Miksi kaupunginhallituksen ja valtuuston pöytäkirjoissa lukee, kaupunginjohtaja esittää? Eikö olisi totuuden mukaista kirjoittaa että kaupunginjohtaja päättää.......
Hallitus / valtuusto
Lukija
26293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Tää on taas niitä lestojen salaliittoja.
taitaa olla jotaki salaliittoa korvies välissä!
Koska kaupunginjohtaja toimii esittelijänä ja meidän valtuutettujen on keskenämme muodostettava esitellyistä asioista päätös. Päätökset eivät aina ole yksimielisiä, koska kansa on antanut keskustalle eniten ääniä ja näin mahdollistanut päätökset sellaisiksi kuin ne ovat. Miettikää nyt tarkkaan kenelle äänenne annatte seuraavissa kunnallisvaaleissa ja tentatkaa ehdokkaita ja parhaassa tapauksessa asettukaa itse ehdolle, jos haluatte muutosta aikaan. Kaupunginjohtaja ei päätä mitään muuta kuin mitä hallintosääntö viranhaltijalle suo ja hallintosääntö on meidän valtuutettujen hyväksymä. Tervetuloa Perussuomalaisten listoille jos on tarve vaikuttaa omiin elinolosuhteisiin Pudasjärvellä.
Hallintosäännössä määrätää kaupunginjohtajan oikeudet, mitä saa päättää.
Säännöthän on rikkomista varten ja voihan asian viedä hallitukseen. Pudasjärvellähän on hallitus ja valtuusto sama kuin kaupunginjohtaja. Eli ollaan diktaatuurissa.
just just! persuthan ne muuttaa kaikki asiat paremmaks! huh huh ! Tai tais tykkyläiselläki mennä sormi suuhun jos joutuis jostakin asiasta ottaan todellisen vastuun! persujen johdolla suomi on melko pian konkurssissa!!
Peottaako ettet pääsekää enää valtuustoon?JOO JO MIES
oletko katsonu tai kuunnellu uutisia,mitä kallupit lupaa HEHEEEE
Persut on demokraattinen puolue. Erona diktatuurin: Ensin äänestetään ja sitten Tykkyläinen päättää. Diktatuurissa jätetään äänestäminen väliin.
Näistä netissä mölisijöistä käy äänestämässä ainoastaan pieni vähemmistö. Sekin vain silloin jos sen pystyy tekemään vertaisiltaan tietämättä taikka silloin, jos on kaljahuuruilta ehtii äänestyskoppiin.
Kuten huomaatte, ei täällä ole koskaan oikeasti keskusteltu politiikaasta. Ei ole esitetty taikka puntaroitu vaihtoehtoja. Vielä vähemmän saatu aikaseksi yhteistä näkökulmaa asioihin taikka kelvollisia perusteluja jostakin asiasta päättämiseksi.
Ruikuttaa täällä sentään osataan kaikesta. Se pitääkin suoda. Pitäähän vähäisessäkin talossa huussi olla.
Eikö yksikin ääni ole tärkeä. Yksi ääni voi mullistaa enemmistönkin. Pidät tosi halpamaisena meitä äänestäjiä.
Avaappa se polittinen keskustelu ihan oikeasti.
Mitä ja miten haluat kehittää Pudasjärveä?????
Sinä se jaksat vinkua. Taidat olla kunnanjohtajaa nuoleva konemies kun noin älyttömiä höpötät
Kuten ihmiset huomaatte millaisia päättäjiä pudiksella on ei ole ihminen joka erehtyy joskus ottaan kaljaa pitää olla lestari muut ei ole ihmisiä pudiksella.
Mietitään oikeesti ketä äänestämme kunta vaaleissa.
"kokemusta hallintoon" sinä aliarvioit meitä äänestäjiä. Etkö ole nykyajassa, ihmiset käyttää paljon sosialista mediaa. Muistatko viime eduskuntavaaleja.
Pudasjärven kehittämisestä sen verran, että kyllä täällä pitäisi saada ensin perusasiat kuntoon, jos tänne halutaan muitakin asukkaita kuin kongolaisia, afganistalaisia jne. Kuka tänne tulee, täällä ei ole esim. kulttuurin harrastajille paljon mitään, kansalaisopisto, muutama näyttely ja muutamat tanssit, ja mitä urheilun puitteissa löytyy seurojen kautta. Täällä ei ole yritysiä, täällä ei ole työpaikkoja ja varsinkaan nuorille. Nuoria tänne kaivattaisiin, mutta ikävä kyllä kaikki nuoret häipyy, jne. jne.
Oulunkaarta kehutaan sosiaali ja terveyshuollon toiminnasta, mutta käytännössähän se on ihan toista mitä paperilla näkyy. Sairaat viruvat talvella vetoisessa, tuulisessa ja kylmässä tk:ssa, kesällä tukehtuu kuumuuteen, kaikki kaupungin tilat ovat homeessa, joissa vain kaikki työnekijät sairastuvat..
Kaupungin henkilöstöpolitiikka on sanelupolitiikkaa ja siellä menestyy vain ne jotka osaavat mielistellä, tiet ovat tosi huonossa kunnossa, kaupungin keskusta on kaikkea muuta kuin viihtyisä turisita puoleensa vetävä, (poikkeus Rajamaan ranta jota nyt on vähän korjattu), täällä ei ole yrityksiä, esim. jos turistit haluaa esim. ostaa vaatetta, pitää lähetä Ouluun, jne. jne. jne. Siis peruspalvelut ensin kuntoon.
Kaupungin kuuluu laittaa yrityksille perusasiat kuntoon, kuten kaavoitus yms. eli luoda puitteita yrittäjille ja kohdella kaikkia yrittäjiä tasa-arvoisesti.
Kyllä ymmärrän että luodaan yritys yhteyksiä maailmalle, mutta jatko neuvottelut kuuluu yrittäjälle, ei kunnalle. Kunta ei ole yritysten markkinapäällikkö.
Sen jälkeen voitaisiin näitä Kälkäjän huu haa ideoita yrittää jos olisi rahaa.
Hirsikunnasta kun alettiin rakentamaan, sielloin oli kaikki tontit myyty, mutta ikävä kyllä todellisuudessa ei ollut myyty yhtään. Kunnan piti alkaa taas uudestaan pitämään kiinteistöbisnestä kun se on yrittänyt entisestä päästä irti. Etuovessa näkyy olevan hirsitalot myynnissä.
Mitä tulee maailman suurimaan hirsikouluun, erikoisrakentamiseen kyllä saadaan tukea, mutta kunnan osuus kasvaa. Kunnalla on aina omavastuu. Isossa talossa on aina myös kiinteät käyttökustannukset kalliimmat, mitä pienessä. Onko näitä asioita laskettu, mitä tällaisen ylläpitäminen jatkossa maksaa. Olisiko pienempi sopivan kokoinen koulu tullut edullisemmaksi myös käyttökustannuksiltaan.
Syötteen tekojärvi, paljonko se maksoi, joko turistit ovat sen makseaneet takaisin.
Maailman paras päätös kiinteä valokuitu koko kuntaan, hinta 10 milj. euroa.
Esim. langaton tekniikka kehittyy huimaa vauhtia, muutaman vuoden päästä valokuitu alkaa olla vanhentunut, ja langattomat yhteydet paljon edullisempia. Tällähetkellähän langaton yhteys ei vielä joka paikassa toimi, kiinteä toimii paremmin, mutta ennenkuin koko pitäjään on kaikki kaapelit kaivettu jne. menee vuosia.
Mitä sitten tulee lentäjän kylään???? Aikoinaan piti englantilaisia turisteja tulla Syötteelle, mutta toisin kävi. Onko nyt käymässä samoin.
Jos lentäjän kylän rakentaisivat Syötteen yrittäjät, kunta loisi siihen perus puitteet, voisi olla paljon parempi idea. Syötettä pitää kehittää palveluilla, eikä millään huu haa tekojärvellä ja torneilla joka ei palvele ketään.. Palvelua siellä tarvitaan.
hyvä nimimerkki 'kyllä äänestän', olen täysin kanssasi asioista samaa mieltä. Mutta Tykkyläinen, missä on se foorumi jossa näistä asioista voi kaikkien puolueiden kantaa kysellä? Vain sinä olet mukana sosiaalisessa mediassa, joka olisi meille kansalaisille oikeasti ainoa media kysellä ja saada vastauksia. jos puolueet avaisivat vaikka yhteisen facebooksivuston, jonne voisimme tehdä kysymyksiä puolueiden tavoitteista kunnallisella tasolla ja mistä kukin kansalainen voisi lukea vastaukset ja pyytää tarvittaessa lisätietoa.
Mutta kun ei. lienevätkö nämä poromiehet ja metsurit kuulletkaan sosiaalisesta mediasta tai kaikille avoimista keskustelufoorumeista. eikös tämä metsuri kerran kieltänytkin tykkyläistä osallistumisesta keskusteluihin sosiaalisen median tasolla?
olen odottanut avointa keskustelua, tupailllat ja torikokoukset ovat mielestäni histoariaa, eikä niillä tavoiteta kuin oman puolueen aktiivit. jos halutaan kuntalaisten osallistumista päätöksentekoon, vähintä mitä voi vaatia on avoin keskustelu johon kaikki voivat osallistua.
lienee kepun ja lestojen, pikkudeen ja hirsijorma-kälättäjän kannalta viisainta näin vaalien alla olla hipihiljaa kuin afrikan yössä.
tämä 'älkää-vain-kysykö-minulta-mitään' ehdokastarjonta on kuin suoraan entisen neuvostoliiton ajalta.
Minua vain pelottaa, että vaalit käydään kaikinpuolisen kohteliaisuuden hengessä eikä ollenkaan tuuleteta sitä mädännäisyyttä mikä kunnan hallinnossa oikeasti vallitsee. Ja että kepu voittaa taas eikä mikään muutu.
Kepu on valtapuolueena pystynyt hankkimaan kellokkailleen sellaisia "hankkeita" että he kun käyvät kylillä paukuttelemassa henkseleitään niin pöljät tietysti näitä rahoilla vouhkaavia mitättömyyksiä äänestävät. Että laajakaistaa ja hirsijormaa ja lentokentää jne jne. Ja ei tule jos ette minua äänestä. Tämä sontahan on pedattu ihan selvästi vaaleja ajatellen.
niinpä. raivo yltyy. Miten pitkään pudasjärveläiset näitä samoja paskanjauhajia äänestävät? Miten pitkään näitä kelvottomia kakkosluokan virkamiehiä sietävät?
Vaalit ja vaalit, voin rehellisesti tunnustaa ilman omantunnonvaivoja, että olen mukana politiikassa luomassa mahdollisuuksia itselleni sekä muille omaa itsenäistä vapautta ajatteleville, asua Pudasjärveä ja kehittää sen voimavaroja. Perussuomalaisuus ei ole itseisarvo, vaan se on valmis foorumi, kuten muutkin puolueet, sillä on vain minulle sopivin ohjelma, joka pitää päästää toimimaan. Se, mikä tässä "hankemaailmassa" mättää, on sen petaaminen tietyn, heidän omasta mielestään ainoalle oikealle "luotettavalle" anteeksiannon ja armon tielle, jolta ei ole paluuta. Venäjällä tätä sanotaan mafiaksi. Tässä yksi syy, miksi tarvitsen kavereita valtuustoon, yksin on huono taistella tuulimyllyjä vastaan, neljä kautta on mennyt äänestystuloksin 23-12. Jokainen ääni on tärkeä, jokaisen ihminen on kunnassa tärkeä. Perseennuoleminen kuuluu makuuhuoneeseen, ei valtuustosaliin.
niin tai ainakin tykkyläisen makuu huoneeseen!! ja miten se oli se persujen suhtautuminen tuohon taiteeseen???
Tässäkin ketjussa ainoastaan Tykkyläisellä näyttää olevan jonkinlaista ideaa siitä mitä pitäisi tehdä ja miten, vaikka itse en olekaan perussuomalaisten kannattajia. Muut vain jatkavat ruikuttamista ruikuttamisesta päästyäänkin. Valitetaan aina samat jutut, huonosta terveydenhoidosta lentokylän hirsijormaan. Ja kun aiheet loppuvat, valitetaan kepulaisista, lestoista, klaaneista, isosta deestä ja muutamasta muusta.
Enin osa teistä joutilaista tyhjien leukojen louskuttajista joutais kerätä kimpsut ja kampsut kasaan ja muuttaa muualle koko pitäjästä. Ei teitä tarvita näissä vaaliasioissa ja vielä vähemmän kunnan tehtävissäkään. Verojan te ette tietenkään maksa edes sitä, mitä kulutatte.
sie se stna sälli oot! kyllähän se on tiedossa kenen kellokas oot, häpiäisit. lähe menemään ennenko viiään saunan taa, riettaan sikiö. kuka luulet olevas?
Kysyin "hallinto suoraksi" tuolla aikaisemmin ja kysyn sinulta vielä: MILLOIN ALOITAT SEN OIKEAN POLITTISEN KESKUSTELUN JOTA PERÄÄN KUULUTIT?? MITÄ OVAT SINUN KEHITYSIDEAT?? Mikä on muuten sinun vaalilupaus?
Kokemusta on keskustalaisista lestareista, juuri noin ylimielisiä he ovat. Miedän äänellä ei ole mitään merkitystä!
Mutta kaikki nyt äänestämään ja näytetään hallinto suoralle, että kuntalaiset päättävät ketä päättäjiä Pudasjärvellä 2013 alkaen on.
Minäkin muuten olen työssä (on vakinainen paikka), joten ei tässä kovin joutilaana jouda olemaan. Olen sen verran vielä Pudasjärveläinen, että en voi muuttaa muualle ja sieltä käydä täällä töissä. Muuten ne minunkin veroeruot menisivät muun kunnan kehittämiseen, ei Pudasjärven. Kehitysjohtaja maksaa verot Kiiminkiin ja kuinka moni muukin maksaa verot muualle kuin Pudasjärvelle.
Voi muuten käydä niinkin, että alan valtuusto ehdokkaaksi? Kysytty on. Harkitsen asiaa.
Presidentin vaaleissakin sosiaalinen media oli hyvin tärkeä osa. mm. Nykyinen presidenttikin sanoi, että sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Kakkoseksi jäänyt Haavistohan oli todella sosiaalisen median kannalla, samoin Arhinmäki ja moni muu puolue. Keskustan Paavokin oli twitterissä.
Pudasjärven nykyiset päättäjät PAITSI Tykkyläinen ja Kuukasjärvi ovat tosi takapajusta porukkaa. Mitä sillä valokuidulla on sitten merkitystä. Miksi sitä pitää niin paljon maksaa kun ei sosiaalista mediaa hyväksytä.
Luopukaa pian siitä hankkeesta, niin pääsette turuille ja toreille keskustelemaan politiikasta omassa piireissänne.
Vielä kysyisin sinulta "hallinto suoraksi" että sinulleko ei ole tärkeä asia, että kunnan perusasiat ovat kunnossa. Rahan huuskaminen kaikkeen muuhunko on tärkeää.
Mielestäni olisi erittäin tärkeää, että tänne saataisiin muuttamaan nuoria perheitä, mutta se edellyttää, että on työpaikkoja ja kunnan perusasiat kunnossa. Kuka tänne tulee jos ei ole työtä eikä muutakaan. Ei nuorilla ole mitään mahdollisuuksia katsoa nykyisessä pitäjässämme tulevaisuuteen. Työpaikat tulee yritysten kautta ja näin ollen kunnan pitää kohdella kaikkia yritysiä samalla tavalla, olla tukena. Kuten aiksiemminkin sanoin, kunnan virkamies ei voi olla kuitenkaan yritysten markkinointi päällikkö.
"Kyllä äänestän": näinhän se on, että se, joka ei itse osaa alkaa kouluttajksi. Kuten kunnan kehityspäällikkö on jo vuosia ajanut itseään mestaroimaan firmojen markkinointia ja osaamista. Vaikka itse on tehnyt kai useampia konkursseja ja maalaillut vaikka minkälaisia visioita, jotka ovat sitten munille räjähtäneet.
Nuorilla lapsiperheillä ei ole mitään järkeä muuttaa Pudasjärvelle, koska täältä puuttuvat nimenomaan heidän vaatimat asiat. Työpaikat, perheille suunnatut palvelut kouluineen, terveydenhoitoineen. Entäs sitten harrastusmahdollisuudet? Ei niitäkään ole sillä tavalla tarjolla kuin isommilla paikkakunnilla. Silti täällä vouhkataan ja mesotaan kuin kysymyksessä olisi vähintäänkin universumin napa.
Eniten minua pelottaa se, että kun nämä kunnan rahapulassaan eri puolilta maailmaa hankkimat "tekevät kädet" eivät löydäkään töitä ja valjastetaan yhä voimistuvan rikollisuuden, huumekaupan ja prostituution palvelukseen niin sitten on hyvä. Kuusamossakin on rikollisilla oikein konttori perustettuna...
Kyllä täältä kaikki viksummat ovat jo kohta muuttaneetkin niin saatte panna toisianne kaikkiin reikiin ihan minkä ikäsenä vaan ja ihan vapaasti, hra hallinto suoraksi. Tämä on kyllä semmonen maailmanlopun pitäjä, ettei parempaa oo ja kaikkein hulluimpia on nuo lestat. Ei oo rahasta kiinni kun pitää suunnitella kaiken maailman hömpötyksiä kunnandiakoneille ja muille seinähulluille satraapeille. Älyäsitte edes hävetä, mutta se on ihan varmasti liikaa vaajittu.
On täälläki "vanhojenpuolueen edustajat" tainneet kuunnella ja katsoa uutisia koska tuli niin hiljaista.
Varmaan alkavat miettiin että onkohan tullu tehtyä jotai väärin koska kansaki noin aattelee,ei äänestäjät ole niin tyhmii miten päättääjät ajattelevat heistä.
Veikko Vennamole naurettiin aikoinaan koska hän jo silloin puhui että "rötösherrat" kuriin.
Eli kyllä kansatietää tänäpäivänäki, vaikka muutaman kaljan juoki!!!!
Nimimerkki "kokemusta hallintoon" odottelen täällä sinun aloitusta hyvästä polittisesta keskuskustelusta ja hyviä ideoita Pudasjärven kehittämiseksi. Tätähän kuulutit, että kun me täällä vain ruikutetaan ja juodaan kaljaa ja meidän ääni ei ole edes tärkeä.
Ryhdistäydyppä nyt okeasti keskustelemaan. Täällä on monenlaisia keskusteluja, mutta on niitä turuilla ja toreillakin.
Kun katsotaan ja otetaan huomioon monia ideoita ja mielipitetä ja niistä poimitaan parhaat, voidaan saada tosi hyviä tuloksia ja demokratiakin pelaa ja eripuraisuus pienenee.
Eihän Kälkättäjäkään maksa arvoisen rouvansa veroja Pudasjärvelle ja silti on täällä hillumassa,,,, EN kyllä aikoinaan tiennyt kälkättäjä on LESTARI !!!HUHHUHHUH HYI!!!!!!!!