muistutus

Kun aikanaan poliisi on asian tutkinut ja todennut, että paljon porua ja vähän villoja, (Jos nyt ottaa edes tutkittavaksi koko juttua) niin muistattehan sitten täällä kirjoittajat pyytää anteeksi, että leimaatte Lempäälän ry:n väen kiusaajiksi. Ja myös sitä, että siellä lapsia jo kiusataan koulussa ja haukutaan kiusaajien lapsiksi.

Satun nimittäin tietämään paljon asioita, jotka vievät jutun aivan toiseen valoon, mutta uskovaisilla on tapana kääntää toinenkin poski ja luottaa Raamatun sanaan: Olkaa te hiljaaa Herra sotii teidän puolestanne.

Meillä on anteeksiantava mieli pahintakin pilkkaajaa kohtaan, sillä kun on paljon saanut anteeksi, rakastaa paljon.

Tervetuloa kaikki seuroihin omin korvin kuulemaan, ettei tarvitse tällaisten palstojen kautta muodostaa mielipiteitä meistä.
11162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tarkoitatko että viranomaiset tekivät virkavirheen kehottaessaan "Saria" tekemään rikosilmoituksen?

Äänestä
  • Voihan se poliisi kehottaa niin kuulutaan toisen osapuolen näkemyksen, mutta onneksi oikeuslaitos kuulee myös toista osapuolta eikä hutki tutkimatta. Tosin lehti leimasi jo syylliseksi ennen tutkimista, tavallisesti puhutaan epäilystä niin kauan kuin on tuomittu, mutta näköjään vl kohdalla on eri säännöt lehdellä.

    Äänestä

  • "En tunne tapausta muuten kuin tätä palstaa lukemalla, mutta olen täysin varma että Sari on yksinkertainen ihminen, ikivalittaja."

    Hienoa, että olet noin varma asiasta, vaikket koko jutusta mitään tiedäkään.
    Minusta näyttää tuo kirjoituksesi lähinnä perinteiseltä SRKlaisen tekstiltä.

    Johtajaltakp opit tuon hoitoonohjauksen:
    http://freepathways.wordpress.com/2010/11/29/hanninen-menkaa-hoitoon/

    Äänestä

Saatu sovittua kun uhrikin halusi hoitaa asian hiljaisuudessa, kyllä tässä on oppimisen paikka.

Äänestä

Laitoin tänne muutama päivä sitten Lempäälän johtokunnan oman lausunnon aiheesta. Minusta jo siitä käy ilmi pari todella kummallista piirrettä:

-Minkä ihmeen takia johtokunta oli ulkopuolisen alustajan johtamassa keskustelussa hiljaa ja vasta seuraavana päivänä omassa lausunnossaan paukutti täysin eriävän mielipiteen. Miksei johtokunta hyödyntänyt ulkoisen asiantuntijasovittajan paikallaoloa? Kummallista.

-Johtokunta toteaa kahteen kertaan, että virheitä on sattunut "puolin ja toisin". Kun toisella puolella pöytää on johtokunta ja toisella puolella yksinäinen naisihminen, tämä kuulostaa sekä hyvin vaaralliselta että todella vähättelevältä. Osapuolet eivät ole tasa-arvoisia. Johtokunnalla on luottamushenkilöiden muodostamana joukkona paljon suurempi vastuu toiminnastaan kuin yksittäisellä henkilöllä.

Pelkästään tähän lausuntoon perusteluun totean, että on ilmeistä että johtokunnan toimissa on huomattavasti moittimisen varaa. Rikoskynnyksen ylittymiseen en osaa mitään sanoa.

Äänestä
  • Rauhanyhdistyksessä on aina niin että johtokunta saa kävellä yksityisen uskovaisen yli. Eikä kukaan seurakunnassa pihahdakkaan eikä vaadi oikeudenmukaisuutta.

    Äänestä

  • -Johtokunta toteaa kahteen kertaan, että virheitä on sattunut "puolin ja toisin".

    Kun sovinnonteosta on kysymys, niin kuulostaisi paremmin anteeksipyynnöltä, kun johtokunta olisi pyytänyt vain omia virheitään anteeksi. Kun samaan lauseeseen sisällytetään syyttäminen vastapuolta kohtaan, niin se ei kuulosta ollenkaan anteeksipyytämiseltä.

    Otanpa esimerkin. kuulostaako tämä anteeksipyynnöltä:

    "No anteeksi kamalasti senkin paskiainen"

    Anteeksipyyntöön kuuluu vastapuolen arvostaminen ja oman teon asettaminen siihen asemaan, missä se on. Pyytäjä osoittaa ymmärtävänsä, millä tavoin teko on vahingoittanut toista. Mahdollinen vastapuolen osuus jätetään hänen itsensä asiaksi.

    Äänestä

No sehän on erinomainen asia, että poliisi tutkii, niin tulee totuuskin esiin.

Voi olla vain hämmästyttävä lopputulos niille, jotka ovat nielaisseet koko lehden stoorin totuutena

Äänestä
  • Tätäkö lehden stooria ei olisi saanut nielaista:

    "Rikoskomisario Joni Länsipuro Pirkanmaan poliisista kertoo lehdelle, että tapauksesta on aloitettu esitutkinta."

    Äänestä

Juu on hyvä muistutus. Mutta se on teidän fanaatikkojen kannalta lohdullista, että jos pyytäisitte anteekis, niin me annamme senkin teille anteeksi. Mutta haavoja saattaa jäädä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vl minäkin kirjoitti:

Kun aikanaan poliisi on asian tutkinut ja todennut, että paljon porua ja vähän villoja, (Jos nyt ottaa edes tutkittavaksi koko juttua) niin muistattehan sitten täällä kirjoittajat pyytää anteeksi, että leimaatte Lempäälän ry:n väen kiusaajiksi. Ja myös sitä, että siellä lapsia jo kiusataan koulussa ja haukutaan kiusaajien lapsiksi.

Satun nimittäin tietämään paljon asioita, jotka vievät jutun aivan toiseen valoon, mutta uskovaisilla on tapana kääntää toinenkin poski ja luottaa Raamatun sanaan: Olkaa te hiljaaa Herra sotii teidän puolestanne.

Meillä on anteeksiantava mieli pahintakin pilkkaajaa kohtaan, sillä kun on paljon saanut anteeksi, rakastaa paljon.

Tervetuloa kaikki seuroihin omin korvin kuulemaan, ettei tarvitse tällaisten palstojen kautta muodostaa mielipiteitä meistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu