, hävetään, salataan, kielletään tosiasiat, ollaan sairaan syyllisiä, sanoisin että jo pelkästä olemassaolostakin puhutaan häpeillen.

Raamatun mukaan ilo Herrassa on Jeesuksen omien väkevyys. Hengen hedelmistä ilo on heto toisena rakkauden jälkeen.

Lestadiolaisuudessa tyydytään toisten ihmisten laatimien sääntöjen orjuuteen, koska ei tunneta Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajana ja Lunastajana.

Kolmen kyynärän Jumalan (= ihminen toisen ihmisen Jumalana), valta on lestadiolaisessa populaatiossa suunnaton.

Tämä väärä Raamatun tulkinta, joka on muuten perujaan roomalaiskatolinen paavin oppi, on tehnyt kristityista toinen toistensa orjia ja Jumalalle on tällä tavalla syntynyt lastenlapsia. Isot ja lihavat kollit orjuuttavat seurakunnassa heikompiaan!

Raamattu ei tunne Jumalan lastenlapsia, vaan Jeesus- kohdusta syntyy sanan ja Sakramenttien kautta Jumalalle lapsia. Vapaita lapsia, joista omavanhurskaus perkele yrittää ovelasti tehdä lain orjia, - isien perinnäissääntöjen kautta.

Jumalan lapset synnyttää Kristuksen sana, eivät siis toiset ihmiset. Jeremian kirjassa on kirottu sellaiset uskovat jotka luottavat ihmisiin, ja ottavat lihan käsivarreksensa, joiden sydän lupuu HERRASTA. Jos ryhdytään palvomaan toista ihmistä Jumalana, - tai hänen sijaisenaan -, silloin luvutaan Herrasta Jeesuksesta.
___

Jos ihminen luopuu henkilökohtaisesta suhteestaan Kristukseen ja hänen kauttaan Jumalaan (= Sana), silloin ihminen joutuu toisten ihmisten mielipiteiden ristiaallokkoon ja takuuvarmasti rysähtää ennemmin taikka myöhemmin uskossaan karille.

Useimmat toisten ihmisten orjat eivät ole koskaan Jeesusta tunteneetkaan. "He rakastavat liekanaruaan", tietämättä mistään paremmasta jonka he saisivat uskon kautta Jeesukselta Kristukselta lahjkaksi, - ilman omia ansioitaan.

On mahtava tunne saada yhdistyä uskossa Jeesukseen Kristukseen, silloin ei ole enää kenenkään ihmisen, eikä Jumalan vaativan lain orja, vaan vapaa Jumalan lapsi.
Se on juhlaa se, hallelujaa kiitos Jeesus!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu