Onko minulla astma?

Tyttö1990

Olen 22-vuotias 160 cm pitkä nuori nainen. Minulla on atooppinen ihottuma ja siitepölyallergia (useat puut, pujo, homesienet jne.). Tapasin eilen erään kaukaisen sukulaiseni, joka on ammatiltaan terveydenhoitaja. Isälläni on astma ja isäni äidillä on atooppinen ihottuma. Kyseinen terveydenhoitaja sanoi, että olen luultavasti jo sairastunut astmaan ja että kuolen siihen. Hän toi eilen minulle sellaisen vanhahkon puhalluslaitteen (mini-Wright) ja olen nyt puhallellut siihen. Allergialääkitystä minulla ei enää ole, joten olen nyt hieman yskäinen. Puhalsin vähimmilläni 450 (ekalla kahdella kerralla, ehken osannut edes puhaltaa silloin kunnolla) ja parhaimmillani 470-480. Onko tulos huono? Jotenkin olen aivan lamaantunut, kun terveydenhoitaja piti astman kehittymistä välttämättömä ja sanoi, että kuolen siihen ja elän sitäkin ennen kurjaa/sairasta elämää. Samaisen ihmisen takia luovuin jo unelma-ammatistani, ja nyt kouluttaudun amkissa toiseen ammattiin. Hän kun sanoi, etten saa mennä alalle, jos pölisee, tämän sukurasitukseni takia. Hyväksyin sen, mutta nyt taas tuntuu, että koko tulevaisuuteni on viety. Millaista elämäni tulee olemaan? Kannattaisiko minun mennä lääkärille? Onko minulla astma?

2

259

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Henna

      Sukulaisterveydenhoitajasi on nyt liioitellut asiaa rankasti.
      Allergiat ja lähisukulaisesi astma ja atooppinen iho toki lisäävät riskiä sairastua jossain vaiheessa elämää astmaan. On erityisen tärkeää,että hoidat siitepölyallergian tehokkaasti ja erityisesti nenäoireisiin kannattaa käyttää kortisoninenäsuihketta,joka hoitaa nenän limakalvoja, koska nenä ja keuhkot ovat yhtä suurta hengitystietä.

      Tästä linkistä löydät Pef-arvojen viitearvon http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ima01559 . Puhaltamasi arvot eivät todellakaan ole huonoja.

      Nykyaikana astmasta johtuvat kuolemat ovat erittäin harvinaisia, joten ei syytä huoleen, koska sinullahan ei edes ole todettu olevan astmaa.

      Voin kertoa omasta kokemuksestani,että olen sairastanut astmaa todennäköisesti lapsesta saakka ja lääkityksen sain siihen vasta n. 35 vuotiaana.Mielestäni en ole elänyt mitenkään kurjaa ja sairasta elämää,vaan olen harrastanut liikuntaa ja tehnyt asioita, joista nautin.Lääkityksen saatuani olen vain jaksanut tehdä asioita paremmin.

      Olet nuori ihminen ja tämä on sinun elämäsi eikä sukulaisesi,joten kannustan sinua tekemään itsellesi mieluisia valintoja elämässäsi.

      Allergia-ja astmaliitolla on hyvät nettisivut,josta saa asianmukaista tietoa mm. astmasta http://www.allergia.fi/allergia-ja-astma/astma/ ja tällaisella sivulla http://www.allergiaterveys.fi/fi/etusivu.html voi esittää ilmaiseksi lääkärille kysymyksiä ja vastauksen saa alle viikossa.

      Jos epäilet,että sinulla on astma,varaa ihmeessä lääkärille aika.Hän määrää tarvittaessa keuhkopuhallustestit,joilla asia varmistetaan.

    • Keuhkotautikeuhko

      Huhhuh, onneksi astma ei sentään ole enää nykypäivänä kuolemantuomio. Jos on pientäkään epäilystä että voisi olla astma niin lääkäriin heti! Mitä nopeammin saadaan lääkitys mahdolliseen astmaan niin sitä vähemmän astma ehtii tehdä tuhoja.

      Koska sinulla on atopia ja allergioita, niin sinun kannattaisi aivan ehdottomasti yrittää hakea itsellesi siedätyshoitoa. Sekin vähentäisi riskiäsi sairastua astmaan.

      Ja hoida ihmeessa allergialääkkeet kuntoon, jos on oireita niin ne pitää hoitaa. Onneksi useimmat allergialääkkeet on halpoja, toisin kuin vaikkapa astmalääkkeet, puhumattakaan niistä lääkkeistä joista ei saa kelan korvausta ollenkaan.

      Ja mitä tuohon kaukaiseen sukulaiseen tulee, niin yritä pysyä hänestä kaukana. Aika erikoista antaa ihmiselle kuolemantuomio sen perusteella, että on ehkä mahdollisesti saattanut sairastua astmaan. Taisele unelmiesi eteen! Ja tsemppiä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      114
      2358
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      32
      1275
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      973
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      631
      944
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      808
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe