Valtiovalta on antanut selvät ohjeet, että Pyhäjärvi ei voi erota Selänteestä ja niiltä osin asiat pitää olla neuvoteltu kuntoon Selänteen kuntayhtämän kanssa 15.09.2012 mennessä!
Ne jotka nyt ajavat Selänteestä erkanemista ajavat myös Pyhäjärven itsenäisyyden menettämistä. Lienee selvää, että usemman kunnan yhtymällä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa asioihin valtivallan suuntaan kuin pelkästää yhdelläkään pienellä kunnalla!
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö antoi selvät ohjeet A-studion haastattelussa keskiviikkoiltana. Suomessa on vain ja ainoastaan 20 kuntaa jotka voisivat selviä ilman ympäristö kuntien yhteistyötä ja valitettavasti Pyhäjärvi ei kuulu tähän joukkoon!!!
Ne jotka nyt ajavat Selänteestä erkanemista ajavat myös Pyhäjärven itsenäisyyden menettämistä. Lienee selvää, että usemman kunnan yhtymällä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa asioihin valtivallan suuntaan kuin pelkästää yhdelläkään pienellä kunnalla!
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö antoi selvät ohjeet A-studion haastattelussa keskiviikkoiltana. Suomessa on vain ja ainoastaan 20 kuntaa jotka voisivat selviä ilman ympäristö kuntien yhteistyötä ja valitettavasti Pyhäjärvi ei kuulu tähän joukkoon!!!
Vastaukset 50
Vanhimmat
Sepä on mukava oletus, ei vaan ole totta, että selänteessä OLLAAN JA PYSYTÄÄN:
pyhäjärviset ovat vastaamassa neuvotteluhaasteeseen sen verran jykevin ehdoin, että haapajärvelle, reisjärvelle ja ärsämäelle tulee tukalat oltavat; ne joka taipuvat tai vaipuvat konkurssiin...
pyhäjärvi nostaa perustuslain oikeutuksen ministeriön määräilyjä vastaan.
Mikä pirun pakko se oli yhtymä muodostaa, yhteistoiminta on paraslain keskeinen sanoma.!
Kun puhallat enimmät selänne uskosi ilmoille, palaa takaisin itse asiaan. sano selänteen ei fani.
Selänne on pop!
Suotta kitisette, ollaan nyt selänne kuntayhtymässä ja sillä selvä siihen ei ole aihetta tehdä muutoksia, vaikka jotkut niin haluaisivatkin, turha erota, kun ensivuoden alusta kuitenkin liitytään uudestaan, turhaa veronmaksajain rahojen tuhlausta ollut koko ero höpinät
Sopimus purettava ja tehtävä uudestaan. Apuna käytettävä asiantuntijoita. Näis on. Kaikki muu pois selänteestä paitsi trveyden- ja sairauden hoito sossut. Nekin on parasta suunnitella uudestaan.
ei kait tässä ole veroeuroja muuhun kulunut, kuin siihen jonninjoutavvan eli niihin hallintovalituksiin niitä masinoivan uuskepun ja vasemmistosiiven jonnin joutaviin vastineisiin.
selänteen karanneet kulut ovat jo sitä luokkaa että sinunkin 55 pitäisi perskarvojas tärisyttääj parranpärinän sijaan.
pitää oikein pieraista pois paha haju selänteen haamusta ja antaa raikkaiden tuulien puhaltaa pois tuo tunkkainen vastenmielisyys.
nyt ei pidä antaa pikkusormee etes sille pää ......, se on varmaa .Et kai 55 oo tulossa ehokkaaksi ,kun tunnetat jo tietävän vaalien tuloksen.Etpä keski iälläs pysty edes sinä kertoon vaalin tulosta.veikkailla kumpanenii voijaan .Miepä veikkaan että entistä vähemmän mukana on seläteeseen kallellaan olevia.pro tekee aluevaltauksen ja persutkin tulevat useamman edustajan voimin valtuustoon. Kepulla tulokseen vaikuttaa paljon ketä on eholla.Vanhat konkarit eivät menesty ,nimittäin ne tätä edelliset valtuutetut selänne intoilijat ja sopimuksen värvänneet. enkä jaksa uskoa neljän omassa ryhmässä olevien menestykseen ,loikkarit on loikkareita ja rusinan ehtijöitä.Istuvan hallituksen ja tyylikkäästi hallituksen vanavedessä kulkeneet ovat keulilla. SDP ,nyt Tyynen lähön jälkeen taitaa vaipua ruususen uneen. vasemmisto Värinät taitaa jäähä vähiin kun ottaa huomioon valtuustojuoksut , tarkastuslautakunnan tapauksen ja Tikanmäen pönkitykset. Mukavaa vaalisyksyä ja odottelua vaalien tuloksien ja ehokas asettelun julkistamista ,Kun henkilöt tulee esiin ,veikataan sitten tarkemmin.
Eihän Selänteessä mitään vikaa ole.
teemussa ei ookkaan mittään vikaa..komee ja kunniakas jääkeikkoilija.
Vai onko jollain asiaan lisättävää.
Selänteesssä ollaan ja pysytään! Se vain on niin, että ministerillä ja ministeriöllä on tässä asiassa satakertaa (100 x) enempi valtaa kuin Pyhäjärvisillä II-luokan politikoilla!!!
Tulihan se sieltä,delekaatio hesassa ,kuka maksaa?
Kuka tässä "valtaa" hakee. Kaupunginhallituksen tehtävänä on hoitaa kaupungin taloutta niin, että talous pysyisi vakaana. Tehdä hankinnat sieltä missä se on kaupungille edullisinta.
Onneksi valtuusto sanoi perussopimuksen irti ja saamme lähteä hoitamaan ensi vuoden alusta peruskunnasta käsin palveluja.
Jos nyt on annettu kuntayhtymän johtajan taholta tulosvaroitus, kuten hän on sanonut, että tilanne on sama kuin Nokialla, niin entä sitten?
Onko kaupunginhallitus ollut väärässä? Entä jos kaupunginhallitus ei olisi seurannut tarkkaan Selänteen toilauksia, miten sitten suu pantaisiin?
Iisalmen sote olisi huomattavasti edullisempi ja pois velkakunnista.
Sanonpa suoraan: - Älä viitsi valehdella ihmisille!
Ja höpö höpö, viellä enemmän riitelyä ja eripuraa. mm vuodeosasto poistettu Sonkajärveltä, lääkäreitä ei nimeksikään, vanhukset sjoitettu ympäri sote aluetta, ei ole ruoho varmasti vihreämpää aidan takana. Jos haluatte kiurukkaiden peukallon alle niin siitä vaan, tervemenoa.
Sen vain sanon, että tämä selännevihaklaani tulee saamaan rökäletappion
kuntavaaleissa. Kukaan järkevä ei voi vakavissaan kannattaa tätä sekopäistä
sekamelskaa.
Todellisuudessa Selänne on toiminut hyvin, ja vaikeaa on edes mielikuvituksissa
toimia muuten. Selännehän on vain jatkoa sille yhteipäivystystyölle, mitä on
iät ja ajat tehty.
Henkilökunta sitoutunutta jne. Oikeasti, miten tämä touhu vaan jatkuu?
Kyllä demarit ja vassit varmasti voittavat kun ei ole oman edun tavoittelijoita enää listoilla, niiden entisillä äänillä ei ole mitään merkitystä tulevissa vaaleissa päinvastoin äänestäjät kyllä on huomanneet kelle äänensä ovat antaneet, kieroilut on loputtava
Setä "komus" taitaa olla pesunkestävä kommunisti - haluaa pysyä Selänteen kommuunissa. "Kaikki valta neuvostoille", ja sitä rataa.
Lenin setä asui Moskovassa, muttei setä Ho Tsi Minh.
Mistä "maalliko" voi tietää mitä mikäkin maksaa.
Selänne on toiminut ainakin niiltä osin kun Lääkäripalvelut pelaa. Jos joku on jäänyt
hoitoa vaille ilmoittautukoon Nyt!
arvoisa komus.
Älä siirrä pyhäjärven puolesta katsovien henkilöiden nimiin ns.selänne-vihaa äläkä myöskään sitä, että he eivät arvosta henkilökuntaa!
Nyt on vakava paikka, pyhäjärven kunnan terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen huolellinen hoito (huom valtiovallan muutosmyllerys -ohjauksessa) seuraavien vuosien aikana on ykkösjuttu.
Velvollisuutemme ja kunnia-asiamme on puolustaa paikkakunnan kuntalaisten tarpeita ja tulevaisuutta. Henkilöstö toimii niissä raameissa, joita valtuutetut ja veronmaksajat antavat.
Jos päättäjät Pyhäjärvellä ovat sokeita meneillään olevasta suuntauksesta, niin kylmä on kyyti sillä isompiin kompuksiin olemme ajautumassa suunnassa hpj, nivala, ylivieska ja reunakunnat näiden ympärillä.
Siihen en usko enkä luota, että yhdessä "selänne" kunnat ovat neuvotteluissa vahvempia isoissa ympyröissäkään, kun eivät pysty siihen keskenäänkään.
Selänteen talous on kuralla ja Pyhäjärven maksuosuus tullee taas hipöomaan yli 2 miljoonaa euroa ylitystä. Mitä se tekee tämän 3 vuoden aikana. se on kuutiksen miljoonaa euroa. Ei tarvii Pyhäjärven kauan rehvastella rahojensa kanssa, kun talous on kuralla.
Ei unohdeta tätä!!!
Tämä on se iso juttu, mitä te vaahtoatte. Selännemaksut ovat tasan samat
kaikille. pyhäjärvisinä olemme juuri tuon verran kuluttaneet. Erikoissairaanhoito
on suurin nouseva kuluerä ja sen hinta tulee muualta, oulusta.
Selänteen hallinon kulut ovat tasan ja ne ovat paljon pienemmät kuin jos
toimimme yksin. Pienemmät kulut/asukas.
Valehtelut pois - puhutaan totta
Lisäksi kuka ottaa riskin alasajaa näinkin toimiva palvelukenttä.
Poliitikot toimivat myös virkavaastuulla, eikä organisaatiolla ole
todellakaan edellytyksiä vastata palvelutarpeeseen 1.1.2013.
Kysykää Tikkaselta, ottaako hän vastuun, en usko. Entä Leppäharju,
en usko. Yksikin onneton tilanne ja vakava virkarike on sattunut ja
millä tavalla- hyvä palvelu uholla alasajettu. Minä en ole vastuussa.
Täällä on joku fiksukin.
ei sinun , pelottelija komus, tarvitsekaan ottaa vastuuta. Kuka tässä maailmassa poliittisesti ottaa vastuu. Mikä se on ja mitä se on!!
voi hyvä jyssäys...
ootko muuten valtuustoehokas kokoomuksessa. Kukaan pyhäjärvinen ei sinua varmaankaan äänestä, ehkä rouvasi?
Nämä reppulääkärit ne aiheuttaa erikoislääkärikustannuksia, koska heillä ei ole potilaasta mitään tietoa ja nuoria kun ovat.
noista vastuu kysymyksistä, minkä sortin vastuu on näillä edellisillä
päättäjillä....
Ottanevatko/ovatko vastuussa tehdystä/tekemättömistä asioista??
Va eipä ole Komuksella valtaakaan niin ei ole vastuuta.
Juuri näin, miksi eräät selänne vastustajat eivät tätä ymmärrä, vaikka rautalangasta vääntäisi.
Apua ymmärtämättömyyden yskään:
V.2009 aloittanut valtuusto ja hallitus saivat lautaselle yhtymäsopimuksen, raamit joiden sisään piti yhteisttyön sopia.
Eli Sopimuksen joka oli mallia kuntaliitos. Ja kun liitosta ei tullut, muutama sana vaihdettiin kuntaliitosta varten sorvatuista muodoista ohjaamaan toimintaa yhtymänä.
Uusi hallitus ja uusiutunut valtuusto nostivat välittömästi esiin ongelmakohdat, sopimuksessa olevat vaaramomentit jne. Kuntaliitoksen muodot olivat yhä sopimuksen raamien sisällä. Tikanmäki johti valtuustoa, painoi kuin raivo härkä kariutunutta unelmaansa eteenpäin (liitosta). Hänen toimintansa ja hänen ripejoukkionsa jämät avittivat sen minkä ehtivät ja yleensä ehtivät äänestämään JT mukana ja kirjoittamaan nimensä Rapon laatimiin lausuntoihin.
Pakkosijoitettiin talous-ja palkkahallinto, pakkosijoitetiin varhaiskasvatus, ympäristöpalvelut jne...Kerta kerran jälkeen yhtymähallitus käveli phj valtuuston esittämien korjausliikeiden yli. Kuka muu siellä tukena häärii kuin JT.
Komus ja kaikki popittajat:
Teidän on tunnistettava kaikki sekamelskan syyt ja siitä koituneet seuraukset.
Jälkiviisaus ei enää paranna syvellä sairasta yhtymää.
Eikä ole tarpeenkaan.
Yhteistoimintaa pitää todella yrittää, ihan oikeasti, vaan tapa jolla se voitaneen saavuttaa on muu kuin JT ja Seläteen sopimus, joka ei sovi tehtyihin raameihin.
Yhtymäsopimus nimeltä SELÄNNE on haudattava seitsemän meren syvyyteen.
Siinäpä on totuus.Repikää siitä.
Tuo kaikki on kerättävissä ja todennettivissa v.2009 -vuoteen 2012 Pyhäjärven kaupunginvaltuuston ja hallituksen pöytäkirjoista.
Sekä Selänteen pöytäkirjoista, muistioista ja raporteista.
Nuo 20 riittävän palvelutason tarjoavaa kuntaa eivät selviä yksi vaan niiden palvelutason varmista ympäröivä alue, joka käyttää noita "maakunnallisen" keskuksen palveluita.
paljonko lie tuossa selänteen laskussa pyhäjärven omia kuluja vai onko ne muitten kuluja joita pyhäjärvi maksaa? Olisiko nuo kulut tullu pyhäjärvelle muuta kautta jos ei selannetta olisi
uutiset
Kainuu
Kainuu 20.8.2012 klo 5:22 | päivitetty 20.8.2012 klo 5:22
Kainuun maakunta -kuntayhtymän talousahdinko kasvaa
Alijäämäennuste on kasvanut jo 12,7 miljoonaan euroon. Ankarien säästöjen jälkeenkin yli 8 miljoonen euron alijäämä on todennäköine
Samanlainen talous ahdinko koettelee suur-jyväskylää ja monia
muita.
Kyllähän se on niin idiootit että pyhäjärvi maksaa vain omia kulujaan. Vielä vaan jaksatta jankata että maksetaan muiden maksuja.
maksetaan,maksetaan. Hallinto ja terveyspalvelut tulevat liian kalliiksi, kun ollaan kuntayhtymässä. Nyt meillä lähes 6 miljoonaa, vertaapa lukuja Kainuun maakuntakokeiluun.
Meillä huikeat , kun on pieni ky, kun vertaa Kainuun maakuntakokeiluun!!
Mitä te enää itkettä kun ollaan eroamassa. Ootellaan mielenkiinnolla vuodenvaihdetta ja hyvin järjestettyjä palveluita Pyhäjärvellä. Kiire tulee saada organisaatio toimimaan, potilasjärjestelmineen yms....
Sehän siinä ministeriön kengässä puristaa että kun asian omainen virkamies on kotoisin H-järveltä niin onhan sitä kotikunna puolta pidettävä tässäkin asiassa. Pyhäjärvi jos pääsee livahtamaan pyydyksestä niin H-järvelle tulee tupen rapinat.
Valtuusto on päättänyt, että selänteestä erotaan "tuotannollisista ja taloudellisista"
syistä.
Sitä päätöstä eivät kumoa laajala eikä virkkunen. se on kuitennii faktaa.
Paitsi uusi aloittava valtuusto 2013 ottaa ohjat käsiin, typeryydet riittää, ei auta proot ei perut, nyt pitää puhua ja kirjoittaa pyhäjärvisten puolesta ja olla ilman kiihkomielisyyttä kuntalaisen puolella, ei oman edun tavoittelu auta meitä, rehellisyys takaisin
Ihan sama millä syyllä eroatta kuhan eroatta.
niin erottiinkin.
Siinä ei auta suositukset eikä muutkaan -isit.
Joulu on joka vuosi, selänne-erokäsittely kerran vaalikaudessa, parhaassa kaksi.
niin se menee ja kunhan valitsevat sotesotkun selvittäjän joka aloittaessaan virassaan vuoden alussa ensimmäisenä kertoo valitsijoilleen että ulkoistamiset ei onnistu erosta huolimatta sori.
Ei muuten mene persiilleen . Vaihtoehtoja on muita kuin Selänne esim. yhtiöittäminen, yläsavo etc.. PÄÄASIA ON että päästään selänteestä ja tyhjänpäiväsistä selänteen pomojen pomojen pomoista eroon vaikka työtä teetää ja rahaa kustantaa. Kyseist em. mainitut poltaakin rahaa kuin lämpökeskus haketta pakkasella . Ja saadaanpa niitä oikeita lääkäreitä tänne kun ei haapajärven ja reisikkään hallituksen porukka ole jarruna . Eroon vaan koko paskasta. Huutaa mummo hangessa ;)
Vai olit se sinä joka hangessa höyrysi koiran pökäleeksi luulin olikin pro.
On mennyt jo perseelleen kokonaisulkoistamiset pyhäjärven viisaat huomasi mahdottomiksi toteuttaa eron jälkeen vaivautumatta selvittämään asiaa ennen eroa ja nyt hallitus estää osaulkoistuksetkin. Mutta poraa sinä joutopro selänteen perään vaikka kustannuksien laskemiseksi pyhäjärven viisaat heikensi jo kaupunkilaisten sotepalveluiden tasoa koska ongelma ei ole selänne vaan menot jotka eivät katoa mihinkään päinvastoin tulevat kasvamaan.
pyyhkijöistä. Paljon on pyhäjärviset saaneet kokea ajan saatossa. Jälki on näkyvissä kunnassa ja kuntalaisissa.
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/pyhajarviset-vaelsivat-pettymaan/18407/
Eikö Löytynmäki ole saanut Karjulta?
ajatuksissasi pyöri i"KjiähKjiäh" . oetko se kenties sinä joka alistuit.
Lehtijutussa esiintyivät Siimekselä ja Haavisto..myös.
Siimekselä hääräsi vaalikausia tarkastuslautakunnan puheenjohtajana, ja kuten olemme katkerasti sen jälkikäteen havainneet, hoiti huolettoman huonemiehen tapaan kunnan tarkastutoimen.
Haavisto, joustava omatunto jäi miehen tavaramerkiksi, oikeastaan molempien miesten kohdalla näin on käynyt. Siimekselä oli viimetöikseen tukimiehenä henkilölle, jonka kotipaikka oli ihan muuta kuin Pyhäjärvi. Harva omien tekojen ja kaverien töpöstelyjen sihtausseula ja silmissä harmaakaihi, nehän ne tahdittivat myös näiden "luottamushenkilöiden" vaellusta.
Nyt Karjulla itseään astuttamaan. Takamusta kuumottaa....
APINA, säälittävää. Nimimerkki-erkki1